Joulukalenteri

Perjantai 21.12.2018

Kuvat, joista ei ole kuvia vaan mielikuvia. Näitä muodostuu koko ajan meidän virtuaalimaailmaan, johon aivomme niitä liittävät.

Kuurupiilosilla!

Piilosilla olo oli mieluisimpia leikkejä. Ensin järjestäydyttiin renkaan muotooa. Yksi alkoi lukea lorua: isikon, tisikon, teikon, leikon, ippon, pippon pois. Lopulta jäi vain yksi henkilö jäljelle joka oli sitten mustamies, kuurottaja. Tämä pisti silmänsä kiinni ja alkoi lukemaan lukuja sovittuun asti. Sitten hän lähti etsimään piiloutujia. Kuurottajan ollessa pois ns. pesästä (sovittu paikka; esim. koivu tai kivi) oli jokaiselle piilossa olijalla mahdollista yrittää kotipesään ennen kuurottajaa. Ensiksi löydetty oli seuraava kuurottaja, mutta silti kaikki piilossa olijat etsittiin tai he ehtivät pesälle ennen kuurottajaa.

13 vuotta sitten kotiimme rakensivat lastenlapsemme joulukalenteria. Tapahtumasta on jäänyt useita kuvia!

Tämä kuva on Syötteeltä. Tarkka huomioitsia näkee kuusia, joita ei juuri Saariselän päällä näe. Kuusiraja on juuri niillä seuduin luonnon ihmeenä. Työreissuilla Ivalossa kuulin, jotta monien kodeissa on joulumänty.

Saariselkä

Tapahtui tapaninpäivästä uuteen vuoteen vuonna, jolloin sovimme vielä pakettiauton kolmelle penkkiriville. Joulunalusaika oli yhtä odotusta. Lapset kyselivät päiviä tarkkaan, milloin lähdemme sinne Saariselälle. Pakkasta oli koko viikon -20 - -28 astetta. Tunturissa sen voima ei tuntunut yhtä kylmältä. Ja me lauloimme, kuuntelimme vielä joululauluja ja erikoisin laulu oli, ”Kolme pientä possua.kolme pienti siiliä, tahtoivat mummon hyvää viiliä”. Asuntomme perillä oli aivan hyvä. Ainut kummallisuus siellä oli, jotta laitettuamme saunan lämpiämään, huoneiden patterit lakkasivat toimimasta – onneksi oli takka. Joka päivä hiihdoimme, laskimme mäkeä, kävelimme Kiilopäällä. Oli Lapin kaamosaika. Ihmeellinen, värikäs, punasinikeltavalo loi aivan maagisen tunnelman ympäristöön. Erikoisesti mieleen jäivät japanilaiset hiihtäjät joiden etenemistä saimme seurata suoraan tuvan ikkunasta. Kun sitten lähdimme hiihtämään, he seisoivat suksillaan ladun vierellä rivissä, taivuttivat selkänsä ja huikkasivat kaikki kuorossa helou!

Opiskelin Kuopiossa, Suomen ainoassa Karjatalousopistossa. Opintojen viimeisellä kuukaudella saimme vuokra-asuntoomme viidennen lapsemme. Asunnon koko oli 32 neliötä. Meitä oli yhteensä 7 henkeä. Välillä oli hyvä päästää vähän ilmaa ulospäin. Järjellä ajatellen ei meillä olisi pitänyt säilyä ehjänä ja terveenä perheenä. Viimeisenä kuukautena valitsin kahdesta tarjotusta työpaikasta Kuusamon Osuusmeijerin perusneuvojan paikan. Joulun alla muutimme Kuusamoon ja ah..todella ihanan suuriin tiloihin. Pakkanen paukkui, tupa oli lämmin, elämä hymyili. Vieläkin tunnemme kiitosta Taivaan Isälle tiemme ohjauksesta. Saavuimme juuri tähän joulunalusaikaan sinne. Se joulu jäi mieliimme pysyvästi. Suuret lumikinokset, pakkanen, tähtinen taivas, revontulet, lämmin avara koti avasi meille tien joulun ihmeeseen. Näistä ajoista on Kuusamo meitä koukuttanut!

Savottahevosen ape ja miesten ape!

Jokivarsien lähivaarojen savotat olivat valtavia työmaita, sekä hevosille että miehille. Usein niitä tehtiin joulun kahtapuolta.

Hevoset!

Pimeästä ladosta miehet ottivat sylyksen ohran olkia. Ne silputtiin raudalla sopivan lyhyiksi pätkiksi apeastiaan. Karjakeittiön padasta haettiin kuumaa vettä. Se kaadettiin olkien päälle ja niitä käännellen yritettiin kosteus saada tasaisesti koko massaan. Työ tehtiin ladon lattialla ja pakkasella kostea olki höyrysi. Seuraavaksi kaapaistiin kauhalla kaurajauhoja ja vähän melassileikettä olkien sekaan. Joskus sekaan lisättiin myös ruisjauhoja. Hevosten kunto haluttiin pitää riittävän lihaksikkaana, jotta ne jaksoivat vetää raskaita puukuormia jäätiellä. Ruisjauholla saatiin eläimille hyvin energiaa.

Matka vaaraan, savottapaikoille!

Hevoset ja näiden kuskit täyttivät vatsansa. Sitten nopea valmistautuminen päivän askareisiin.  Hevosten valjaat otettiin pirtin seinustalta. Eläimet valjastettiin parirekien eteen. Kuski puki ylleen ajon ajaksi palttoon tai turkistakin. Reen pankolle laitettiin heinillä täytetty säkki pehmusteeksi istujille. Säkkitavaraa annettiin hevosille välipaloiksi palstalla tai lanssilla. Kun kaatomies lähti mukaan, hän istui peräreen pankolle toisen säkin päälle, saha kainalossaan. Usein kaatomiehet olivat hiihdelleet jo etukäteen savottapalstalle ja aloittanut päivän kaatotyöt.

   Savottamiesten lähdön aika oli vielä pimeää. Siinä oli aamun upeutta. Taivaan tähdet vilkuttelivat valojaan. Auringon aavistus näkyi idän taivaalla. Hevosten valjaiden pienet tiu’ut helisivät ja isommat, valjaiden yllä olevat kellot tai aisakellot soittelivat tasaiseen tahtiin. Siellä täällä tussahteli myös höyryä hevosten takapäästä. Toisinaan se oli vain pierun pärähtelyä, toisinaan lantakokkareiden poistumista suolistosta. Ape oli voimallista ruokaa. Näin hevosia kokoontui hiljalleen jotokseksi asti suuntanaan savotan kaatopaikka. Hitaampia hevosia joku väliin läimäytteli ohjaksilla hevosten lapasilla ja kuului hihkaisu: - Alahhan joutua!

Savottamiehiä kämpällä!