Joulu tulla jollottelee..

 Tauluni joulusta on 10 v vanha!

"Kirjoittamiseen oppii vain kirjoittamalla.." on aina pätevä ohje. Korona- ajan jälkeen olemme Oulun ympäristön kynäilijöissä aloitelleet taas kirjoittajapiiriä. Muutamana kertana se on jopa onnistunut. 10.10.2022 istuimme jälleen Limingan kansanopistolla ja luimme saatuja tehtäviä. Silloisen ohjaajamme (Helena Sydänmetsä) etätehtävä oli todella erityisen mielenkiintoinen:

   - Etsi kuva, tuntemattomia, tekemässä jotakin! Kirjoita siitä! Ja minähän kirjoitin seuraavanlaisen tekstin:

 Kuva, kolme miestä soutaa kookasta venettä aavalla merellä, järvellä?

 Aamuvarhaisella, illan lähestymisen aikaan vene lipuu ulapalla eteenpäin. Se on suuri, 6 – 7- laitainen, valkoiseksi maalattu. Poikittain siihen on asetettu 3 istuinta ja peräteljo. Airot olivat lähes 4 metrin pituiset. Ne ovat epäsuhtaisesti, kaksi toisella laidalla ja yksi toisella. Hankaimien kohdalle oli punottu 30 – 40 sm verran pajusta rakennellut tuet. Niiden tarkoitus oli ilmeisesti keventää kitkaa.

   Miessoutajia on kolme. Takki oli vaaleahkoa luonnon kuitua, mahdollisesti kotikutoista pellavaa. Toisaalta niitä oli voitu tehdä parkituista naudan vuodista. Ne näyttivät vedenpitäviltä ja lämpimiltä. Yhdellä miehellä on hattu päässä ja toisilla korvia tai niskaa suojaavat lippahatut. Käsineitä heillä ei ollut. Lämpimän näköisesti puetut miehet näyttivät nauttivan aamusoudannasta.

   Samaiset soutajat olivat aamuaikaisella asetelleet mökin hellaan tulen, sytykkeinä oli tervaksia. Yksi oli käynyt kaivolta vettä, toinen hakenut maakivikellarista piimää ja suolalohta. Verannon kupeella olevasta kahverista oli noudettu ruislimppua ja voita. Emäntä oli kupeeltaan kaivetulla puukoolla vuollut limpusta tukevia paloja. Asetellut tuvan lankkupöydälle korin leiville, kalalaatikon ja voikipon. Kuparipannu oli istunut hellan reiässä ja kiehauttanut veden kotvan kuluttua. Tänä aamuna oli keitetty ehtaa kahvia, vähän suolaa lisättynä, ilman sumppia.

   ”Tulkaa aamusille. Teillä on pitkä päivä soutaa saareen. Pitkä ja raskas matka on sieltä poiskin. Löytyneekö kaikkia lampaita?”

  ” Minun on käytävä huussilla”, tuumi yksi miehistä ja jatkoi sitten: - ”Ottakaa niitä köysiä, jotta voimme sitoa lampaat paluumatkan ajaksi veneeseen, ja jokaisen pitää ottaa varalta mukaan nahkakintaat tulomatkalle. Voi mennä yöhön se paluu?”

   Lähes tyven, hitaasti valoistuva meri piti miehet aivan omissa ajatuksissaan. Joitakin lintujen varhaisia lauluääniä vielä kuului, vaikka oli jo myöhäinen syyskesän aamu.

   ”Oikastaan tätä venettä vähän oikealle, sieltä se saari alkaa juuri ja juuri näkyä.”

   Kotvan kuluttua vene karahti valkaman tapaiseen, kallioisen saaren hiekkaiseen rantaan. Rantaheinää, tiheänä kasvavia katajia ja käkkärämäntyjä oli lähes läpipääsemättömiin saarella. Yhden suuren männyn juurialueelle oli rakenneltu laudan- ja oksanpätkistä vaatimaton maja. Lampaankakkaroita oli sisä- ja ulkopuolella majaa. Se oli ollut sekä auringon- että sateensuojana myös lampaille. Joku sääksi tai kotka kiekaisi jossakin kauempana.

   ”Onkohan näistä kiekujista joku pistellyt meidän lampaita naamaansa?” yksi miehistä kysäisi.

   ” Lähetäänkö heti tutkailemaan, missä ne määkijät ovat?” toinen tuumi.

 Kolmen miehen porukka ottivat kukin repuistaan kangaspussukat, joissa oli vähän houkutusjyviä. Usein lampaita oli ollut odottamassa venevalkaman lähellä, kun niitä syksyllä lähdettiin hakemaan maihin. Syksyä kohden niiden ruoka väheni. Nyt ei näkynyt merkkejä niiden olinpaikasta.

   ”Mennään sinne syvälammeksi nimettyyn, lähes peltomaiseen paikkaan?”

   Yhdessä lähdettiin liikkeelle. Reput jätettiin peitettyinä veneen kokkaan. Metsän kätköstä alkoi kuulua huudahtelua, tuku tuku lampaitani. Syvälammelta lampaat viimein löytyivät. Nähdessään miehet ne kiiruhtivat näiden luo makupaloja kerjäämään.

   ”Näitä on nyt neljä aikuista ja kolme karitsaa. Yksi aikuinen näyttää puuttuvan. Kun näitä tänne tuotiin, tuolla valkokaulaisella uuhella oli kaksi karitsaa. Nyt vain yksi seuraa emoaan. Oiskohan kotka syyllinen? Lähetäänkö venettä kohti? Otetaan tuo kellokas narun nokkaan niin toisetkin tulevat perässä. Jos se aikuinen lammas on elossa, sen luulis tulevan toisten mukaan.”

   ” Onko meidän parempi yöpyä täällä? Ilta on jo pitkällä ja merelle näkyy nousseen aikamoinen vinkka ja vielä vastanen? Me voimme kohtuudella yöpyä tuossa majassa. Ruokaa on jäljellä. Tehdään rakovalkea tuohon viereen ja aamusella lähdetään takaisin, jos pääsee? Minä laitan tuolle kellokkaalle pitemmän köyden ja sidon sen tuohon mäntyyn.” Miehet kömpivät majaan. Tilaa oli vähän, mutta siskonpediltä kuului kohta miehinen kuorsaus.

   Hattupäinen haukotteli nautinnolla etsiskellen repustaan syötävää. ”Nouskaahan ukot ylös. Täällä meri-ilmassa oli hyvä nukkua. Sytytin heti herättyäni nuotion ja laitoin kahviveen kiehumaan. Nyt syödään kahvin kanssa voileipää ja piimää ja sitten pukataan vene irti rannasta ja lähdetään takaisin kotiin”, tuumi hän.

   Lampaat sidottiin jalosta kiinni keskiteljoon. Karitsat saivat olla vapaina. Ne olivat äitiuuhensa vierellä koko venematkan ajan. Vene tuntui suorastaan kiitävän pienessä myötätuulessa. Samassa talon emäntä käveli rantaan. katsoi miehiä ja sanoi: ”Tulkaahan syömään. Minä hoidan nuo lampaat taloksi.