Joulu tulla jollottelee..

 Tauluni joulusta on 10 v vanha!

"Kirjoittamiseen oppii vain kirjoittamalla.." on aina pätevä ohje. Korona- ajan jälkeen olemme Oulun ympäristön kynäilijöissä aloitelleet taas kirjoittajapiiriä. Muutamana kertana se on jopa onnistunut. 10.10.2022 istuimme jälleen Limingan kansanopistolla ja luimme saatuja tehtäviä. Silloisen ohjaajamme (Helena Sydänmetsä) etätehtävä oli todella erityisen mielenkiintoinen:

   - Etsi kuva, tuntemattomia, tekemässä jotakin! Kirjoita siitä! Ja minähän kirjoitin seuraavanlaisen tekstin:

 Kuva, kolme miestä soutaa kookasta venettä aavalla merellä, järvellä?

 Aamuvarhaisella, illan lähestymisen aikaan vene lipuu ulapalla eteenpäin. Se on suuri, 6 – 7- laitainen, valkoiseksi maalattu. Poikittain siihen on asetettu 3 istuinta ja peräteljo. Airot olivat lähes 4 metrin pituiset. Ne ovat epäsuhtaisesti, kaksi toisella laidalla ja yksi toisella. Hankaimien kohdalle oli punottu 30 – 40 sm verran pajusta rakennellut tuet. Niiden tarkoitus oli ilmeisesti keventää kitkaa.

   Miessoutajia on kolme. Takki oli vaaleahkoa luonnon kuitua, mahdollisesti kotikutoista pellavaa. Toisaalta niitä oli voitu tehdä parkituista naudan vuodista. Ne näyttivät vedenpitäviltä ja lämpimiltä. Yhdellä miehellä on hattu päässä ja toisilla korvia tai niskaa suojaavat lippahatut. Käsineitä heillä ei ollut. Lämpimän näköisesti puetut miehet näyttivät nauttivan aamusoudannasta.

   Samaiset soutajat olivat aamuaikaisella asetelleet mökin hellaan tulen, sytykkeinä oli tervaksia. Yksi oli käynyt kaivolta vettä, toinen hakenut maakivikellarista piimää ja suolalohta. Verannon kupeella olevasta kahverista oli noudettu ruislimppua ja voita. Emäntä oli kupeeltaan kaivetulla puukoolla vuollut limpusta tukevia paloja. Asetellut tuvan lankkupöydälle korin leiville, kalalaatikon ja voikipon. Kuparipannu oli istunut hellan reiässä ja kiehauttanut veden kotvan kuluttua. Tänä aamuna oli keitetty ehtaa kahvia, vähän suolaa lisättynä, ilman sumppia.

   ”Tulkaa aamusille. Teillä on pitkä päivä soutaa saareen. Pitkä ja raskas matka on sieltä poiskin. Löytyneekö kaikkia lampaita?”

  ” Minun on käytävä huussilla”, tuumi yksi miehistä ja jatkoi sitten: - ”Ottakaa niitä köysiä, jotta voimme sitoa lampaat paluumatkan ajaksi veneeseen, ja jokaisen pitää ottaa varalta mukaan nahkakintaat tulomatkalle. Voi mennä yöhön se paluu?”

   Lähes tyven, hitaasti valoistuva meri piti miehet aivan omissa ajatuksissaan. Joitakin lintujen varhaisia lauluääniä vielä kuului, vaikka oli jo myöhäinen syyskesän aamu.

   ”Oikastaan tätä venettä vähän oikealle, sieltä se saari alkaa juuri ja juuri näkyä.”

   Kotvan kuluttua vene karahti valkaman tapaiseen, kallioisen saaren hiekkaiseen rantaan. Rantaheinää, tiheänä kasvavia katajia ja käkkärämäntyjä oli lähes läpipääsemättömiin saarella. Yhden suuren männyn juurialueelle oli rakenneltu laudan- ja oksanpätkistä vaatimaton maja. Lampaankakkaroita oli sisä- ja ulkopuolella majaa. Se oli ollut sekä auringon- että sateensuojana myös lampaille. Joku sääksi tai kotka kiekaisi jossakin kauempana.

   ”Onkohan näistä kiekujista joku pistellyt meidän lampaita naamaansa?” yksi miehistä kysäisi.

   ” Lähetäänkö heti tutkailemaan, missä ne määkijät ovat?” toinen tuumi.

 Kolmen miehen porukka ottivat kukin repuistaan kangaspussukat, joissa oli vähän houkutusjyviä. Usein lampaita oli ollut odottamassa venevalkaman lähellä, kun niitä syksyllä lähdettiin hakemaan maihin. Syksyä kohden niiden ruoka väheni. Nyt ei näkynyt merkkejä niiden olinpaikasta.

   ”Mennään sinne syvälammeksi nimettyyn, lähes peltomaiseen paikkaan?”

   Yhdessä lähdettiin liikkeelle. Reput jätettiin peitettyinä veneen kokkaan. Metsän kätköstä alkoi kuulua huudahtelua, tuku tuku lampaitani. Syvälammelta lampaat viimein löytyivät. Nähdessään miehet ne kiiruhtivat näiden luo makupaloja kerjäämään.

   ”Näitä on nyt neljä aikuista ja kolme karitsaa. Yksi aikuinen näyttää puuttuvan. Kun näitä tänne tuotiin, tuolla valkokaulaisella uuhella oli kaksi karitsaa. Nyt vain yksi seuraa emoaan. Oiskohan kotka syyllinen? Lähetäänkö venettä kohti? Otetaan tuo kellokas narun nokkaan niin toisetkin tulevat perässä. Jos se aikuinen lammas on elossa, sen luulis tulevan toisten mukaan.”

   ” Onko meidän parempi yöpyä täällä? Ilta on jo pitkällä ja merelle näkyy nousseen aikamoinen vinkka ja vielä vastanen? Me voimme kohtuudella yöpyä tuossa majassa. Ruokaa on jäljellä. Tehdään rakovalkea tuohon viereen ja aamusella lähdetään takaisin, jos pääsee? Minä laitan tuolle kellokkaalle pitemmän köyden ja sidon sen tuohon mäntyyn.” Miehet kömpivät majaan. Tilaa oli vähän, mutta siskonpediltä kuului kohta miehinen kuorsaus.

   Hattupäinen haukotteli nautinnolla etsiskellen repustaan syötävää. ”Nouskaahan ukot ylös. Täällä meri-ilmassa oli hyvä nukkua. Sytytin heti herättyäni nuotion ja laitoin kahviveen kiehumaan. Nyt syödään kahvin kanssa voileipää ja piimää ja sitten pukataan vene irti rannasta ja lähdetään takaisin kotiin”, tuumi hän.

   Lampaat sidottiin jalosta kiinni keskiteljoon. Karitsat saivat olla vapaina. Ne olivat äitiuuhensa vierellä koko venematkan ajan. Vene tuntui suorastaan kiitävän pienessä myötätuulessa. Samassa talon emäntä käveli rantaan. katsoi miehiä ja sanoi: ”Tulkaahan syömään. Minä hoidan nuo lampaat taloksi.   

Ruukin taidenäyttely oli syyskuulla 2022

                                 Joko mennään? Esitteli näyttelyä.

Jotta tuota nimittäin! Käytän myös huutomerkkiä varmaan liikaa. Ajattelin lisäillä kirjoituspiirin etätehtäviin tekemiä tekstejä tänne.

Viimeksi meillä oli aiheena - "Luo silmiesi eteen jokin sinun mielenkiintoasi houkutteleva näkymä: piskuinen saari kaukana ulapalla, horisontissa juuri ja juuri erottuva vehreä keidas hiekka-aavikolla, jyrkkäseinäinen edessäsi kohoava vuori, läpitunkemattoman tiheältä näyttävä viidakko tai metsä. Ehkä se onkin kiehtova kaupunkinäkymä tai sokkeloinen museo tai jokin kansalliskirjasto. Ihan mikä tahansa, joka herättää uteliaisuutesi ja kiinnostuksesi.

Lähdet matkalle tutustumaan tuohon edessäsi olevaan tuntemattomaan. Mitä koet matkalla? Miten etenet?

Kirjoita tutkimusmatkasi etenemisestä." Näin Opettajamme H Sydänmetsä meitä ohjeisti. 

Tässä kirjoitukseni:

Postimerkki kohti uutta!

Olen Muumit ABC- merkkisarjan D-merkki. Postin pinosta minut siirrettiin maksua vastaan tiskin yli ja ostavan naisen laukkuun. Vierelläni tuoksuu joku voimakas hajuvesi, toista kylkeä painaa kolikkopino, eikä siinä kaikki? Allani tuoksuu äkeä nikotiini. Laukku heilautettiin ylöspäin ja reippaalla edestakaisella liikkeellä sitä vietiin kovaa vauhtia kohti, niin mitä?

   Nikotiinin hajuisena minut kaivetaan ulkoilmaan, juuri kun olin tukahtumaisillani. Sain lepuuttaa kolhittua kroppaani makuuasennossa. Tuntui hyvältä. Radio pauhasi voimalla. Kas, uutisia. ”Uudet Muumi- postimerkit ilmestyvät tänään.” Se koskettaa myös minua.

   ”Ja vielä postimerkki siihen, niin se on valmis. Liimaan tuon muumi – A ja -B vielä tämän C:n lisäksi, eiköhän nuo riitä vaikka kuuhun asti!” Tunsin, kuinka nahkaani revittiin irti. Kylmäsi. Sitten tunsin, kuinka minut siirrettiin ilman halki ja aseteltiin pehmeälle alustalle.

   Heräsin! Olin ahdettuna tiukasti pinoon. Se puristi joka puolelta. Asennon vaihtoa ei voinut ajetellakaan.  Sitten tärisi, sihisi ja kylmä hohkasi joka puolella. Minun oli kuitenkin hyvä ja lämmin. Ympäriltäni alkoi nukkumisen ääniä kuulua. Uneni katkesi kolinaan, paukkeeseen ja ovien avaamisääniin. Entäpä minä? Unissani olin varmaan yrittänyt liikkua. Olin lähes kasasta ulkona. Pieninkin liike tipauttaisi minut siitä pois. Näin tapahtui, kasaa siirrettiin ja niin minä putosin maahan.

   ”Kuka se siellä?” Lokki kysyi ja katseli minua. Sen vierelle istahti toinen lokki. Se katseli minua viekkaus silmissään. Äkkiä se kurkotti minua kohden ja niin minä lepattelin lokin suussa. Toinen lokki oli seurannut meitä. Se lensi aivan vierelle ja sieppasi kirjeen suuhunsa. Tuuli häiritsi toimitusta. Minä leijuin sananmukaisesti pois lokkien luota.

   ”Katso vaari, kirjepostia meille?” Tyttönen huuteli veneen kannelta ja seurasi kuoreni laskeutumista veneeseen.

   ”Kenelle se on?” vaari sanoi.

   ”Siinä lukee: OLEN SINUN! Onko tämä minun”? tyttö kysyi vaariltaan.

   ”Varmaan, jos siinä niin lukee”.

   ”Tässä on postimerkki, jossa on muumi! Vaari, sain muumimerkin!

   ”Katsotaan, se voi olla hyvin arvokas merkki”

   ”Nyt koetaan pyydykset, ja illalla katsellaan sitä uutta merkkiä?” Jooko, sanoi vaari.

   ”Sopii”, vastasi tyttö ja tuijotteli kirjekuorta silmät kiiluen.  

Oulu 1.10.2022 pystytimme Oulun ympäristön kynäilijät ry:n yhteisen taidenäyttelyn Metsola Kartanon galleriaan.

 Olen kuvassa kolmen tauluni edustalla, kaksi vasemmalta ja yksi lattialla.