maanantai 16. huhtikuuta 2018

Nykyhetki

Vanhempi muisto

Tuoreempi muisto

Oivallus💕

Näin kirjoitin yllä olevan jaon mukaan! Taivalkosken, Luovan kirjoittamisen kurssilla. 

Nykyhetki (n 28 v sitten)💔💔☝🙌

Olin muutaman lapsemme kanssa Rukalla laskettelureissulla. Meillä oli omat välineet. Useimmat vanhoina ostetut. Ei niiden ikä laskemisen riemua hidastanut. Silloinen ekaluokkalainen oli opetusvuorossani. Vanhemmat lapset liu'uttelivat jo omin päin. Ekaluokkalainen laski aluksi lastenrinteellä, jotta saisi vähän oppia laskemisesta oikeassa rinteessä. Jo muutaman tunnin jälkeen hän kyllästyi lasten rinteeseen.
- Isä, mennään mekin tuonne ylös, sanoi hän?
Niin mentiin. Nousimme mastohissillä ylös asti. Poistuimme hissistä. Keväiset, upeat rinteet hohtivat. Näkyi aivan Venään maalle asti. Pyysin poikaa lähelleni. Hän katsoi alarinteeseen ja purskahti itkuun! Rauhoittelin poikaa ja otin hänet jalkojen väliin ja kerroin, jotta lähdemme varovasti liukumaan alaspäin. Pian pojan ilme paljasti laskemisen tuottaman ilon. Eikä aikaakaan, kun poika laskeskeli itsekseen.

Vanhempi muisto (n 70 v sitten)

Kiipesimme kaimani kanssa lantatunkion päälle. Sieltä oli helpompaa rimpuilla navetan katolle. Lunta oli runsaasti joka puolella. Se osa tunkiosta oli lantainen, johon päivittäiset lannat luotiin. Pääsimme keinottelemalla melkein harjalle asti. Laskimme tuttuja uria myöten alas asti. Olimme olleet siellä laskemassa aiemminkin. Kaimani laski ensin ja lasku-ura meni vähän vikaan. Sarkahousut sotkeutuivat tuoreeseen lehmänkakkaan. Siihen loppui laskeminen siltä päivältä.

Tuoreempi muisto ( n 60 v sitten9

Koulun jälkeen melkein päivittäin menimme jokitörmälle laskemaan mäkeä. Enimmäkseen suksilla, mutta myöskin takapuolimäkeä. Keväällä sopiva paikka oli Multitörmä. Se oli jyrkkä, kuusien ja koivujen valloittama. Usein tuuli nietosti siihen lunta kielekkeeksi. Juoksimme vauhtia ja hyppäsimme siiheen niin kauan, jotta saatiin reikä kielekkeeseen ja voitiin liukua alas asti. Ylöspääsy oli jo vaikeampaa.

Oivallus

Kaikkia asioita kannattaisi suunnitella, opetella, miettiä mahdollisia vaaroja ja ottaa vasta sitten käyttöön.

Tällaisia harjoituksia (20 min) teimme useita, lähes joka päivä. Joskus alku oli hankalaa, mutta asiaan heittäytymällä useimmiten pääsi hyvään alkuun. Oppi myös saamaan perusasiat sanomaan sovittuun aikaan.



Taivalvaaran upeutta aurinkoisena kevätpäivänä.


💔💕💖
Nyt näyttää Multitörmäkin pieneltä!



Siskoni pojan poroja talviruokinnassa.



Aihkimänty!

maanantai 30. lokakuuta 2017

Keskiviikkona 1.11.2017!


Värit voimakkaat -iloa kaamokseen!
Pyhäjoki kutsuu - marraskuun näyttelyni!

Seuraava näyttelyni pystytetään keskiviikkona 1.11.2017 Pyhäjoen kirjastoon ja on siellä torstaihin 30.11.2017 asti.

Lauantaina 28.10. purimme näyttelyn Pudasjärven Syötekeskuksella. Vieraskirjaani oli kirjoitettu 546 nimeä! Näyttely oli Syötteen kansallispuiston hirsistä rakennetulla ns portilla - ja siellä upeasti kerrotaan paikallisesta luonnosta, opastetaan, ravitaan fyysisesti ja katsotaan vaihtuvia taidenäyttelyitä. Siellä on runsaasti erilaisia toimintoja, kuten sienipäiviä -ja esim syyslomaviikolle oli järjestetty joka päivälle oheistoimintoja mm auditoriossa. Paikassa on myös opastuskeskus ja karttapalvelu kansallispuistoon.

Paikka oli aivan upea näyttelyn pitämiseen!
Henkilökunta on palvelualtista ja -mielistä!

Pyhäjoen näyttelyn avajaiset ovat 1.11. klo 14 - 16.

Tarjoamme teille kahvia, teetä, mehua ja kotitekoista, laktoositonta nisua (myös gluteenitonta) ja pipareita.

Myymme kahta kirjoittamaani ja kuvittamaani satukirjaa:
- Värit villiintyvät, KustannusHD, ilm. 2016, 20 €
- Jepulis pakertaa ja mummo ahertaa, KustannusHD, ilm. 2017, 23 €, yhteishinta 40 €.
Korttimaksumahdollisuus!



Muutamia kuvia tauluistani!

 Joulukin on lähellä - tämä taulu on näyttelyssä!

Tervetuloa, tulkaa katsomaan!

tiistai 17. lokakuuta 2017

Aurinkoinen syyspäivä hehkuu!


Ihmettelen vieläkin auringon voiman vaikuttamista minuun. Se sai avaamaan uudelleen blogini viestittelyyn. Sanotaan, laiska töitään luettelee, sanottakoon vaan:
- Kuluvan vuoden heinäkuun 27 pvä sain uuden satukirjani painosta. Kirjan nimi on Jepulis Pakertaa ja mummo ahertaa. 134 sivua on siinä tekstiä. KustannusHD oli tälläkin kerralla painotalo.

- Olemme työstäneet Oulun ympäristön kynäilijöiden kanssa uutta antologiaa. Kirjaan olemme saaneet tekstejä 17 kynäilijältä, monilta kuvia myöskin tauluista. Oikoluku toi hyvän näköisen tuloksen meille.

- Taulunäyttely on parhaillaan Pudasjärvellä Syötteen luontokeskuksella. Paikka on todella mahtava ja siellä käy hyvin runsaasti väkeä. Siellä näin avajaispäivänä 9.9. ns. läskipyöriä liikenteessä, samoin sieniväki oli liikkeellä. Puramme näyttelyn nyt lauantaina 28.10.

Valoa kaamokseen!


 - Pystytämme 1.11. näyttelyn Pyhäjoelle ja iltapäivällä siellä on myös avajaiset kahveineen ja nisuineen. Siellä on myynnissä myöskin molemmat satukirjani. Olen saanut maksupäätteen - ja voin ottaa maksuja myös kortilla vastaan. Pyhäjoen näyttely puretaan to 30.11.

- Seuraavat näyttelyt ovat Pudasjärven kirjasto joulukuulla ma 4.12. - 29.12.2017. Miksi Pudasjärven kaupungin kirjastolla, kun juuri on oltu Syötteellä. Keskustassa voi päästä käymään paljonkin eri ihmisiä, kuin Syötteellä.

- Uuden vuoden aloittaa Muhoksen kirjaston näyttely!

- Joten uusia tauluja on tullut tehtyä.

- Tein vuosi sitten myös jouluksi kortteja myyntiin ja niitä tulee nytkin joulun alla olemaan myynnissä.

Tyrnävä tietty, 23.8. päivään tein
satukirjani julkistamistilaisuuteen 
tekstiä satukirjan kirjoittamisesta.
Liitän sen nyt tähän. 


Oiskohan tuo aivojen ”narikkaan heittäminen” – vertauskuvana kohtuullisen sopiva kuvaus!
Joku on sanonut, kirjailijan ”elämän seinät” ovat kuin lasia! Näin voi sanoa, mutta se ei ole totta kaikkien kohdalla. On voimakkaita persoonia, joihin ei ”pysty” mahdollinen pilkka tai iva mitenkään.
Näiden kahden kirjoittamani satukirjan jälkeen voin todeta – se on ollut hurjan hauskaa hommaa. Eikä edes alku ollut minun kohdalla kovin vaikea, joskin haasteellinen se kyllä oli. Kerronpa siitä:
-      Olin aloittanut Limingan kuvataidelinjan ns. vapaalinjan oppilaana pari syksyä sitten. Olin nähnyt, miten kehitetään taiteellisen ilmaisun voimaa ja kuinka voi toteuttaa hassujakin ajatuksia värien ja kuvien voimalla.
-      Eräänä aamuna aiheen löytyminen ei ollutkaan kovin helppoa. Katselin toisten oppilaiden aktiivista pensselien ja palettien käyttöä.
-      Näin kirkastui ajatus; entäpä, jos värit minun paletillani olisivatkin jo kyllästyneitä odottamaan, että heitä käytetään? Tätä oivallusta aloin sitten sommitella. Näin
-      kehkeytyi tauluni, Värit villiintyvät. Jokainen väri sai ihmisen muodon, alkoivat keskenään keskustelemaan ja huomasivat olevansa tyhjän panttina. Niin he päättivät lähteä pakoon.
-      Sain tuon tauluni värit villiintyvät kohtuullisen nopeasti aikaiseksi. Siinä oli yksinäisiä aikuisia ja perheellisiä lapsineen.
-      Tuo taulu alkoi häiritsemään minun ajatusmaailmaa. Pohdin sitä paljon.
Olimme taasen kerran kirjoitusta harrastavien, pienen ryhmän kanssa istuneet iltaa, kirjoittaneet, lukeneet kirjoituksiamme. Ryhmässä oli muutamia, joita katsottiin vähän niin kuin yläkanttiin – he olivat julkaisseet kirjan, tai olleet mukana yhteisen kirjan teossa. Näissä kynäilijöiden kirjoituspiireissä aloin pohtia mahdollisen oman kirjan tekemistä. Mitenkähän tuo olisi mahdollista? Saisinko sen aikaiseksi?
Vihdoin rohkenin esitellä omaa, mielestäni hullua ajatusta – josko alkaisin kirjoittamaan kirjaa. Samana iltana kirjoitin ensimmäisen sadun Värit villiintyvät – kirjaan.
Kummallista oli, jotta yhtä satua kirjoittaessani usein toinen satu jo pyöri ajatuksissa. Heräilen useimpina aamuina 5 – 6 välillä, joskus jopa aikaisemminkin. Kun völläilin siinä vuoteellani, pujahtivat uudet satuaiheet pinnalle. No, sängystä ylös ja aloita kirjoittamaan sadun runkoa johonkin paperille nopeasti, jonka sitten myöhemmin kirjoittaisin ns. puhtaaksi!
Näitä aiheita olin sitten järjestellyt ”arkkitehtonisesti” mahdollisesti tarvittavan aikajanan tai muutoin sopivaan yhteyteen jo kirjoitetun tekstin kanssa. Tämä, ns. ”kirjoituksen rakennussuunnitelma” tulisi tehdä kuitenkin vielä huolellisemmin, kuin mitä nyt olen tehnyt. Vaikka satukirjan aikajana ei välttämättä tarvitse olla aivan jämpti, niin minun kirjoissani se olisi silti suotavaa. Kirjani ovat satukirjoja kaiken ikäisille.
Värit villiintyvät kirjaa kirjoittaessani tuli mieleeni myös sen kuvitus. Se vie paljon aikaa, mutta lisää runsaasti visuaalisuutta.
-      Oltiin sitten vuoden 2016 kevätpuolella ja satuja oli jo melkoisesti kirjoitettuna. Kuviakin olin tehnyt aika paljon.
-      Sitten otin yhteyttä kustantajaan, joka tekisi totta tästä hommasta. Lähetin heille luettavaksi satujani ja katseltavaksi kuviani. Kun sain soiton – että he ottaisivat mielellään sen julkaistavaksi, olin kuin keväinen, hyppelevä vasikka. Yhdessä vaimoni ja lasteni kanssa iloitsimme asiasta.
-      Uudelleen lukemiset, kirjoittamiset, kuvitukset tulivat sitten oikein työksi.
-      Tekstin kirjoittaminen on minulle suhteellisen helppoa, käytän 10 – sormijärjestelmää, olen jopa nopea siinä. Kustantajan lausunto;
-      ”sinulla on ilmiömäinen tapa tuottaa tekstiä”, tuntui todella hyvältä.
Ensimmäisen satukirjan kanssa käytiin kaikki kirjan tekemiseen liittyvät asiat tarkasti läpi. Kirjan malli, kova – vai pehmytkantinen, liima – vai ompelukiinnitys jne. Tätä prosessia oli noviisille tosi paljon. Sitten piti harkita painoksen suuruus ja hinta.
Satujen kirjoittaminen oli paljon helpompaa kuin tuo tekstin ja kuvien työstäminen kirjaksi.
Olin todella iloinen, kun heinäkuulla 2016 jakeluauto toi kirjat pihaani.

Samantapainen työskentely jatkui toisen kirjani Jepulis pakertaa ja mummo ahertaa kanssa. Jotkut asiat olivat nyt helpompia tehdä. Vaatimukset omaan työskentelyyn lisääntyi selvästi, tekstiä kävin useimmin läpi kuin edellisen kirjan osalta ja tein pieniä lisäyksiä. Kuvat sain skannattua Limingan kuvataidelinjan sarjakuvaosastolla, jossa on hyvät, nykyaikaiset laitteet tähän työhön. Se helpotti kuvien kanssa työskentelyä.
Kaikessa tässä satukirjatyössä on koko ajan ollut vaimoni voimalla mukana. Hän on esilukenut materiaalin, antanut joitakin kommentteja ja rohkaissut minua tässä eteenpäin. Ystäväpiirini on laajentunut kirjoittamisen tiimoilta runsaasti. Oulun ympäristön kynäilijöiden kannustus on ollut todella tärkeä osa työskentelyyn. Kiitos tuestanne teille kaikilla.
Laitoin tämän kirjan myös Otavalle ja parille muullekin kustantajalle. Otava ei ollut kiinnostunut. Ensimmäisen kirjani kustantaja oli loppujen lopuksi hyvä valinta. Tämä kirja on 134 sivuinen ja siten huomattavan paljon paksumpi opus kuin ensimmäinen.
Sitten tämä markkinointi – joka on oma taiteenalansa. Ensimmäisen kirjan markkinointi on mielestäni onnistunut. Tämä on nyt aivan alullaan.
Kun nyt ajattelen ensimmäisestä kirjastani tullutta palautetta, on se ollut enimmäkseen myönteistä. Myös ulkoasua ja sisäistä asua on kiitelty. Tällainen tuntuu tosi hyvältä ja rohkaisee jatkamaan kirjojen maailmassa.
Olen haaveillut kolmannen satukirjan tekemistä ja kirjoittanutkin kokeeksi muutaman sadun. Mitä siitä tulee – aika näyttää.
Olen iloinen, kun tulitte tähän julkistamistilaisuuteen.

Hyvää syksyä kaikille!

tiistai 28. helmikuuta 2017

Talven selkä on juuri taittumassa - vai onko?

Tervehdys !


Mitä mahtaakaan olla ympäröimämme ilman ( lumisade, tuisku, viima, auringonkehrä, kirkas tuuleton päivä) merkitys Meille, joille taide merkitsee lähes sananmukaisesti 

Jälkiruokaa..

Pari vuotta sitten maalasin orkideataulun. Tyttömme seinällä on tämä. Kukan olemusta tuli tarkkailtua todella paljon. Meillä on lähes aina yksi orkidea. Nehän ovat lähes aina kukkivia.






Kuvassa on erään miehen "läheiset, kolme koiraa". Sain jokaisesta koirasta yhden kuvan ja sitten yhdistin ne samaan kuvaan. Näistä koirista näki, että niitä oli hoidettu hyvin. Omistaja on nyt pois luotamme, hän sai taulun syntymäpäivälahjakseen.






Tämän taulun tein Vehmersalmelle, eräälle Aberdeen Angus-tilalle. Siinä oleva sonni ei ole enään elossa. Tilalla pidetään edelleen A A-karjaa ja myydään upeaa pihvilihaa. Taulun talvinen maisema on jopa tauluna upea. www.rauhala-angus.fi

Olen ollut työaikani eläinten parissa. Joten tällainenkin taulu on joskus tullut maalattua - ja se on kaasun osalta jopa toteutunutkin, ei tosin aivan kuin taulussa esitetään...

Tässä muisteloita jälkiruuan tavoin!

lauantai 15. lokakuuta 2016

Aion ahkeroida täälläkin tänä syksynä!

Vuosi 2016 alkaa hiljalleen käydä vähiin. Tänä vuonna olen ollut blogi-puolella ärsyttävän saamaton. Yritän edes vähän löytää syitä tähän.


Kuvan taulua Suopursun aikaa olen viimeistellyt tällä viikolla.
Tämäkin tulee Utajärven kirjaston Sofian kammarin näyttelyyn. Avajaiset siellä ovat 31.10. kello 17 - 19. 
Myyn myöskin satukirjaa avajaisissa.
Vaimoni lupasi leipoa pullaa ja tarjota sen kera kahvia, teetä ja mehua. Utajärven näyttely on avoinna 1.11. - 25.11.2016

Kaikki ovat tervetulleita avajaisiin ja näyttelyyn!

Ja niitä syitä saamattomuuteen?
  • Kuusamon näyttely oli melko reipas ja voimia vievä tapahtuma. Paikkana se on aivan loistava. Henkilökunta antaa Kuusamotalon Kaamos-galleriassa kaikkensa ja näyttelyasettelusta tuli hyvä. Sain siellä jopa myytyä todella hyvin tauluja. Vieläkin kiitokset Kuusamotalon suuntaan.
  • Tämän vuoden helmikuulla aloitin (HURJAPÄÄ KUN OLEN) kirjoittamaan ja kuvittamaan satukirjaa. Kovan koitoksen jälkeen, 20 päivä heinäkuuta, sain uunituoreet Paavon satukirjat, Värit Villiintyvät painosta. Kokemus oli huikea.
  • Elokuun alkupuolella pidettään ns. julkkarit Tyrnävän Myllykirjastolla satukirjani tiimoilta. Ja mikä parasta, sinne tuli yllättävän paljon väkeä. Kiitos kaikille.
  • Olen ollut myymässä näitä satukirjoja Tyrnävän ja Limingan taiteilupäivässä ja -illassa. Myöskin Tyrnävän Perunamarkkinoilla  olin kirjaani myymässä.
  • Tulevan viikon tiistaina on Sadun päivä ja olen lupautunut lukemaan kirjaani kirjastolla eskariryhmälle.
Oulun ympäristön kynäilijöillä oli pari viikkoa sitten sadunkirjoituspäivä. Olimme Tyrnävän vanhalla pappilalla kirjoittamassa. Sairastapaustenkin vuoksi meitä ei ollut runsaasti, mutta "pidot" olivat hyvät.

Lupailimme päivän vetäjälle kokeilla jonkun aikaa sellaista jaksoa, jolloin kirjoitamme joka päivä, vähintään 10 minuuttia. 


Yllä satukirjani kansi!

maanantai 15. helmikuuta 2016

Kuusamo on koukuttanut usein elämääni!

Kuusamo on koukuttanut elämääni!
Ei olisi ollut mahdollista arvata lapsena, kuinka Kuusamo kokonaisuudessaan olisi voinut vaikuttaa niin monella eri tavalla Pudasjärvisen pojan elämään.



Aapiskukon perusilmeen olin sisäistänyt näin!

Olin 5-vuotias. Sain tädiltäni aapisen, jonka kannessa oli kukko. Muistoissani kannen pääväri oli sininen ja kukon ”kädessä” oli karttakeppi. Tätini oli päätellyt jotta nyt olisi mahdollista pojan oppia lukemaan, kun isäni oli sodan vammojen vuoksi jäänyt jatkosodasta pois ja suutaroi kenkiä. Niitä ihmiset tarvitsivat myöskin sodan jälkeen. Aapinen oli minusta kiinnostava ja menin isäni luo kyselemään jotta mikä kirjain se tämä on. Tein sitä usein, jopa niin että isäni väliin hermostui. Näin alkoi minun lukuharrastukseni – kiitos isäni. Olen ollut 5-6 vuotias kun olen oppinut lukemaan. Aapisen ostanut tätini meni sodan loputtua naimisiin Kuusamolaisen miehen kanssa. He rakensivat talon noin 4 km etäisyydelle kirkonkylästä. Tätini mies oli syntyisin Tavajärveltä ja hänen kotinsa jäi rauhansopimuksessa Neuvostoliiton puolelle – kuten Paanajärvi ja Nuorunen.


Tuntemiamme maisemia!

Kävin useita kertoja nuoruudessani tätini ja hänen miehensä luona. Heillä oli kaunis hyvin hoidettu pihapiiri. Tilalla oli runsasmaitoista lypsykarjaa (täysin punaisia), muutamia lampaita ja hevonen. Olin vähän toisella kymmentä kun sisareni kanssa olimme vierailulla ja silloin sain syödä ensimmäisen kerran jäätelöä – tuuttitötterön. Se maistui uskomattoman hyvältä.
Rukatunturiin tutustuin nuorukaisena. Oli tulossa juhannus ja kotikyläni eräs kuorma-autoilija järvesti retkikyydin Rukalle.  Kuorma-auton lavalle oli aseteltu puupenkit, ressukatto oli päällä ja niin sitä mentiin. Aattopäivällä lähdettiin ja matkaa oli noin 140 kilometriä. Rukan alue oli ”lähes koskematon”, auto jätettiin rinteen alle ja käveltiin tunturin päälle. Yöllä oli melkoisen viileää eikä vaatteetkaan kovin lämpöä pitäviä olleet – mutta keskiyön aurinkoa käytiin katsomassa. En muista, näkyikö aurinkoa lainkaan.
Vuosien varrella kävin yksin ja myöhemmin perheeni kanssa Kuusamon tädin luona. Valmistuttuani karjatalousteknikoksi sain ensimmäisen opiskelun jälkeisen paikan Kuusamon Osuusmeijeriltä. Muutimme perheeni kanssa joulun alla Kuusamoon ja saimme tilaa ympärillemme runsaasti. Kuopion viimeisen asunnon pinta-ala oli vähän yli 30 neliö ja nyt Kuusamossa asuimme ruhtinaallisesti lähes 3 kertaa suuremmassa asunnossa. Tämä joulun seutu on jäänyt hyvin mieleeni. Koko joulun ajan olivat melkoisen kovat pakkaset, tähtinen taivas, revontulet, lunta runsaasti. Vuoden vaihtuessa aloitin työt meijerillä – perustuotantokonsulenttina (huh mikä sanahirviö). Maidon laatuun vaikuttaminen; lypsykoneiden testaus, tuotantohygienia, säilörehutuotannon kehittäminen kuuluivat työtehtäviini. Näinä vuosina myytiin meijeriltä runsas määrä säilörehusilppureita. Rehun säilöntää muovin alle aloiteltiin laajemmin harjoittamaan koska vain harvoilla tiloilla oli säilörehusiilot käytössään.

Kevään lumoa!

Työssäni sain tutustua Kuusamon maantieteeseen, mielestäni melkoisen vauraaseen maatalouteen. Työalueeseeni kuului myös Posio ja Taivalkoski ja osin Pudasjärveäkin. Posiolla ja Taivalkoskella oli myöskin maidon vastaanottotilat ja jotain tuotantoakin.
Pohjois-Karjala oli seuraava työalue ja palkanmaksajana toimi osuusteurastamo Lihakunta. Siellä toimin alkutuotantokonsulenttina – joka ei kai juuri sano mitään? Työhöni kuului naudan- ja sianlihantuotannon kehittäminen monin eri tavoin. Tilakäynnit olivat kaikkein mieluisimpia töistäni. Lihantuotannon puolella otettiin vasta alkuaskeleita Suomessa, joten kehitystarpeita oli monenlaisia. Ympäristö- ja ruokintaolosuhteiden tehostuminen eli nousukauttaan. Siirryin P-Karjalasta Oulun alueelle, Tyrnävälle 80-luvun vaihteessa. Kuusamo tuli jälleen työalueeksi minulle, nyt lihantuotantopuolelta.



Riekot kipittävät ilta-aterialla joen törmän pusikkoon.

Vapaa-ajalla ympäristöön tutustuminen jatkui. Muistan meijeriajalta yhden kalareissun. Asuimme lähes vierekkäin rajavartiotehtävissä toimivan miehen kanssa. Hän oli myöskin kalamies. Teimme erään heinä-elokuun vaihteessa kalareissun Muojärvelle. Laskimme liudan verkkoja järveen vonkaamaan kaloja ja lähdimme läheiseen saareen keittämään nokipannukahvit. Yö oli uskomattoman upea keskikesän yö. Joimme kahvia – kunnes kalakaverini tarkkaili järveä ja sanoi hiljaa; tuolta ui minkki. Se tuli kahvipaikan viereiseen muutaman neliön puuta kasvavaan saareen. Näin kaveri otti verkon, minkki nousi pienehköön kuuseen, verkko kuusen ympärille ja sieltä minkki tuli alas ja sai airolla kuolintuomion. Myöhemmin kokemamme verkot antoivat myöskin mojovan siikasaaliin. Kävimme myöskin Piikstammella samalla reissulla. Kuusamo on myöskin vedenjakaja-aluetta. Suuri osa vedestä laskee Venäjän puolelle ja melkoinen osa myöskin Pohjanlahteen.

Sattuman maa

Olen saanut katsella Kuusamoa pitkällä aikajänteellä ja lähes koko sen maantieteelliseltä alueeltaan. Sinne sijoittuu mielestäni erittäin runsaasti luonnonkauneutta. Kuusamoon sijoittuu jyhkeitä tuntureita ja vaaroja, laajavetisiä järviä, pieniä lampia ja vuolaita jokia. On myöskin monenlaisia suomaisemia, kanjoneita, suojeltuja vanhoja metsiä. Vanhat talot on sota-aikana lähes tyystin poltettu, vain joitakin oli jäänyt jäljelle.
Rajan takainen Paanajärvi sai yli 100 vuotta sitten jo monia taiteilijoita käymään siellä. Muistamme kaikki varmasti hyvin Akseli Gallen-Kallelan taulun Paimenpoika Paanajärvellä 1892 ja monet muut menneen ajan kuuluisuudet.

Monet kerrat mietin Kuusamo-aiheisten taulujen maalaamista. Kun 2 vuotta sitten sain varattua Kuusamo-talon galleriatilat näyttelyä varten, aloin tekemään tauluja tätä näyttelyä varten.
Perheemme on saanut myöskin 2 vävyä, joiden syntyjuuret ovat Kuusamossa. Nyt edesmennyt tätini testamenttasi meille kahdelle veljiensä pojille omaisuutensa. Näin sain myös jonkin verran
metsää nimiini.

Näyttelyni on esillä Kuusamotalolla 2.3. – 31.3.2016. Näyttelyn teemana on Lumen ja jään rajalla. 

Talven aikana olen tehnyt "Elämän malja"- nimistä sarjaa joka tulee näyttelyyni. 

1. Sattuman maa
2. Solinakumpu
3. Helinälaiva
4. Aaveparatiisi

Solinakumpu




perjantai 20. marraskuuta 2015

Talvi vain ei ota tullakseen!

Tämä marraskuu, vuonna 2015 on ollut lumeton vielä tähän päivään asti, 20.11.15. Muutaman kerran on näyttänyt vähän valkeaa härmää - kun taas pohjoisosissa maata on lunta kohtuullisen paljon.

Olen ollut laiska kirjoittamisen suhteen - mutta muun taiteen suhteen olen jopa ylittänyt itseni. 

Näin tämä syksy on mennyt:

- kansalaisopiston taidepiiri Tyrnävällä
- Limingan kansanopiston Vapaalinjalla olen yrittänyt käydä päivän viikossa
- Limingassa perjantaipäivinä kuvataidepiiri Vilho Lammen museolla päiväpiirinä

Olen joutunut jättämään väliin piirejä terveyden trenkkaamisen vuoksi.

Taivaan tulet!


Marraskuun 2015 ajan on näyttelyni Muhoksen Koivu ja Tähti-kirjaston lukusalissa.



Hallitsevat värit

Kiuruveden kaupungin kirjastolle menemme vaimoni kanssa huomenna pystyttämään näyttelyn. Se on siellä avoinna 21.11. - 31.12.22015. Sinne ei mahdu tauluja kovinkaan paljon, mutta olen Kiuruveden vävy ja on aivan mukava osoittaa huomiota jopa tällä tavoin.

 .
Kiuruveden näyttelyä sillmälläpitäen kirjoittelin ajatuksia värien voimasta elämässäni!
Hallitsevat värit!
Kun kasvuympäristö suorastaan pursuaa värejä, eihän se voi olla vaikuttamatta siinä kasvavaan ihmiseen, lapseen, nuorukaiseen, neitoseen ja myöhemmin jopa aikuiseen ihmiseen. Vaikutus tulee esille jollakin tapaa; värien näkemisenä, maalaamisena, luonteen laadussa, kirjoittamisessa jne.

Olen yksi onnellisista, jonka kasvun ympäristöä hallitsivat värit. Kotini sijaitsi ison joen rannalla ja siihen kuului mm koskia, suvantoja ja saaria. Jopa joen äänet olivat monivärisiä. Rannoilla kasvoi monenlaisia kasveja; kulleroita, vatukoita, ruusuja, kieloja ja rentukoita. Lehtomaisilla ranta- ja saarialueilla kasvoivat koivut, pihlajat, tuomet ja pajut. Rannoilta poispäin nousivat havupuiset kankaat ja vaarat jättäen väleihinsä paljon suo- ja rämealueita. Jokeen laski pieniä, monesti pitkiäkin ojia raakkuineen ja tonkoineen (ojalohet).

Joen värimaailma on uskomaton. Vuolas virtaava vesi on eri vuoden- vuorokauden aikoina aina erivärinen – näin haluaisin väittää. Tällaisilla alueilla kasvaneena uskon vahvasti että ihmisen kasvualusta vaikuttaa vahvasti hänen kehitykseensä, värimaailmaansa. Jos tähän lisätään vuodenaikojen vaihtelut; syksyisen tummanpuhuvan joen jäätyminen, ensimmäiset kuuraiset koivut, valkean lumen peittämät puut ja metsät, kuutamoiset yöt, revontulet, kevään valkeuden avautumisen ja sitten lyhyen, mutta upean kesän runsaus, voi sanoa – on värejä. Linnut tuovat siihen harmonisen lisän monine äänineen.

Selvää ns. ominta aihealuetta ei minulla ole. Luontoa olen yrittänyt kuvailla monissa tauluissani ja pääasiassa realistisesti. Haluaisin oppia vielä abstraktia maalaustyyliä ja siten, että siinä värit suorastaan sulavat toisiinsa. Lapin Reidarin väripaletti kiehtoo minua ja usein huomaan etsiväni juuri hänen tapaistaan väri-ilmaisua.


Hyvää joulunalusaikaa kaikille!