Savusaunan lämmitys on taidetta!

Kirpeän "itkettävä" muisto!

Olen "taiteillut" savusaunaan liittyviä tapahtumia, ja lisännyt niitä tekstiini.

Mehtikanat rientävät jokitörmän urpuja syömään. On illan aatto. 

Pian voimme aloittaa lämmittämään saunaa.

Muistojen tulva purskahtaa aivoistani, kun ajattelen kotini savusaunan lämmitystä. Siinä se seisoi Iijoen törmällä, ehkä vain 20 metriä ensimmäisen kotipirttini nurkalta. Ei kovin suuri, hirsistä rakennettu, oisko ollut noin neljä kerta viisi metriä sisäkooltaan ja päädyssään pieni lautavuorattu eteinen. Maasto laskeutui talosta saunaan päin. Lähellä sitä oli maakellari, johon käynti oli saunapolulta. Naapuriin johti polku melkein saunan yli.

Jostakin kumman syystä muistan lämmittämiset ja yleensäkin kylpemiseen liittyvät asiat talvikauteen sijoittuen ja vieläpä pimeimpään aikaan, kuten jouluun melko usein ja kevätkauteen.

Iijoen törmällä saunamme seisoi.

Saunan lämmittämiseen liittyi saumattomasti useita asioita. Lämmityspuut vietiin talvisin lähes aina yhtä lämmityskertaa kohden. Honkahalko oli kait parhaita puita lämmitykseen ja lisäksi sekaan laitettiin koivuhalkoja. Saunan lattia oli toiselta sivultaan laudoitettu ja sen kaato päättyi ”kynään”, kouruun, joka vei likavedet saunan ulkopuolelle. Toinen puoli oli tukevalla kivi- ja hiekkapohjalla johon oli sitten ladottu kiuas. Meillä kivet haettiin vieressä virtaavalta joelta. Kiuas oli noin metri kertaa metri pohjan alaltaan ja noin vajaan metrin korkea. Sisäseinät olivat sysimustat, sivulla pieni ikkuna ja päädyssä savuräppänä. Saunomisajaksi se suljettiin sopivalla hirsipätkällä. Sivuseinällä oli penkki, jolla ei kyllä istuttu vaan istuimina olivat hyvin hiotut hirsipätkät, jotka otettiin lämmitysajaksi saunasta pois. Sisäseinällä oli myöskin iskettynä isoja nauloja, joihin sai pakkaskaudella ripustaa vaatteita.

Vesikelkalla puut saunalle.

Kun saunaan vietiin halot, vietiin myöskin navettaan halkoja. Näillä lämmitettiin saunavesi, joka vintattiin kaivosta ja kaadettiin kourua myöten navetan pataan.

Kevättalven lämmityksestä muistui mieleen tapaus tai tapauksia, kun isä sanoi: - nyt voi alkaa saunan lämmityksen kun mehtikanat jo juokset törmänrintaan urpuja syömään. Näin tapahtui joskus kevättalvella ja päivän alettua jo hiljalleen himmetä. Kun mökkimme länsi – ikkunasta katsoi naapurin pellonaukealle, näki kuinka mehtikanoja juosta taapersi pienenä jonona jokivarren pusikkoa kohti. Niitä vaivoin näki, mutta hahmojen liike oli upea katsottavaa.

Saunan sytytystä edelsi saunan tyhjennys, eihän siellä paljon tyhjennettävää ollut, oli lauteilla oleva paksu ”kahvi-Brasil-säkki”, istuinpölkyt, muutama alumiininen pesuvati, ja kumotut vesisaavit, erillinen kylmälle ja lämpimälle vedelle. Sitten vain puita uuniin, hyvät sytykkeet, tervaisesta puusta vuoltuja lastuja ja tuli uuniin. Lyhyt aika katsottiin syttymistä, mutta savun alettua täyttää lähes koko sauna, nopeasti kiirehdittiin sieltä pois ja jätettiin ovi raolleen savun poistumiseksi.

Lämmitys oli silmiä kirvelevää hommaa.

Sytyttämisestä jonkun ajan päästä käytiin lisäämässä puita saunaan. Ovi auki, kontaten savun alapuolella mentiin kiukaan luo ja nopeasti puita uuniin ja kiireesti ulos.  Ulkona pyyhittiin savun karvastelemia silmiä ja mahdollisesti mentiin muihin hommiin.

Muutaman lisäyksen jälkeen jätettiin sauna riittymään – valmistumaan. Kun hiilet olivat lähes tummia jo, pienennettiin savureikiä, ikkunaa, luukkua ja ovea. 

Kaikki tarvevesi "vintattiin" kaivosta. 

Vesien vienti kelkalla vaati taitoa, ettei saavit kaadu

 ja ettei vettä loisku kovin paljoa saaveista.

Lähdettiin hakemaan saunavedet vesikelkalla navetalta. Kylmä vesi vintattiin kaivosta saaviin ja lämmin otettiin navetan padasta myös saaviin. Meillä mahtui saaveihin noin 30 – 40 l vettä. Kelkan viemiseen tarvittiin jo kaksi henkeä. Tie pakkasi välistä ylistymään, kun silloin ei mitään aurauksia tehty saunalle. Sai olla hyvin tarkkana, jotta vesisaavit eivät pienessä rinteessä kaatuneet. Saavit nostettiin saunaan kitulöylyjen haihduttua, samoin lauteilla ollut säkki ja lattialle istuinpenkit.

Ajallisesti lämmittäminen hoidettiin niin, että navettatyöt oli saatu lähes valmiiksi kun saunakin oli valmis kylvettäväksi. Eri vuoden aikaan lämmitysaika vaihteli. Kun kiuas oli hyvin lämmitetty, saunassa voi kylpeä useimpia tunteja. Alussa sai kipakammat löylyt ja siitä lämpö sitten hitaasti vajui alaspäin.

Kylpykuntoinen sauna, jota myrskylyhty (myöhemmin kaasulamppu) valaisi.

Kylpemisen aloittivat  miehet, isä ja me kaksi poikaa. Isällemme saunan tuli olla kuuma. Hän asetti vilttihatun päähänsä ja kiipesi lauteille. Nuorempi veljeni oli kova myös ottamaan löylyjä ja hän meni usein isän viereen lauteille. Minä jäin lattialle löylyn lyöjäksi eli veden heittäjäksi kiukaalle. Pian alkoi vastan läiske kuulumaan ylhäältä lauteilta. Useimmiten minä sain löylyä aivan riittämiin alhaalla. Myrskylyhty valoi sen vähäisen valonsa tunnelmalliseksi kylpijöille. Löylyn lyömät peseytyivät alhaalla ja palailivat tupaan. Usein talvella me lapset juoksimme avojaloin lumisen tien tupaan asti, jalkapohjia pisteli kyllä juoksun jälkeen vähän aikaa. Sitten naisväki lähti kylpemään.

Monesti jälkeenpäin olen miettinyt sitä, miten sen noen kanssa osattiin olla niin, ettei se noennut puhdasta ihoa. Varmaan joskus näinkin kävi. Kun kaikki oli kylpeneet, syötiin iltapala, ruisleipää ja kotinavetassa tuotettua maitoa. Olipa mukava päättää päivä ja mennä puhtaana nukkumaan. Erikoisen mukavaa oli niinä lauantai-iltoina kun saimme mennä nukkumaan uusilla oljilla täytetyille patjoille. Ensin ne olivat pyöreän muhkeat, mutta painuivat hiljalleen ritisten allamme. Näistä lähti tuoksu joka jäi iäksi mieleen, kuten savusaunankin tuoksu.