la 6.12.2025

Väistyvän hämärän vaiheilla Jooseppi ja Maria astelivat lipputangon luo. Jooseppi selvitteli lippunauhat ja Maria sitoi nauhat lipun nurkkiin. Vielä katsoen lipputangon nuppiin ja vilkaisten tuulen suuntaa, aloitti isäntä verkkaisesti vetämään lippua tankoon. Maria aloitti hennolla äänellä laulaa, ja isännän ääni yhtyi siihen:

-         ”Siniristilippumme, sulle käsin vannomme, sydämin,

sinun puolestas elää ja kuolla on halumme korkehin”..

Oravan pesällä heräiltiin talon isäntäväen heleään lauluun ja katseet ylenivät lipun korkeuden mukana.

-         Nyt on tämän maan juhlapäivä, sanoi Myrsky – isä. Katsokaa, miten kaunis lippu onkaan.

Kilikkulan ikkunoista loistivat valot ja sieltä katselivat yövuoteiltaan heränneet lapset tapahtumaa.

Joenvarren koululla oli päätetty järjestää tänä vuonna itsenäisyysjuhla, varsinkin kun päivä sattui lauantaille. Kilikkulan talon koululaisilla, joiden hartioilla oli ohjelman suoritusta, oli vähän perhosia vatsassaan, Juhla olisi iltapäivällä ja tunnit tuntuivat kuluvat koululaisten mielestä hitaasti. Kanat saivat ylimääräisen annoksen ruokaa ja näytti kuin he olisivat aavistaneet päivässä jotain erikoista. Kukkokin tuli ulos aitaukseen ja kiekaisi keskellä päivää. Sitten se katseli taivaalle ja mietti, miksi kiekui keskellä päivää. Kainostellen se katseli kanajoukkoaan ja hipsi vähin äänin sisätiloihin.

-         Menkää lapset kuljettamaan halkoja kodalle ja taloon, kun tuota energiaa näyttää riittävän! totesi Maria – äiti. Meillä on vielä monta tuntia koululle lähtöön ja ehdimme vielä hyvin ruokailemaan. Onkohan oraville viety ruokaa?

-         Milloin se käpykakku, johon sekoitettiin pähkinöitä ja siemeniä rasvaan viedään sinne laudalle? kysyi Tuovi.

-         Viekää se vaikka heti.

Oravaäitikin komenteli lapsiaan ulos leikkimään. Pian pesällä huomattiin talon lasten vievän jotain ruokintapaikalle.

-         Mennään porukalla katsomaan, mitä sinne tuotiin! Kumu – äiti sanoi.

Laudalla kökötti suuri käpy, joka tuoksui hyvältä. Oravaperhe katseli käpyä mietteissään. He ottivat jokainen palan kakkua.

-         Maistuupa hyvältä, Myrsky – isä sanoi. Jätetään loput iltaruualle.

Koulun parkkialue oli jo täyttymässä, kun Kilikkulan asukkaat ajoivat paikalle. Siitä väki hivuttautui juhlaluokkaan istumaan. Oppilaat joutuivat hakemaan oman pulpettinsa istuimen juhlasaliin, kun kaikki valmiiksi laitetut paikat olivat täyttyneet.

Opettaja alkoi soittamaan ”Maa ponteva pohjolan äärillä on..”, ja kohta siihen yhtyi koko paikalla oleva väki. Muutamat pyyhtivät silmiään, kun ilo läikkyi yli äyräiden. Juhlan loppuessa tarjottiin kahvia ja muuta juotavaa ja oppilaiden leipomia piparkakkuja. Eikä aikaakaan, kun ulkoa räiskähteli ja paukahteli. Mahtavaa, upeaa, kuului huokauksia useammasta suusta.

   Kilikkulan väki ajeli kotiin hyvin miettiväisinä.

-         Itsenäisyys ei vain ole itsestään selvyys, totesi Jooseppi – isä.

-         Ei niin, saamme olla onnellisia, että Suomi on saanut säilyä itsenäisenä, näin on varmaan ollut taivaan Isän tahto, kertaili Maria – äiti.

Väsymyksen painaessa silmiä rankan päivän jälkeen, päätettiin ampua raketit heti kotiin tultua. Oravatkin katselivat upeata tulitusta kuusen latvan kodostaan.