Joulukalenteri 2025

ke 3.12.2025

   Kilikkulassa oli herätty pieneen hämminkiin? Aamuvarhain oli kuulunut pientä rapinaa, askelia ja jälleen rapinaa. Maria oli sitä kuunnellut jo jonkin aikaa ja häneltä karkasi uni. Hän nousi ylös ja veti aamutakin päälleen. Mennessään keittiöön hän säikähti, kun tiskipöydällä oli joku, joka tuijotti häntä.

-          Tsik, tsik, se olen minä, Heke! Sanoi pieni oravanpoika. Putosin avantoon ja teidän isä toi minut tänne teille. Minua palelsi aivan hurjasti, mutta nyt minulla on jo hyvä olla. Katselin, mitä voisin syödä näin aamulla, kun on nälkä?

-          Vai sinä se täällä rapistelit, naureskeli Mari, Tietenkin saat vähän ruokaa ja sitten sinun varmaan pitää mennä perheesi luo!

-          Hyvä, niin menenkin. Siellä varmaan jo odotellaan.

   Maria keitteli itselleen kupin kahvia. Jooseppi – isäntäkin tuli keittiöön ja hieroi silmiään. – Oletko oravanpoika jo aivan kunnossa ja kuiva? kysyi hän.

-          Olen, olen ja sain emännältä vähän aamupalaa, jotta voin lähteä kotiperheen luo. Kiitoksia isännälle minun pelastamisesta, olin vähällä hukkua! Ja emännälle kiitokset aamiaisesta, se maistui hyvältä. Nyt lähden kotikuuseen loikkimaan.

Maria aukaisi tuvan oven raolleen ja Heke – oravanpoika hyppeli törmäkuusikkoa kohden.

-          Menen vielä tunniksi nukkumaan, ennen kuin lapset heräävät.

-          Minä tulen mukaasi, sanoi Jooseppi.

Kumu – äiti ja Myrsky – isä ottivat poikansa Heken iloisina vastaan. Täälläkin oli oltu jo hereillä ja syöty aamiainen. Heken sisko Hilpi nousi myös ylös ja kiiruhti syleilemään veljeään.

-          Ihanaa, kun olet kotona ja terveenä, sanoi Hilpi. Minä näin unta, jotta sinä nukut siellä hienon peitteen alla ja uunin pankolla?

-          Niin nukuinkin ja makeasti!  Aamulla sain syödä emännän ja isännän kanssa keittiössä aamupalan. Olen ihan täynnä.

-          Hyvä, kun ei tullut mitään pahempaa, isä totesi. Meidän pitää jotenkin naapurin väkeä muistaa, kun joulukin on tulollaan.

-          Niin pitää, Kumu todistaa.

Ilmojen herra oli ollut hurjana yöllä. Tuuli oli näyttänyt voimansa ja kinostanut lumet vähän sinne ja tänne. Ladon päätyyn oli tullut oikein vuori lunta. Kanatarhassa sitä oli todella paljon. Annikki – kissa ja Ohto – koira olivat kanatarhan kupeella ihmettelemässä, kun kanoja ei tullutkaan ulos! Niiden tapana oli käydä kylmälläkin ilmalla tarhassa. Kukko ei ollut laulanut tänä aamuna. Sitä oli jopa emäntäkin ihmetellyt!

-          Miksihän kukko ei ole kiekunut tänä aamuna?

-          Eipä niin? ja mitä kissa ja koira siellä oikein luuraavat?

Kun isäntä näki lumituiskun jäljet, miten se oli tukkinut avautuvan aukon kanalan puolelle, otti hän lumilapion, meni tarhaan ja heitteli lumen sen ulkopuolelle. Kun luukun edestä lumi kolattiin pois, tulivat kanalan asukkaat heti tepastelemaan lumeen. Kukko äkämystyi sen siliän tien kiekumaan oikein komealla äänellä ja useita kertoja.

   Samaten isäntä päästi Otto – hevosen ulos. Se heitteli kavioitaan vähän ja hirnahteli uutta lunta. Kohta se piehtaroi oikein innolla ja pitkään lumikinoksessa. Ylös noustuaan se puisteli lunta karvapeitteeltään tovin aikaa. Myöskin lampaat ja pässi pääsivät omaan tarhaansa käyskentelemään.

-          Talvi näyttää tulevan kerralla tänne meille. Lunta on kinoksissa runsaasti ja pitää lähteä sitä aurailemaan. Pian sieltä tulee kouluauto lapsia hakemaan, mutta tuonne kujanteelle on lunta juoksuttanut niin paljon, ettei auto kyllä pääse pihaan ennen aurausta.