perjantai 9. joulukuuta 2022

Joulu tulla jollottelee..


 Tauluni joulusta on 10 v vanha!

"Kirjoittamiseen oppii vain kirjoittamalla.." on aina pätevä ohje. Korona- ajan jälkeen olemme Oulun ympäristön kynäilijöissä aloitelleet taas kirjoittajapiiriä. Muutamana kertana se on jopa onnistunut. 10.10.2022 istuimme jälleen Limingan kansanopistolla ja luimme saatuja tehtäviä. Silloisen ohjaajamme (Helena Sydänmetsä) etätehtävä oli todella erityisen mielenkiintoinen:
   - Etsi kuva, tuntemattomia, tekemässä jotakin! Kirjoita siitä! Ja minähän kirjoitin seuraavanlaisen tekstin:

 Kuva, kolme miestä soutaa kookasta venettä aavalla merellä, järvellä?

 Aamuvarhaisella, illan lähestymisen aikaan vene lipuu ulapalla eteenpäin. Se on suuri, 6 – 7- laitainen, valkoiseksi maalattu. Poikittain siihen on asetettu 3 istuinta ja peräteljo. Airot olivat lähes 4 metrin pituiset. Ne ovat epäsuhtaisesti, kaksi toisella laidalla ja yksi toisella. Hankaimien kohdalle oli punottu 30 – 40 sm verran pajusta rakennellut tuet. Niiden tarkoitus oli ilmeisesti keventää kitkaa.

   Miessoutajia on kolme. Takki oli vaaleahkoa luonnon kuitua, mahdollisesti kotikutoista pellavaa. Toisaalta niitä oli voitu tehdä parkituista naudan vuodista. Ne näyttivät vedenpitäviltä ja lämpimiltä. Yhdellä miehellä on hattu päässä ja toisilla korvia tai niskaa suojaavat lippahatut. Käsineitä heillä ei ollut. Lämpimän näköisesti puetut miehet näyttivät nauttivan aamusoudannasta.

   Samaiset soutajat olivat aamuaikaisella asetelleet mökin hellaan tulen, sytykkeinä oli tervaksia. Yksi oli käynyt kaivolta vettä, toinen hakenut maakivikellarista piimää ja suolalohta. Verannon kupeella olevasta kahverista oli noudettu ruislimppua ja voita. Emäntä oli kupeeltaan kaivetulla puukoolla vuollut limpusta tukevia paloja. Asetellut tuvan lankkupöydälle korin leiville, kalalaatikon ja voikipon. Kuparipannu oli istunut hellan reiässä ja kiehauttanut veden kotvan kuluttua. Tänä aamuna oli keitetty ehtaa kahvia, vähän suolaa lisättynä, ilman sumppia.

   ”Tulkaa aamusille. Teillä on pitkä päivä soutaa saareen. Pitkä ja raskas matka on sieltä poiskin. Löytyneekö kaikkia lampaita?”

  ” Minun on käytävä huussilla”, tuumi yksi miehistä ja jatkoi sitten: - ”Ottakaa niitä köysiä, jotta voimme sitoa lampaat paluumatkan ajaksi veneeseen, ja jokaisen pitää ottaa varalta mukaan nahkakintaat tulomatkalle. Voi mennä yöhön se paluu?”

   Lähes tyven, hitaasti valoistuva meri piti miehet aivan omissa ajatuksissaan. Joitakin lintujen varhaisia lauluääniä vielä kuului, vaikka oli jo myöhäinen syyskesän aamu.

   ”Oikastaan tätä venettä vähän oikealle, sieltä se saari alkaa juuri ja juuri näkyä.”

   Kotvan kuluttua vene karahti valkaman tapaiseen, kallioisen saaren hiekkaiseen rantaan. Rantaheinää, tiheänä kasvavia katajia ja käkkärämäntyjä oli lähes läpipääsemättömiin saarella. Yhden suuren männyn juurialueelle oli rakenneltu laudan- ja oksanpätkistä vaatimaton maja. Lampaankakkaroita oli sisä- ja ulkopuolella majaa. Se oli ollut sekä auringon- että sateensuojana myös lampaille. Joku sääksi tai kotka kiekaisi jossakin kauempana.

   ”Onkohan näistä kiekujista joku pistellyt meidän lampaita naamaansa?” yksi miehistä kysäisi.

   ” Lähetäänkö heti tutkailemaan, missä ne määkijät ovat?” toinen tuumi.

 Kolmen miehen porukka ottivat kukin repuistaan kangaspussukat, joissa oli vähän houkutusjyviä. Usein lampaita oli ollut odottamassa venevalkaman lähellä, kun niitä syksyllä lähdettiin hakemaan maihin. Syksyä kohden niiden ruoka väheni. Nyt ei näkynyt merkkejä niiden olinpaikasta.

   ”Mennään sinne syvälammeksi nimettyyn, lähes peltomaiseen paikkaan?”

   Yhdessä lähdettiin liikkeelle. Reput jätettiin peitettyinä veneen kokkaan. Metsän kätköstä alkoi kuulua huudahtelua, tuku tuku lampaitani. Syvälammelta lampaat viimein löytyivät. Nähdessään miehet ne kiiruhtivat näiden luo makupaloja kerjäämään.

   ”Näitä on nyt neljä aikuista ja kolme karitsaa. Yksi aikuinen näyttää puuttuvan. Kun näitä tänne tuotiin, tuolla valkokaulaisella uuhella oli kaksi karitsaa. Nyt vain yksi seuraa emoaan. Oiskohan kotka syyllinen? Lähetäänkö venettä kohti? Otetaan tuo kellokas narun nokkaan niin toisetkin tulevat perässä. Jos se aikuinen lammas on elossa, sen luulis tulevan toisten mukaan.”

   ” Onko meidän parempi yöpyä täällä? Ilta on jo pitkällä ja merelle näkyy nousseen aikamoinen vinkka ja vielä vastanen? Me voimme kohtuudella yöpyä tuossa majassa. Ruokaa on jäljellä. Tehdään rakovalkea tuohon viereen ja aamusella lähdetään takaisin, jos pääsee? Minä laitan tuolle kellokkaalle pitemmän köyden ja sidon sen tuohon mäntyyn.” Miehet kömpivät majaan. Tilaa oli vähän, mutta siskonpediltä kuului kohta miehinen kuorsaus.

   Hattupäinen haukotteli nautinnolla etsiskellen repustaan syötävää. ”Nouskaahan ukot ylös. Täällä meri-ilmassa oli hyvä nukkua. Sytytin heti herättyäni nuotion ja laitoin kahviveen kiehumaan. Nyt syödään kahvin kanssa voileipää ja piimää ja sitten pukataan vene irti rannasta ja lähdetään takaisin kotiin”, tuumi hän.

   Lampaat sidottiin jalosta kiinni keskiteljoon. Karitsat saivat olla vapaina. Ne olivat äitiuuhensa vierellä koko venematkan ajan. Vene tuntui suorastaan kiitävän pienessä myötätuulessa. Samassa talon emäntä käveli rantaan. katsoi miehiä ja sanoi: ”Tulkaahan syömään. Minä hoidan nuo lampaat taloksi.   

maanantai 3. lokakuuta 2022

Ruukin taidenäyttely oli syyskuulla 2022

                                 Joko mennään? Esitteli näyttelyä.

Jotta tuota nimittäin! Käytän myös huutomerkkiä varmaan liikaa. Ajattelin lisäillä kirjoituspiirin etätehtäviin tekemiä tekstejä tänne.

Viimeksi meillä oli aiheena - "Luo silmiesi eteen jokin sinun mielenkiintoasi houkutteleva näkymä: piskuinen saari kaukana ulapalla, horisontissa juuri ja juuri erottuva vehreä keidas hiekka-aavikolla, jyrkkäseinäinen edessäsi kohoava vuori, läpitunkemattoman tiheältä näyttävä viidakko tai metsä. Ehkä se onkin kiehtova kaupunkinäkymä tai sokkeloinen museo tai jokin kansalliskirjasto. Ihan mikä tahansa, joka herättää uteliaisuutesi ja kiinnostuksesi.

Lähdet matkalle tutustumaan tuohon edessäsi olevaan tuntemattomaan. Mitä koet matkalla? Miten etenet?

Kirjoita tutkimusmatkasi etenemisestä." Näin Opettajamme H Sydänmetsä meitä ohjeisti. 

Tässä kirjoitukseni:

Postimerkki kohti uutta!

Olen Muumit ABC- merkkisarjan D-merkki. Postin pinosta minut siirrettiin maksua vastaan tiskin yli ja ostavan naisen laukkuun. Vierelläni tuoksuu joku voimakas hajuvesi, toista kylkeä painaa kolikkopino, eikä siinä kaikki? Allani tuoksuu äkeä nikotiini. Laukku heilautettiin ylöspäin ja reippaalla edestakaisella liikkeellä sitä vietiin kovaa vauhtia kohti, niin mitä?

   Nikotiinin hajuisena minut kaivetaan ulkoilmaan, juuri kun olin tukahtumaisillani. Sain lepuuttaa kolhittua kroppaani makuuasennossa. Tuntui hyvältä. Radio pauhasi voimalla. Kas, uutisia. ”Uudet Muumi- postimerkit ilmestyvät tänään.” Se koskettaa myös minua.

   ”Ja vielä postimerkki siihen, niin se on valmis. Liimaan tuon muumi – A ja -B vielä tämän C:n lisäksi, eiköhän nuo riitä vaikka kuuhun asti!” Tunsin, kuinka nahkaani revittiin irti. Kylmäsi. Sitten tunsin, kuinka minut siirrettiin ilman halki ja aseteltiin pehmeälle alustalle.

   Heräsin! Olin ahdettuna tiukasti pinoon. Se puristi joka puolelta. Asennon vaihtoa ei voinut ajetellakaan.  Sitten tärisi, sihisi ja kylmä hohkasi joka puolella. Minun oli kuitenkin hyvä ja lämmin. Ympäriltäni alkoi nukkumisen ääniä kuulua. Uneni katkesi kolinaan, paukkeeseen ja ovien avaamisääniin. Entäpä minä? Unissani olin varmaan yrittänyt liikkua. Olin lähes kasasta ulkona. Pieninkin liike tipauttaisi minut siitä pois. Näin tapahtui, kasaa siirrettiin ja niin minä putosin maahan.

   ”Kuka se siellä?” Lokki kysyi ja katseli minua. Sen vierelle istahti toinen lokki. Se katseli minua viekkaus silmissään. Äkkiä se kurkotti minua kohden ja niin minä lepattelin lokin suussa. Toinen lokki oli seurannut meitä. Se lensi aivan vierelle ja sieppasi kirjeen suuhunsa. Tuuli häiritsi toimitusta. Minä leijuin sananmukaisesti pois lokkien luota.

   ”Katso vaari, kirjepostia meille?” Tyttönen huuteli veneen kannelta ja seurasi kuoreni laskeutumista veneeseen.

   ”Kenelle se on?” vaari sanoi.

   ”Siinä lukee: OLEN SINUN! Onko tämä minun”? tyttö kysyi vaariltaan.

   ”Varmaan, jos siinä niin lukee”.

   ”Tässä on postimerkki, jossa on muumi! Vaari, sain muumimerkin!

   ”Katsotaan, se voi olla hyvin arvokas merkki”

   ”Nyt koetaan pyydykset, ja illalla katsellaan sitä uutta merkkiä?” Jooko, sanoi vaari.

   ”Sopii”, vastasi tyttö ja tuijotteli kirjekuorta silmät kiiluen.  


Oulu 1.10.2022 pystytimme Oulun ympäristön kynäilijät ry:n yhteisen taidenäyttelyn Metsola Kartanon galleriaan.



 Olen kuvassa kolmen tauluni edustalla, kaksi vasemmalta ja yksi lattialla.

perjantai 10. joulukuuta 2021

Harvoin näitä postauksia (HM?) teen. Nyt olen taas ajatellut rohkaistua ja 

                                käydä ns. toimeen!

Ensiksi kuva!

Joulunodotusta!


Kaksi vuotta taaksepäin teimme lasten ja lastenlasten kuvittaman, minun kirjoittaman joulukalenterin!

Kun olin poissa näiltä sivuilta, osoitteistoani ei aluksi löytynyt - nyt kokeillaan??

Kokeilu - josko paavontaide taas
löytyisi.

 

tiistai 24. joulukuuta 2019

Siunattua Jouluaattoa 2019!

Joulukalenteri

Teksti Paavo Niskasaari, kuvat lapsenlapset ja suku
Tiistai 24.12.2019

 
Fanni



Miio

Nukkuisivat lapset pitkään!! Näin toivovat varmaan useimpien perhei den vanhemmat jouluaattoaamuina. Joissakin perheissä se onnistuu, toisissa ei. Jouluaattoon liittyy niin paljon toiveita, odotuksia, unelmia – ettei sen valoisana /pimeänä Suomen päivänä tunnit millään riitä kaikkeen tekemiseen?
   - Miten niin ei tunnit riitä toteuttamiseen? Otto kysyy vaimoltaan.
   - No, kun ei vaan riitä? Taava vastaa.
   - Koko joulukuun ainakin on siivottu, on kuurattu, on puunattu paikkoja. On laitettu pihalle oma kuusi ja viime yön pakkasella saatiin ne meidän kiintiön kymmenen jäälyhtyäkin valmiiksi. Minä olen jokaisella kauppareissulla tuonut tänne yhtä ja toista jouluun liittyvää. On lähetetty kortit ja muutama pakettikin. On mietitty, mitä perheen jäsenille ostetaan. Sisälle tuotava kuusi on eteisessä eilisestä asti kuivunut. Se voidaan siirtää olohuoneeseen vaikka heti. Saunalla odottavat puut ja pakasteesta sulatettu vitsa (vasta) putipuhtaaksi hinkatuilla pinnoilla. Oraville, linnuille, Heilille ja Rosalle on hankittu jouluhyvää syötävää. Jouluvalot helottavat täysillä. Sinun vanhemmat tulevat varmaan piakkoin. Eiköhän nämä ala jo riittää. Otto huokaili vaimolleen ja jatkoi:
   - Eikö joulu ole hiljentymisen aikaa? Saamme pysähtyä kaiken tohinan keskellä, lukea ja kuunnelle jouluista musiikkia. Tänä jouluna ehkä ehdimme aamun joulukirkkoon. Minusta tuntuu silloin, jotta siitä se oikea joulu alkaa.
   - Niin tietenkin, minä vain olen käynyt niin kärsimättömäksi meidän joulukuisten tapahtumien kanssa. Vaikka nuokin japanilaisvieraat olivat todella mukavia. Mutta katso pihalle, sinne ajoi juuri vanhempani autollaan. Menetkö sinä heitä vastaan? Heillä on tietenkin niin paljon lahjoja ja muita tuomisia, etteivät jaksa kaikkea itse sisälle tuoda. Taava julisti.
   - Voi, kun teillä on siistiä. Kuusikin tuolla eteisessä on aivan sula. Kinkku tuoksuu jo pihalle asti. Oli niin mukava ajella tänne teille. Jäi meille kotiinkin pieni kuusi ja jääkaappi täyteen jouluista hyvää. Mihin minä tämän pukin pussin sujautan? Ada touhusi ilmoitusten kanssa sisälle.
   Lounaalle asti leikkivät lapset vielä hoijakalla. Heili valjastettiin oman pienen reslan eteen ja sillä vietiin ensin tien varteen jäälyhdyt ja sytytettiin ne valmiiksi. Vielä ehdittiin ajella pari kierrosta pellolla. Heilikin innostui oikein juoksemaan kun Toivo sitä kauniisti kehoitteli. Rosa juoksi reen perässä. Aina kun reen vauhti vähän hiljeni, Rosa nappasi tukun heiniä suuhunsa. Pää pystyssä se niitä sitten pureskenteli.

Törmän kuusikon oravat katselivat pihalle päin ja aprikoivat jotakin olevan tekeillä.
   - Eiköhän vain tule juhla – aika? Se tietää myös meille hyviä ruokia. Selma – oravaäiti selvitteli pienokaiselleen pihan tapahtumia.

Talon väki kokoontui sisälle kuuntelemaan puolilta päivin joulurauhan julistusta. Koko päivän ajan oli tuvan sivupöydällä tarjolla juomia ja pipareita. Päivällistä ennen saunottiin, ensin emäntäväki ja sitten lapset ja miehet. Mökin joulupäivällinen oli ’seisova pöytä’. Ensin laulettiin ruokavirsi, sitten luettiin jouluevankeliumi ja sitten syötiin kaikki yhdessä. Koko illan oli mahdollista nauttia ruokaa.
   - Tulkaa katsomaan, tuolla tiellä tulee mopo, vai onko se mopo? Ja sen päällä istuu joulupukki! Liina – tyttönen kiljaisi.
   Toden totta. Joulupukki kurvasi mopolla pihaan. Laittoi sen jalustalleen. Otti tarakalta ison säkin olalleen ja lähti kävelemään taloa kohden. Liina juoksi peloissaan isänsä syliin. Pian kuului koputusta ja pukki päästettiin sisään.
   - Onko täällä kilttejä lapsia? Pukki kyseli.
   - On, on, kuului vastaus.
   Ja niin alkoi se lahjatohina. Paperit vain lentelivät pakettien päältä ja levisivät kuten aina pitkin lattiaa. Pukki lähti jakelun jälkeen jatkamaan matkaa. Mopedin ääni vain hiljeni sen edetessään tiellä poispäin. Kiireinen joulunalusaika hiljeni pukin tuomien lahjojen tarkasteluun, pelien pelaamiseen, karkkien naposteluun ja viimein unijukan kehoitukseen käydä jouvuoteen luo. Tähtitaivas tuikki lukuisin pienin valoin pohjolan pienen kylän mökin ylle. Oli tullut jouluyö.

Ella

Evia

Hilma

     

maanantai 23. joulukuuta 2019

Aatonaatto

Joulukalenteri

Teksti Paavo Niskasaari, kuvat lapsenlapset ja suku
Maanantai 23.12.2019

Luna
Väistyvä hämärä ja joen yllä leijuva pakkashuuru hidasti päivän selkiytymistä. Isokuusen oravat nukkuivat makoisasti uudessa pesässään. Sorsan tuoksua ei heidän nenät enää haistaneet. Pihan mökki oli vielä pimeänä. Heilille ja Rosalle oli jätetty ovi tarhaan avoimeksi nyt, kun teltta ja sen asukkaat olivat lähistöllä, eikä ollut vaaraa mahdollisista vaarallisista vierailijoista. Heili ja Rosa olivat tulleet tarhaansa käyskentelemään. Japanilaisvieraiden puolijoukkueteltan piipusta oli koko yön noussut savu suoraan taivaalle. Lauha sää oli muuttunut yön aikana pakkaselle. Nyt oli teltan lämmityksestä tarkoin huolehdittava.
Heili ja Rosa katselivat teltan luona tapahtuvaa liikehdintää yllättyneinä. Sieltä lähti jono tonttuja liikkeelle kohden piha – aluetta kynttilät käsissään.
   Tip, tap, tip, tap – laulun sanat kuuluivat ensin aivan hiljaa ja sitten voimistuen. Japaninkielisistä sanoista ei saanut selvää. Vieraat olivat opetelleet tämän kaikille suomalaisille tärkeän joululeikkilaulun. He tulivat esittämään leikkiä Puttaalan piha – alueelle. Pienet tiu’ut kilisivät. Laulu ja kilinä herättivät Taavan. Hän siristeli silmiään, haukotteli ja kuulosteli. Kyllä, siellä kuului laulua ja tiu’ut helisivät. Mikä siellä pihalla oikein välkähteli. Kiireesti aamutakki päälle ja ikkunaan. Siellä oli meneillään varsinainen karnevaali. Japanilaisvieraat olivat pukeutuneet kotimaansa eksoottisiin asuihin. Jokaisella oli kuitenkin tonttulakki päässään. Heliseviä, erilaisilla äänillä olevia tiukuja oli kiinnitetty asuihin. Leikkien ja liikehtien tiukujen kilinä kuulosti upealta. Jokaisella oli käsissään ledi – kynttilöitä. Tämä kaikki sai aikaan suorastaan taianomaisen tunnelman.
   - Olli, lapset, nouskaa ylös ja tulkaa katsomaan vieraiden esittämää joulukuvaelmaa! Taava herätteli väkeään.
   - Onko siellä jotain erikoista? Olli kysyi.
   Pian oli koko talon väki hereillä katsomassa pihamaalle. Heili ja Rosakin olivat tulleet tallin nurkalle seuraamaan tapahtumaa. Oravat tuijottivat pesäpuustaan ihmetellen. Olli oli ottanut hetimiten kameran esille ja kuvasi tapahtumaa. Leikki loppui. Vieraat hakivat teltaltaan pusseja ja tuotuaan kiinnittivät ne pihan joulukuuseen. Siinä oli pusseja kaikille talon asukkaille, Taavan vanhemmille, Heilille ja Rosalle ja kuusikon oraville sekä pikkulinnuille. Jokainen lahja oli omassa muovipussissaan, suojassa kastumiselta. Sitten he kokoontuivat mökin eteisen eteen yhteiseen kuvaan. Talon asukkaat pyydettiin kuvaan mukaan. Tulkki kertasi vierailta pulppuavaa tekstiä niin paljon kuin hän ehti.
   - Meillä on ollut täällä teidän, Taava – äiti, Olli – isä, Ada ja Juho, Toivo, Aksu ja Liina, Heili ja Rosa ja kaikki oravat ja linnut aivan mahdottoman mukava olla. Kiitoksia teille ja näkemiin.
   Japanilaistyttöjen ja – poikien ollessa esittämässä tervehdystään talon väelle, oli teltta saatu purettua, tavarat kasattua ja nostettua kuorma – autoon. Kamina vain jäi pihalle tupruttelemaan viimeisiä savujaan. Kuorma – auto käynnistettiin ja se lähti ajamaan mökin tietä poispäin. Pian pihan leikkijät olivat kokoontuneet linja – autoon. Kun sekin poistui, piha hiljeni
   - Hei Toivo ja Aksu, teille tulee kohta koulukyyti hakemaan teitä joulujuhlaan! Taava huomasi kiirehtiä.
   Koulun joulujuhlaa ja syyslukukauden päättäjäisiä jouduttiin siirtämään japanilaisvieraiden vuoksi. Kukaan ei sitä pannut pahakseen. Oravatkin olivat nauttineet vieraiden tuomasta lisäjännityksestä. He olivat myös tuoneet pähkinöitä lippaaseen, jonka Olli oli asentanut lintujen ruokintapaikan lähistöllä kasvavaan kuuseen. Tämä oli vain oraville tarkoitettu ruokintalipas, sinne eivät linnut päässeet. Myöskin oravien oli opittava avaamaan lippaan luukku, ennen kuin saivat sieltä pähkinöitä. Luukku sulkeutui itsestään.
   Liina oli istunut iltapäivän ikkunan vierellä katsellen kuusta, johon joulupaketit oli ripustettu. Lapset olivat palanneet koulusta.
   - Tulkaa katsomaan, kun oravat menevät hoijakkaan! Liina huusi.
   - Ethän vain juksaa meitä? Toivo tuli katsomaan.
   Hoijakan luona, kelkassa istuivat kaikki kolme oravalasta, Luna, Noel ja Sini. Pyörittäjien paikalla olivat sitten todellakin kaksi vanhempaa oravalasta, Mille ja Mosse. Nämä rimpuilivat ja yrittivät keinauttaa hoijakan vipuvartta? Kelkassa olevilla oli todella hauskaa. Toivo sujautti hatun päähänsä ja tuumi:
   - Katsotaan, onnistuuko? Menen varovasti ja yritän saada niitä pysymään kelkassa ja vähän pyörittää hoijakkaa.
   Kaikki talon asukkaat tulivat ikkunaan tuijottamaan, miten Toivo onnistuisi kelkan pyörittämisessä, jossa istuisi oravanpoikia. Ja kas kummaa, Toivo meni hoijakan tyvipäähän. Mille ja Mosse juoksivat pienien luokse kelkkaan. Hitaasti Toivo alkoi pyörittää hoijakkaa ja oravalapset pitelivät kelkasta kiinni ja selvästi nauttivat leikistä.
   - Ihmeiden aika ei ole vielä ohi, Taava – äiti tuumi.

Aulikki

Hilma

Iiro

Oliver


   
   

sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Valoshow - talvi taittuu!

Joulukalenteri

Teksti Paavo Niskasaari, kuvat lapsenlapset ja suku
Sunnuntai 22.12.2019

Tätä oli odotettu. Tänä iltana se tapahtuisi! Valoshow! Koko syystalven ajan tapahtumaa oli mainostettu lehdissä. Kunta oli ”panostanut” 200 – vuotistaipaleen juhlistamiseen show’lla. Perustamispäivä oli ollut jo kaksi vuotta sitten, mutta suunnitelmia ei ole ehditty toteuttaa aikaisemmin. Juhla päätettiin viedä mahdollisimman laajasti kunnan alueelle. Puttaalan ja sen ympäristön asukkaille tulisi oma näytös. Show ja sen tekijät kiertäisivät marras - joulukuun eri puolilla kuntaa viikonloppuisin.
Sunnuntaiaamu ”lähti käyntiin” verkkaisesti. Törmäkuusikon oravat olivat ensimmäisiä herääjiä. Japanilaiset vieraat teltallaan nautiskelivat aamuteetään mökin väen kanssa.
   - Katsokaa kaikki tuonne pellolle! Siellä on kuin tykkejä? Niitä on useita. Olli – orava sanoi väelleen.
   - Olen kuullut usein menneellä syyskaudella jostakin sousta puhuttavan? Mosse innostui.
   - Sou kun sou, kun vain eivät meitä ammu? Selma – äiti sanoi ja katseli hellästi kolmosiaan.
   - Me mennään piiloon kyllä! Luna – oravaneiti puuskahti.
   - Joo, niin mennään. Mihin me mennään? Heilin luo? Sini – neiti tirskutteli.
   - Jospa meidän ei tarvitse mihinkään lähteä. Tuota telttaväkeä on katsoa tillotettu niin tiiviisti, jotta ei ole syömään joudettu! Isä – Olli sanoi.

Mökin pihan liikenne hiljalleen vilkastui. Teltassa majoittuneet kiirehtivät aamutoimilleen. Heili oli päästetty ulkotarhaan. Uusi nuoskalumi sai sen piehtaroimaan intohimoisesti. Vieraat katselivat naureskellen sen touhuja. Pian väki oli mäenlaskussa ja hoijakan lumoissa. Sää oli sopivaa ulkoiluun. Taavan vanhemmat, Ada ja Juho olivat luvanneet tulla Puttaalan vieraita katsomaan. Heitä kiinnosti myös valoshow. Se tultaisiin näyttämään illan hämärtyessä. Show’n pitäisi näkyä Puttaalan piha- ja peltoalueilla erittäin hyvin. Iltapäivällä saapui joitakin autoja mökille. Taava oli saanut kaksi naapurin emäntää avuksi keittiöön, koska katselijoille tarjottaisiin makkaroita, mehua, kahvia ja hillomunkkeja. Kunta oli lahjoittanut tarjottavat tähän tarkoitukseen. Hämärästä oli vain aavistus kun pihalle ajoi pieni pakettiauto. Kuljettaja avasi peräovet ja talutti autosta ulos erikoisen eläimen. Kaikki pihalla olijat tulivat sitä katsomaan.
   - Teille kaikille yllätyksenä voin ilmoittaa, jotta tämä eläin on alpakka. Tuojan kotona oli vähennettävä näitä eläimiä ja kun isäntä soitti minulle toissapäivänä, lupasin ottaa tämän eläimen meille. Se sopii Heilin aitaukseen ja Heilin tallissa on sille hyvin tilaa. Olli selvitteli asiaa katsojille.
   Alpakka käveli rauhallisesti isännän perässä kohti Heilin ulkokarsinaa.
   - Tämän alpakkatytön nimi on Rosa. Katsotaan, miten Heili suhtautuu siihen? Olli jatkoi.
   Rosa katseli pää korkealla Heiliä ja tämä katsoi takaisin vähän alempaa. Pian ne kävelivät peräkkäin tarhassa ja selvästi tutustuivat toisiinsa. Heili alkoi piehtaroimaan ja Rosa yritti samaa. Se ei vain onnistunut siinä kovin hyvin. Katsojia tapahtuma hymyilytti.
   - Tulkaa ottamaan tarjottavaa! Makkaraa ja juomaa, ennen kuin se valoshow alkaa. Nyt pitää tankata, jotta jaksatte katsoa ja ihmetellä uuden tekniikan tuotoksia. Taava huuteli kuistin portailta.
   Lumoava valoshow alkoi pimeyden portilla. Katselijat kääntyilivät yrittäen nähdä jokaisen ilmestyvän kuvion. Sitten se alkoi!
   - Katsokaa tuonne taivaalle! Joulupukki ajaa porolla! Toivo kuulutti.
   Oli upeaa nähdä pukin ajavan porolla. Seuraavaksi alkoi ilmestyä eri puolille taivasta tähtikuvioita – isompia ja värikkäämpiä, kuin taivaan omat tähdet. Katselijoilla tuntui pää menevän sekaisin kaikesta uudesta. Yht’äkkiä koko taivas oli täynnä meduusoja, jotka liikkuivat kuin olisivat uineet vedessä. Japanin vieraat olivat todella hämmästyneitä. Oravaperhe suorastaan vapisi jännityksestä ja pelosta katsoessaan näytelmää.
   - Kunnan 200 – vuotisjuhla oli upea juhla. Olli – isä nauttien kertoi, ja jatkoi:
   - Nyt voimme syödä viimeiset makkarat ja mehut. Yö alkaa jo vaatia meitä uinailemaan, Olli sanoi. Hyvää yötä.

Henna

Luna


Noel

Oliver

Vanamo

lauantai 21. joulukuuta 2019

"Merii Kurisumasu"

Joulukalenteri

Teksti Paavo Niskasaari, kuvat lapsenlapset ja suku
Lauantai 21.12.2019
 
Yön pimeys alkoi väistyä hämärtyvään päivän valoon. Yön aikana pakkanen oli laskenut, mutta sen rinnalla oli virinnyt tuulenpoikanen. Sen mukana leijaili hitaasti lumihiutaleita. Joka puolella nukuttiin. Puolijoukkueteltan piipusta nousi savua. Kipinämikko siellä huolehti vierailevien japanilaislasten ja heidän huoltajiensa lämmöstä. Hän oli nostanut ison ruokakattilan kaminan päälle. Vierelleen se oli saanut pienemmän vesikattilan. Uninen tuhina kuului eri puolilta telttaa. Vain tulkki istui unisen näköisenä kipinämikon lähellä. Hän oli saanut höyryävän teekupin käsiinsä ja siitä hän hitaasti ryypiskeli. Teltan ovipielen raosta tuhautti tuuli vähän lunta. Tulkki katsahti sitä ja tuumi Merii Kurisumasu (hyvää joulua japaniksi). Lumi yhdistettiin Japanissa jouluun.
   Jokitörmän kuusikossa myös heräiltiin. Oravat olivat katselleet mökin vieraita pitkään yöhön, kun nämä tuijottelivat taivaalle ja kuvasivat revontulien mellastusta.
   - Ne ottivat tuhottoman määrän kuvia yöllä. Mökin väkikin oli valveilla melkein yhtä pitkään, kuin näiden vieraat, Mosse kertoili.
   - Käytkö Mosse tai Mille kyselemässä Noelin jalan kuulumisista tuolta Heilin tallilta? Selma – äiti puheli.
   - Minä voin mennä. Mille sanoi.
Vihdoin väki alkoi heräillä. Mille ei uskaltanut mennä suoraan Heilin luo. Teltan ja talon väliä liikkui ripeästi vieraita. Aamutoimet vaativat tekemistä. Heilin tunkion luo juoksi poikia helpottamaan paineita. Vaikka pakkanen oli hellittänyt, voimakas tuuli lisäsi sen purevuutta. Olli – isä ja Toivo tulivat auttamaan lumisten teiden puhdistamisessa. Tuulenpuuskat kuitenkin tukkivat tiet pian uudelleen. Tulkki kävi kysymässä Taava – äidiltä, sopisiko osa vieraista syömään ruokansa tuvassa. Talvitamineisiin pukeutuneet vieraat täyttivät teltan ja vain osa mahtui siellä syömään. Heidän aamiainen oli kyllä valmis. Se käsitti misokeittoa ja vihreää teetä. Taava lupasi ja sanoi:
   - Te sovitte meidän pirtin pöydän ympärille istumaan vaikka kaikkikin!
   Lämpimästi pukeutuneina vieraat saapuivat ruokakulhojen kanssa tupaan. Pian heille tuli kuuma ja he vähensivät vaatteita päältään.
   - Miten teillä on näin paljon tilaa talossa? Tulkki kyseli vieraiden ihmettelevien silmien edessä.
   - Suomi on kylmää aluetta toisinaan jopa koko vuodenkin. Meillä pitää olla hyvin tiiviit ja lämpimät talot ja tilaa tarvitaan, jotta jaksamme toistemme kanssa täällä. Olli kertoi.
   Kun vieraat olivat syöneet, oli Toivo jo valjastanut Heilin reen eteen. Japanilaisia kiinnosti rekiajelut. Heili sai rehkiä pitkän päivän lasten vetäjänä. Hoijakkaa aluksi vierottiin, mutta kun ensimmäiset saivat oikein nopeita kyytejä pulkassa, riemu repesi. Pyörittäjän työ oli raskainta, mutta vieraat vuorottelivat siinä. Muutaman kerran nopeus on pulkassa istujalle liian suuri ja se heitti kyytiläisen ulos pulkasta lumikinokseen. Sekös olikin vieraista hauskaa ja yhä useampi kokeili työntää hoijakkaa sellaista nopeutta, jotta istuja lensi pulkasta pois.
   Kipinämikko sai huudella useat kerran väkeään lounaalle, kun kaikilla näytti olevan muita harrasteita. Hoijakan lisäksi kiinnosti mäen lasku pulkalla jokitörmällä. Varsinkin jyrkän ja lumisen törmän nousu sai vieraat kiljumaan ilosta.
   - Saatte vielä tunnin pari harrastaa mieluisia ulkolajejanne. Ennen hämärän tuloa menemme ryhmittäin käymään saunalla peseytymässä ja ottamassa jopa ’löylyä’, joka uskaltaa. Tulkki kertasi ryhmälleen, ja jatkoi:
   - Saunasta meidät on kutsuttu isäntäväkemme luo tupaan. Siellä teille kerrotaan suomalaisista joulutavoista ja saatte tosi suomalaisen iltapalan, mitähän siihen kuuluukaan?
   - Olen valmistanut teille tarjolle erilaisia laatikoita, perunasta, porkkanasta ja lantusta. Lisäksi saatte nyt graavisuolattua lohta sekä ylikypsää kinkkua. Pöydässä on tarjolla myös joululeipää sekä joulukaljaa ja tietenkin kahvia ja teetä sekä makeita kahvileipiä. Taava selvensi.
   Saunominen onnistui hyvin. Ryhmät olivat pieniä. Tyttöjen mukana oli Taava ja Liina. Poikien mukaan lähti Toivo. Aluksi vain muutama uskalsi nousta lauteille ja totutella lisääntyvään lämpöön. Japanilaiset nuoret olivat kuitenkin rohkeita kokeilijoita. Melkein kaikki kävivät löylyssä kylpyreissullaan. Tuvassa kävi valtava porina illan mittaan. Suomalaiset jouluruuat tekivät hyvin kauppansa. Päivän raittiissa, tuiskuisessa ilmassa leikkiminen ja laskettelu mäessä olivat vieneet vieraiden voimia. Leppoisa saunominen ja sen jälkeinen suomalainen jouluateria iskivät vieraat lähes tajuttomiksi ja valmiiksi nukkumaan. Jo edellisen yön valvominen revontulia katsellessa oli vähentänyt uniaikaa. Ruokapöydän ääressä keskustelu hiipui hiljakseen. Monilla alkoi silmäluomet vaipua unta tavoitellen. Viimein tulkki oli valmis lähtemään telttaan nukkumaan. Hän nousi ylös ja sanoi:
   - Me kaikki olemme saaneet täällä olosta, revontulista, suomalaisesta luonnosta, lumesta, jouluruuista ja erikoisesti saunomisesta mahdottomasti iloa ja nautintoa, jollaista ei meistä varmasti kukaan osannut odottaa. Nyt on unen vuoro. Me japanilaiset olemme myöskin jouluihmisiä, joten huomenna voimme vielä viettää teidän kanssa päivän, Hyvää yötä teille kaikille ja kiitoksia. 

Alina

Ella

Rilla

Rosa