lauantai 15. joulukuuta 2018

Joulukalenteri

Lauantai 15.12.2018



Onko joulu vain lasten juhlaa? Näin voitanee sanoa. Lapset näkevät ikkunoiden takana, metsien ja rakennusten varjoissa, tallien nurkilla, unien kulmilla vilahtelevia tonttulakkeja. Joulupukille kirjoitetut kirjeet katoavat salaperäisesti. Kuka muu niitä kiertää kokoamassa ja vie joulupukille, kuin tontut?

   Lapsuuteni koululla harjoiteltiin hartaasti koko kylän yhteistä joulujuhlaa. Vanhempi opettajarouva takoi varmalla tempolla kuluneesta harmoonista sävelmää: "Sinivuorten yö.." Jos oli lauhempi sää, voitiin riisuutua sukkasilleen, ja hipsimiseen tuli oikea sävy. Sanat opeteltiin ulkoa ja kas kummaa, ne muistuvat mieleen kymmenien vuosien takaa. Tosin säveltä ja sanoja on vuosi vuodelta kertailtu. Laulun leikkimisen ja opettelun lomaan askarreltiin tonttulakit. Ne leikattiin ja liimattiin punaisesta kreppipaperista. Ylimmäksi kehiteltiin samaisesta paperista tupsu. Leikkiessä nuo lakit kyllä usein leijailivat lattialle. Kun juhlassa puettiin ylle harmaa villapaita (tikkuri, kuten meillä sitä sanottiin) ja asetettiin päähän punainen tonttulakki, jokainen tonttu oli täydellinen "Sinivuorten yön"- airut.

Perheiden vanhemmat tekivät monille lapsille karhunpalveluksen, kun leikkimielisesti heitä tontuilla pelotettelivat. Monissa kodeissa aattoiltana pukin koputtaessa oveen, lapsi parahti itkemään. Sitä edesauttoivat myös rumat, kotona tehdyt naamarit. Niitä askarreltiin kaikissa kodeissa. Muistoni yltävät sodan jälkeiseen aikaan kodissani, kun teimme naamareita. Etsittiin vähän taipuvaa pahvia. Siihen leikattiin silmän ja suun reiät. Nenän kohdalla pahviin tehtiin viillot alaspäin ja nenän kokoinen alue  nostettiin vähän koholleen. Kulmakarvat ja parta saattoivat olla liimalla kiinnitettyä naavaa, myöhemmin  pumpulia. Aikanaan markkinamiehet oivalsivat markkinaraon pukinnaamarien osalta ja aloittivat niiden teollisen valmistuksen.

   Tontut, niistä kertominen, tonttuleikit olivat merkkinä joulun lähestymisestä, Joulukorttien koteihin saapuminen ja ensimmäisten piparitaikinoiden paistaminen tietää, jotta meillä on pian joulu. 

       

perjantai 14. joulukuuta 2018

Joulukalenteri

Perjantai 14.12.2018


"Joulu on viikon päässä! Meillä on siivottavana kaikki paikat ja mitään ei ole vielä leivottu". Nämä olivat tuttuja tarinoita lähes jokaisen perheen aamukahvipöydissä käydyissä keskusteluissa. Ainakin se oli varmin tapa laukaista miespuolisten aivot lamasta, Nyt löytyi kesken jääneitä töitä, uusia töitä! Töitä pilvin pimein. 
   Kuva tuossa yllä on monilta osiltaan samanlainen, kuin  lapsuutemme pirtit olivat. Hämärän pimeitä. Räsymatot lattioilla. Uunilämmitys. Sisähalkovarasto joko uunin kupeella. päällä tai uuniin tehdyssä halkovarastossa. Hevosen valjaat tuvan ulko-oven viereisessä, usein puusta tehdyssä naulakossa. Lattioissa leveät, maalatut lankut. Rukki yhdessä nurkassa, orsien päällä leivinlautoja ja ruisreiskäleipien kuivatusorsi, kirnu ja separaattori keittiön liepeillä. Joillakin seinustoilla naulakot kaudelle sopiville vaatteille.
   Näitä muistellessa en ihmettele siivousten tarpeellisuutta. Tavaraa tuotiin sisään ja vietiin ulos. Navetta- ja tallikäyntien jälkeen tupaan tuppasi siirtymään heinän- ja oljenkorsien tähteitä ja jauhon pölyä. Vesisankoista tapasi loiskahdella vettä. 
   "Siihen aikaan, kun isä osti lampun..", oli tapana erotella naisten- ja miesten työt. Käytännön rajana oli usein ruumiillisen työn raskaus, mutta ei aina. Joka kylällä oli niitä "laiskanpulskeita jullii". 
   Joulusiivous! Se herkisti. Tomerat emännät selvisivät yleensä parhaiten. Jos miesväki oli toistaitoista, oli parempi, kun ne ikäänkuin katosivat omille töilleen. Joskus heidätkin saatiin kantamaan sitä ja tätä ulos ja sisään. Hakemaan tarpeeksi pitkän varren päähän ripsomishavujen oksat, joskus jopa ripsomaan katot. Ensin talosta irtain tavara muualle, ulos, aittoihin, toisiin huoneisiin ja sitten lähdettiin kuuraamaan taloa katosta seinien kautta lattiaan asti. Joskus saatiin kuurausapua naapureista. 
   Kun ripsomiset, seinähirsien välien puhdistukset, jopa pesut, ikkunoiden, pöytien, penkkien, uunin päällysten ja viimeksi lattioiden pesut oli saatu suoritettua, voitiin jo juoda kuurauskahvit. Nautittiin puhtauden tuoksusta. Lattian kuivuttua haettiin matot sisällä. Ja porstuan eteen haettiin uudet havut, joihin jokaisen, lapsien ja sen kuurausta vieroksuvan ukonkin oli sitten puhdistettava kenkänsä.
   Kun kaikki huoneet oli puhdistettu, verhot vaihdettu, voitiin alkaa odotella uutta ryntäystä, leipomista ja jouluruokien tekemistä. Kohtsilleen miespuoli ajettiin hakemaan joulukuusta tai -kuusia lähimetsästä. Sopivan kokoisen, näköisen ja pituisen löytäminen vei aina oman aikansa. Taitava emäntä osasi löytää helposti jotain virhettä jo pihalle tuoduista ehdokkaista. Oliko miespuolisen rankaisukin joskus lähellä näissä asioissa. 
   Näiden kuuraus- ja siistimishommien aikana vierähti usein monia pimeitä päiviä. Lopulta kaikki olivat tyytyväisiä puhtauden tuoksusta, joka huoneisiin levisi. Joulu sai tulla.
   

torstai 13. joulukuuta 2018

Joulukalenteri

13.12.2018


Erään vuoden kuvataideryhmämme annettiin mahdollisuus rakennella taidetyönsä jonkun tunnetun runon avaamien "näkymien" suhteen. Eino Leinon: "Minä tahdon..." sytytti minua. Runo on kevään kuvausta, mutta joulun kuvaus sopisi siihen mielestäni oikein hyvin. 




Paavo Niskasaari
Sormet, 12.10.2011

Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi
kummassakin kädessä.
Pikkurillin kynsi pieni kuin ryyneistä riisi
Luoja luo täydellistä
Ihastelemme kaikki sitä.

Ne hyväilevät emoaan
ravintoa antavaa
niiden voima saa maidon virtaamaan.
Äiti ja lapsi yhtä ovat.

Voima ja taito sormien varttuvat…
niillä tavoitellaan, pudotellaan, nipistellään,
jätetään jälkiä ikkunoihin, ovenpieliin
kun suunnitellaan,
kun tehdään ilmaisua.

Luomisvimmaa se on.
Kaatunut maitolasi
maitoa mukava läiskiä on.
Taidot karttuvat.
Keinot monet ovat.

Kera liukuvan ajan, ne apuna aina ovat
kun käsky niille annetaan
ne kiireesti toimeen tarttuu.
Elon loimia niillä kudotaan
tarpeiden mukaan loukutetaan
milloin hellemmin
milloin kovemmin.

Kun Isän koti jo siintää
ja majanpurkajat lähestyvät
taidot sormien ehtyvät myös
ne tehneet työnsä ovat.
Ryhmyiset, suonikkaat, taidottomat!
Te olitte minun omat
pienenä niin kovin somat.


keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Joulukalenteri

12.12.2018


Isiemme maassa oli viime vuosien tapaan lauha jakso ennen joulua, lunta, pikkupakkasta, räntää, loskaa, ja melkein kaikki lumi suli pois. 

Taikapuu
Paavo Niskasaari
26.12.2011

Jotta näet kaiken hyvin, tulee sinun istua tarkalleen oikeassa paikassa. Iso nojatuoli sopii hyvin tähän tarkoitukseen. Sisko tai veli kumartaa viereen istumaan. Illan hämyisä hetki luo hyvät puitteet, kun matkaat sadun maailmaan. Nyt istuvat Papan viereen kolme lapsenlasta. Avaamme olohuoneen ikkunan sälekaihtimet. Sammutamme radion ja valot huoneesta.
Kehotan lapsia katsomaan ikkunasta näkyvää taikapuuta.
   – Mitä sieltä näkyy? kyselen lapsilta.  
Siellä on monta eriväristä taloa. Jossakin lämmitetään uunia, kun yhdestä piipusta nousee savua. Monenlaisia puita on näkyvissä. Siellä on mäntyjä, kuusia, tuomia ja pihoille istutettuja nuorempia puita ja pensaita. Tärkein puu on kookas, tuuhea mänty. Sillä on pitkä, ruskea vahva runko ja tuuhea latvus. Eräs oksanhanka on joskus kiinnostanut lintuja. Niinpä harakka on tehnyt siihen pesän. Tummana risukasana se näkyy sieltä oksien seasta.
   – Kas kummaa, mitä siellä pesän seudulla nyt tapahtuu.
Katson lapsia ja näen heidän siirtyneen itseni lailla sadun maailmaan, ja jatkan: – Näyttäisi olevan joku eläin. Hyvänen aika, se on se tiikeri. Siellä se kellistelee pesän pohjalla. Katsokaa tarkemmin.
Viiruisen tiikerin vierellä näkyy vähän vaaleampi, pieni untuvainen kerä. No mutta, tiikerillä on pentu vierellään. Sillä on nälkä ja se on päässyt ruokailemaan, imee maitoa äidiltään.
   – Nyt näkyy jotain liikettä tuolta oksien välissä, vähän ylempänä. Kuka sieltä kurkistaa? Se näyttää aivan apinalta. Se on apina. Nyt se kiepahtaa alemmaksi oksistossa ja ottaa tiikerin roikkuvasta hännästä kiinni. Tiikeri katsahtaa alemmas ja huomaa apinan. Vähän äkäisenä se heilauttaa tassuaan, mutta apina ehtii kuitenkin pois sen käpälän tieltä, J huudahtaa
   – Katsokaa tuonne männyn juurelle. Vallan karnevaalihan siellä on meneillään. Etumaisena kävelee elefantti, jonka kärsä keinuu pään päällä letkeästi. Sitten kävelevät aasi, lammas, hevonen, sika ja kana ja kukko viimeiseksi. Ne hiljentävät vauhtiaan ja elefantti laskee kärsänsä viereiseen lampeen. Se juo ensin tovin aikaa. Lopuksi se nostaa kärsänsä ja puhaltaa voimakkaasti.  Vesisuihku lentää ilmaan. Ja taas kaikki eläimet lähtevät hitaasti jatkamaan matkaansa.
   – Poro ja joulupukki! I huudahtaa. Tosiaan, siellä tulee poro, joka vetelee suurta vesikelkkaa. Joulupukki ohjailee poroaan ja kelkassa istuu joulumuori, sylissään suuri puuropata. Kelkan perässä kävelee monta tonttua lakit nätisti oikealle kallellaan ja kaikilla pieni pajusta tehty kori käsimutkassaan.
   – Katsokaa lapset, nyt ne pysähtyvät, juuri tuon tiikerimännyn juurelle. Siinä on sopivasti useita puiden kantoja. Muori asettaa padan kannolle ja perässä tulleet tontut katselevat omat istuinpaikkansa. Muori avaa padan kannen. Sieltä nousee kuuman puuron höyryä. Joulupukki saa ensimmäisesi puuroa kuppiinsa ja sitten tontut. Muori aukaisee toisen kattilan kannen ja lappaa sieltä kauhalla jokaisen puurolautaselle väskynäsoppaa.
   – Tässä sinulle puuroa, sanoo Inga ja antaa minulle oman kuppini.
   – Onko väskynäsoppaa, kyselen.
   – Minä menen keittämään, sanoo S ja porhaltaa keittiöön. Kohta hän palaa ja kauhoo puuroni päälle hyvää soppaa.
   – Nyt ei taida näkyä enää mitään, kyselen.
Metsä näyttää olevan hyvin rauhaisa paikka. Tiikeri nukkuu poikansa kanssa pesällään. Apina seuraa tarkasti jouluväen touhuja. Muori aukaisee reppunsa ja pyytää apinaa luokseen. Pussista löytyy pähkinöitä ja pipareita. Apina ottaa niitä niin paljon kuin luulee pystyvän mukanaan kantamaan. Sitten se kiipeää ylös mäntyyn, pesän yläpuolelle. Siellä alkaa kuulua narskuttelua, kun apina ruokailee. Hitaasti ilta saapuu. Jouluväki on syönyt eväänsä ja mennyt matkoihinsa. Eläinporukkaa ei myöskään näy. Metsän väki on mennyt levolle. Niin myös kaksi poikaa ja näiden sisko ovat sammuneet tuoliinsa. Siitä kuuluu hiljainen uninen tuhina.


tiistai 11. joulukuuta 2018

Joulukalenteri

Tiistai 11.12.2018



Tontut kurkkivat!

Kaksi viikkoa on jouluun! Silloin viimeistään meidän kaikkien tulee aloittaa kilttinä oleminen? Näin me vanhemmat olemme aikojen kuluessa lapsiamme yrittäneet saada ohjaukseemme elämän kaidalla tiellä. Jos samalla olisimme oman mielemme saaneet samaan ohjaukseen - onko täällä kilttejä - kysymystä, tarvittaisiinko ollenkaan?

Lapsuuden kotiini, kuten moniin koteihin Suomessa, saapui joulun alla kapeahkoja, ohueasta paperista tehtyjä, punareunaisa kuoria, joiden päällä oli AIR MAIL. Monista näidenkin alueiden taloista 1800- luvun puolivälistä 1900- luvun alkuvuosiin on nuoria miehiä ja naisia lähtenyt valtameren taa etsimään töitä ja toimeentuloa. Tapahtumilla on paljon yhteistä viime vuosien tapaisiin muuttovirtauksiin. Pudasjärvisiä lähti Hangosta laivalla USA:n. Silloinkin olot laivoilla olivat ankeita (kertomusten perusteella). Matka kesti useita viikkoja. USA:n vastaanotossa jouduttiin terveystarkastukseen, josta "raakit" palautettiin takaisin lähtömaihinsa. Terveet, hyvinvoivat ihmiset jäivät rakentamaan uutta mannerta. Töistä ei ollut alkuun tietoakaan, ellei ollut joitakin sukulaissuhteita. Näistä kasvoi aikanaan melkoisen voimakas kansanosa Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Wikipedia ilmoittaa 2010 luvun tienoilla suomalaissukuisia olleen Yhdysvalloissa lähes 700 000 ja Kanadassa 140 000. 
   Äitini siskon perhe, nuori aviopari ja pieni lapsi, muuttivat 1900-luvun alussa Yhdysvaltoihin. Heiltä saimme paketteja toisen maailmansodan jälkiaikoihin. Useimmiten paketteja saatiin joulun aikoihin. Sisältönä oli elintarvikkeita ja vaatetavaraa. Erään paketin karamelleja yritimme purra siskoni ja veljeni kanssa oikein urakalla. Ne olivat kapeita, paperipeitteisiä liuskoja. Alussa niissä oli vähän makua, mutta ne eivät loppuneet millään. Lopuksi me nieleskelimme ne vatsoihimme. Jälkeenpäin olemme käsittäneet niiden olleen purukumia, mutta meidän kielitaidolla asia ei selvinnyt. Kaikki kirjeetkin ovat hävinneet aikojen kuluessa. Joitakin nuorempia amerikansukulaisia on käynyt Suomessa, osa useampia kertoja.
   Tänään esittelen uusimman satukirjanin Tyrnävän kirjastolla 17 - 19. Myyn siellä myös kaikkia näitä kolmea kirjoittamaani kirjaa. Ensimmäisen, Värit villiintyvät painos on vähissä, toista Jepulis pakertaa ja mummo ahertaa on monta laatikollista. Uusin, painosta 2.12. tullut on lähes täysilukuinen. Kirjojen kustantaja HD-kustannus on tehnyt/ teettänyt hyvää työtä. Suuren kiitoksen saa myös Elämäntarinayhdistyksen oikeinkirjoituksen tarkastaja, Valtimolainen Eija. Vaimoni on lukenut jokaisen satuni aivan ensimmäiseksi ja antanut hyvää palauatetta minulle. Hän keittää kahvia tänäänkin kirjastolla ja saamme nauttia hänen tekemää hyvää nisua ja pipareita.
    

maanantai 10. joulukuuta 2018

Joulukalenteri

Maanantai 10.12.2018



Miksi eläimet ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Oikealla olevat koirat sain kuvina. Edesmennyt sukulaispoikani appi oli elänyt näiden kanssa (yhden kerrallaan) pitkän pätkän aikaa. Kun hän täytti vuosia, sain maalata näistä koirista kuvan. 

   Heinänhakureissuilla tai leveranssipalstoilla näin talviaikoihin porojen nukkumapaikkoja. Nuoruuteni aikoihin eivät kylälisten porot olleet piha-aitauksissa talviruokinnalla, vaan ne saivat itse etsiä luonnosta ruokansa. Usein ihmettelin, kuinka ne voivat tulla toimeen naavalla, jota ne saivat kaadetuista puista ja kuusimetsistä. Toinen mahantäyte, ehkä määrältään tärkeämpi, oli niiden koparoilla lumen alta kaivama jäkälä ja kuivat maan heinät. Siksi porot majoittuivat puiden kaatopaikoille niin kauaksi aikaa, kuin ravintoa sieltä saivat. Näihin paikkoihin muodostui niiden makuukuoppia. Siellä ne märehtivät. Myöskin ahmat tiesivät nämä paikat. Silloin, tällöin tuli tietoon ahman/ahmojen kaatamia poroja. Surkeinta näissä surmissa oli se, jotta ahmat tappoivat puremalla porot niska- ja kaula-alueilta. Kerrottiin, jotta ne imivät verta ja jättivat ruhot rauhaan.

   Lähes joka talon pihalla oli koira. Usein kiinnitettynä ladon tai navetan seinään. Siitä niitä päästettiin irti tarpeiden mukaan. Harvoin näitä koiria asunnoissa näkyi. Niillä oli usein omassa kopissa tai lähiladossa heinien päällä hyvä levähdellä.

   Juuri joulun alla pelmahtivat teeriparvet huurteisiin koivikkoihin. Niiden herkkua olivat varmaan koivujen urvat tai silmut. Jokivarren saarissa niitä näkyi isoina parvina. Teeret aiheuttivat ihmisille melkoisen säikähdyksen lähtiessään lentoon hiihtoladun viereisestä lumikiepistään. Monesti hiihtäessäni lähisuolla, pyrähti vierestäni lentoon parvi teeriä. Koskaan en nähnyt niiden laskeutumista kieppiin. Läheisen suon muita eläinjälkiä olivat jänisten, riekkojen, hiirien ja muiden pienjyrsijöiden kulkemisreitit ilmaisemaan olemassaolostaan. Joskus, tosin harvoin näkyi saukkojen jälkiä. 

   Syystalvisten poroerotusten tuoksut ja äänet ovat jääneet minuun, kuin paita päälle. Erotusaitaan poroja oli koottu miesvoimin, myös ohjausaitojen avulla. Aidalle tulo oli jännää. Ulkopuolella aitaa olivat usein melkoiset tulet ja ringissä miehiä sen ympärillä, syöden, nauraen ja isoäänisesti puhuen. Kaikkien katse kuitekin oli aitaukseen porautunut, etsien omia porojaan merkkien perusteella. Niitä olivat erilaiset lovet korvissa, lautasten päälle karvoihin puukolla vedetyt viivat. Monet tunnistivat porojaan aivan ulkonäöltään. Porot liikkuivat aidassa sen laitapuolia ympyrässä. Kiire niille tuli, kun jonkun poron sarviin takertui miehen heittämä suopunki. Näin saatiin poro kiinni. Merkki tarkistettiin. Vaatimilla seurattiin, näkyikö sen vasaa, kulkiko se mukana ja joko se oli merkitty. Silloin useimmat teuraaksi määritellyt porot tapettiin aidalla. Savun hajuun sekoittui äitelä veren tuoksu. Porottomia oli tullut aidalle hakemaan verta ja mahdollisia sisäelimiä. Olin jonkun kerran verisankoa sekoittamassa, jotta sen koostumus säilyisi hyvänä. Jos sai ostaa poronmaksan, sen syönti oli juhlaa paiston jälkeen. Ensin se suolattiin, huuhdottiin hvyin ja pantiin uunipellille paistumaan. Siitä kun leikkeli ohuita siivuja, oli maku kohdillaan.

   Olin pieni poika, kun hiihtelin joen yli naapuriin vasikoita katsomaan. Monena talvena minulla oli siellä nimikkovasikka. Meille haettiin maitoa tästä talosta. Kotini lehmä/-t olivat ummessa. Usein ne poikivat kevätpuoleen. Näin keskitalven aikaan syötetyillä suoheinillä ei juuri maitoa herunut. Tämän maitotalon ihmisiin ja eläimiin olin niin kiintynyt, jotta isä ei meinannut saada minua mukaansa, kun tuli maitohinkin kanssa käymään. Menin kuulemma jopa talon ison leivinuunin väliin, jonne isä ei päässyt. Millä konstein lienee minut sieltä pois houkutellut.

   Ikääntyessäni olen saanut maalata kissan, koiria, joutsenia, variksia (Tyrnävän mustavarispopulaatio), vuonohevosen varsansa kanssa. Kiinnostukseni eläimiin on ehkä antanut näihin ulottuvuutta näyttävyyden puuttuessa.

    


sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Joulukalenteri

Sunnuntai 9.12.2018



Lapsuuteni koulussa saimme käyttöömme vesivärit/ akvarellit. Värejä oli kuusi. Ne olivat kiinnitettyinä liimalla pahvikansiin. Näistä opin asian, jotta kovin monia värejä ei tarvita - kun niistä voi rakennella kymmeniä jopa satoja eri vivahteita. Oikealla oleva asetelma on lähes ensimmäisiä töitäni. Jo näistä väreistä huomaa minulle mieluisimmat värit. Oranssiin ja violetinpunaiseen väriin tartun melkein aina ensimmäisenä.

Usein miellämme kaamoksen väreiksi harmaan, tumman ja mustan. Siinä olemme väärässä, ainakin näillä korkeuksilla Suomea.   - Lähdetäänkö poika heinän hakuun Kokkovaarasta? Isäni kyselee.   Olin siihen heti valmis. Hevosreen päälle laiteltiin heinähäkki. Se sidottiin köysillä kiinni rekeen. Pohjalle otettiin pari manilasäkkiä heinillä täytettyinä. Näiden päällä istuimme. Ja sitten vain matkaan.    Perheellemme oli sodan jälkeen saatu niin sanottu kylmän tilan oikeudet. "1945 säädetyn maanhankintalain mukainen asutustila, jolla ei ollut kunnollisia rakennuksia."  Näin vanhempamme saivat metsäpalan ja lainaa, joiden turvin meille rakennettiin uusi talo (asutustilan puolitoistakerroksinen) ja navetta. Suolle, jonne menimmme heinää hakemaan, oli kuokittu puolitoista hehtaaria peltoa. Sieltä saimme vähän viljeltyä heinää lehmillemme. 

Matkalla ei paljoakaan puheltu. Katseltiin ympäristöä. Eläinten jälkiä näkyi paljon. Teeriä istui puissa urpuja syömässä. Hienoinen lumisade oli hupenemassa ja pakkasherra heräili joulunalussäähän. Heinäkuorma saatiin nopeasti valmiiksi. Paluumatka alkoi. Hevosilla on tapana askeltaa rivakammin kotiin päin. Niin nytkin. Isä joutui monet kerrat hiljentämään suitsilla vauhtia pahimpiin mutkiin tultaessa. 

   Heinäkuorman päällä lekotteleminen oli joka kerta mukava kokemus. Reki huojahteli ja samaa tekivät kuorman päällä matkaajat. Hämärä hiipi maisemaan. Laskeuduin pitkälleen heinien päällä. Taivas oli jo lähes selkeä. Ilma jäähtyi nopeasti. Maisema oli värejä täynnä. Taivaa
lla vuorottelivat kylmä keltainen, kylmä punainen (magenta) ja sinisen eri vivahteet. Näiden värien "jäämät" näkyivät kaikkialla luonnossa. Lapsuuden kokemuksista nämä iltapäiväiset heinäretket ovat piirtyneet sisimpääni voimakkaasti. Ehkä sieltä on lähtöisin minun taiteiluni värikylläinen maailma.