tiistai 17. lokakuuta 2017

Aurinkoinen syyspäivä hehkuu!


Ihmettelen vieläkin auringon voiman vaikuttamista minuun. Se sai avaamaan uudelleen blogini viestittelyyn. Sanotaan, laiska töitään luettelee, sanottakoon vaan:
- Kuluvan vuoden heinäkuun 27 pvä sain uuden satukirjani painosta. Kirjan nimi on Jepulis Pakertaa ja mummo ahertaa. 134 sivua on siinä tekstiä. KustannusHD oli tälläkin kerralla painotalo.

- Olemme työstäneet Oulun ympäristön kynäilijöiden kanssa uutta antologiaa. Kirjaan olemme saaneet tekstejä 17 kynäilijältä, monilta kuvia myöskin tauluista. Oikoluku toi hyvän näköisen tuloksen meille.

- Taulunäyttely on parhaillaan Pudasjärvellä Syötteen luontokeskuksella. Paikka on todella mahtava ja siellä käy hyvin runsaasti väkeä. Siellä näin avajaispäivänä 9.9. ns. läskipyöriä liikenteessä, samoin sieniväki oli liikkeellä. Puramme näyttelyn nyt lauantaina 28.10.

Valoa kaamokseen!


 - Pystytämme 1.11. näyttelyn Pyhäjoelle ja iltapäivällä siellä on myös avajaiset kahveineen ja nisuineen. Siellä on myynnissä myöskin molemmat satukirjani. Olen saanut maksupäätteen - ja voin ottaa maksuja myös kortilla vastaan. Pyhäjoen näyttely puretaan to 30.11.

- Seuraavat näyttelyt ovat Pudasjärven kirjasto joulukuulla ma 4.12. - 29.12.2017. Miksi Pudasjärven kaupungin kirjastolla, kun juuri on oltu Syötteellä. Keskustassa voi päästä käymään paljonkin eri ihmisiä, kuin Syötteellä.

- Uuden vuoden aloittaa Muhoksen kirjaston näyttely!

- Joten uusia tauluja on tullut tehtyä.

- Tein vuosi sitten myös jouluksi kortteja myyntiin ja niitä tulee nytkin joulun alla olemaan myynnissä.

Tyrnävä tietty, 23.8. päivään tein
satukirjani julkistamistilaisuuteen 
tekstiä satukirjan kirjoittamisesta.
Liitän sen nyt tähän. 


Oiskohan tuo aivojen ”narikkaan heittäminen” – vertauskuvana kohtuullisen sopiva kuvaus!
Joku on sanonut, kirjailijan ”elämän seinät” ovat kuin lasia! Näin voi sanoa, mutta se ei ole totta kaikkien kohdalla. On voimakkaita persoonia, joihin ei ”pysty” mahdollinen pilkka tai iva mitenkään.
Näiden kahden kirjoittamani satukirjan jälkeen voin todeta – se on ollut hurjan hauskaa hommaa. Eikä edes alku ollut minun kohdalla kovin vaikea, joskin haasteellinen se kyllä oli. Kerronpa siitä:
-      Olin aloittanut Limingan kuvataidelinjan ns. vapaalinjan oppilaana pari syksyä sitten. Olin nähnyt, miten kehitetään taiteellisen ilmaisun voimaa ja kuinka voi toteuttaa hassujakin ajatuksia värien ja kuvien voimalla.
-      Eräänä aamuna aiheen löytyminen ei ollutkaan kovin helppoa. Katselin toisten oppilaiden aktiivista pensselien ja palettien käyttöä.
-      Näin kirkastui ajatus; entäpä, jos värit minun paletillani olisivatkin jo kyllästyneitä odottamaan, että heitä käytetään? Tätä oivallusta aloin sitten sommitella. Näin
-      kehkeytyi tauluni, Värit villiintyvät. Jokainen väri sai ihmisen muodon, alkoivat keskenään keskustelemaan ja huomasivat olevansa tyhjän panttina. Niin he päättivät lähteä pakoon.
-      Sain tuon tauluni värit villiintyvät kohtuullisen nopeasti aikaiseksi. Siinä oli yksinäisiä aikuisia ja perheellisiä lapsineen.
-      Tuo taulu alkoi häiritsemään minun ajatusmaailmaa. Pohdin sitä paljon.
Olimme taasen kerran kirjoitusta harrastavien, pienen ryhmän kanssa istuneet iltaa, kirjoittaneet, lukeneet kirjoituksiamme. Ryhmässä oli muutamia, joita katsottiin vähän niin kuin yläkanttiin – he olivat julkaisseet kirjan, tai olleet mukana yhteisen kirjan teossa. Näissä kynäilijöiden kirjoituspiireissä aloin pohtia mahdollisen oman kirjan tekemistä. Mitenkähän tuo olisi mahdollista? Saisinko sen aikaiseksi?
Vihdoin rohkenin esitellä omaa, mielestäni hullua ajatusta – josko alkaisin kirjoittamaan kirjaa. Samana iltana kirjoitin ensimmäisen sadun Värit villiintyvät – kirjaan.
Kummallista oli, jotta yhtä satua kirjoittaessani usein toinen satu jo pyöri ajatuksissa. Heräilen useimpina aamuina 5 – 6 välillä, joskus jopa aikaisemminkin. Kun völläilin siinä vuoteellani, pujahtivat uudet satuaiheet pinnalle. No, sängystä ylös ja aloita kirjoittamaan sadun runkoa johonkin paperille nopeasti, jonka sitten myöhemmin kirjoittaisin ns. puhtaaksi!
Näitä aiheita olin sitten järjestellyt ”arkkitehtonisesti” mahdollisesti tarvittavan aikajanan tai muutoin sopivaan yhteyteen jo kirjoitetun tekstin kanssa. Tämä, ns. ”kirjoituksen rakennussuunnitelma” tulisi tehdä kuitenkin vielä huolellisemmin, kuin mitä nyt olen tehnyt. Vaikka satukirjan aikajana ei välttämättä tarvitse olla aivan jämpti, niin minun kirjoissani se olisi silti suotavaa. Kirjani ovat satukirjoja kaiken ikäisille.
Värit villiintyvät kirjaa kirjoittaessani tuli mieleeni myös sen kuvitus. Se vie paljon aikaa, mutta lisää runsaasti visuaalisuutta.
-      Oltiin sitten vuoden 2016 kevätpuolella ja satuja oli jo melkoisesti kirjoitettuna. Kuviakin olin tehnyt aika paljon.
-      Sitten otin yhteyttä kustantajaan, joka tekisi totta tästä hommasta. Lähetin heille luettavaksi satujani ja katseltavaksi kuviani. Kun sain soiton – että he ottaisivat mielellään sen julkaistavaksi, olin kuin keväinen, hyppelevä vasikka. Yhdessä vaimoni ja lasteni kanssa iloitsimme asiasta.
-      Uudelleen lukemiset, kirjoittamiset, kuvitukset tulivat sitten oikein työksi.
-      Tekstin kirjoittaminen on minulle suhteellisen helppoa, käytän 10 – sormijärjestelmää, olen jopa nopea siinä. Kustantajan lausunto;
-      ”sinulla on ilmiömäinen tapa tuottaa tekstiä”, tuntui todella hyvältä.
Ensimmäisen satukirjan kanssa käytiin kaikki kirjan tekemiseen liittyvät asiat tarkasti läpi. Kirjan malli, kova – vai pehmytkantinen, liima – vai ompelukiinnitys jne. Tätä prosessia oli noviisille tosi paljon. Sitten piti harkita painoksen suuruus ja hinta.
Satujen kirjoittaminen oli paljon helpompaa kuin tuo tekstin ja kuvien työstäminen kirjaksi.
Olin todella iloinen, kun heinäkuulla 2016 jakeluauto toi kirjat pihaani.

Samantapainen työskentely jatkui toisen kirjani Jepulis pakertaa ja mummo ahertaa kanssa. Jotkut asiat olivat nyt helpompia tehdä. Vaatimukset omaan työskentelyyn lisääntyi selvästi, tekstiä kävin useimmin läpi kuin edellisen kirjan osalta ja tein pieniä lisäyksiä. Kuvat sain skannattua Limingan kuvataidelinjan sarjakuvaosastolla, jossa on hyvät, nykyaikaiset laitteet tähän työhön. Se helpotti kuvien kanssa työskentelyä.
Kaikessa tässä satukirjatyössä on koko ajan ollut vaimoni voimalla mukana. Hän on esilukenut materiaalin, antanut joitakin kommentteja ja rohkaissut minua tässä eteenpäin. Ystäväpiirini on laajentunut kirjoittamisen tiimoilta runsaasti. Oulun ympäristön kynäilijöiden kannustus on ollut todella tärkeä osa työskentelyyn. Kiitos tuestanne teille kaikilla.
Laitoin tämän kirjan myös Otavalle ja parille muullekin kustantajalle. Otava ei ollut kiinnostunut. Ensimmäisen kirjani kustantaja oli loppujen lopuksi hyvä valinta. Tämä kirja on 134 sivuinen ja siten huomattavan paljon paksumpi opus kuin ensimmäinen.
Sitten tämä markkinointi – joka on oma taiteenalansa. Ensimmäisen kirjan markkinointi on mielestäni onnistunut. Tämä on nyt aivan alullaan.
Kun nyt ajattelen ensimmäisestä kirjastani tullutta palautetta, on se ollut enimmäkseen myönteistä. Myös ulkoasua ja sisäistä asua on kiitelty. Tällainen tuntuu tosi hyvältä ja rohkaisee jatkamaan kirjojen maailmassa.
Olen haaveillut kolmannen satukirjan tekemistä ja kirjoittanutkin kokeeksi muutaman sadun. Mitä siitä tulee – aika näyttää.
Olen iloinen, kun tulitte tähän julkistamistilaisuuteen.

Hyvää syksyä kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti