Pipareita ja oravanpyörää

Joulukalenteri

Teksti Paavo Niskasaari, kuvat lapsenlapset ja suku

Maanantai 16.12.2019

 Koko edellisen viikon oli Taava aikonut soittaa äidilleen ja isälleen ja pyytää heitä päiväksi, pariksi Puttaalaan leipomaan pipareita ja piparitaloja. Ada oli luvannut tulla heti maanantaina miehensä kanssa heille. Nyt Taava etsii leivonnan apuvälineitä ja tuskailee!

   - Herrot mennöö, herrot mennöö! Taava sanailee!

   - Aina on joulu tullut ja aina se on myös mennyt? Olli yrittää laimentaa vimmaa ja kommentoi:

   - Ensimmäinen Adventti otetaan vastaan rauhaisasti ”Hoosiannaa” laulaen. Sitten päivä päivältä tekemiset ja tekemättä jättämiset aloittavat paineen noston. Kaikella on aikarajat! Kirjoita joulukortit! Sulje ne merkkeineen siihen punaiseen kuoreen määräpäivään mennessä. Vie ne postiin! Leivo piparit ja piparkakkutalot! Osta lantut ja porkkanat! Hanki kinkku! Näille kaikille voisi aivan hyvin merkata kalenteriin deadline – päivän! Muista kaikki joulujuhlat, eskarilaisten oma ja nelosluokkalaisten oma! Osta lahjat ja yritä niitä piilotella!

   - No näinhän se on ja siksi siitä tulee sitten sirkus? Taava toteaa.

   - Otetaanko tänä vuonna rauhallisemmin, vaimo kulta? Olli kysyy.

   - Joo, joo, otetaan vain, kysyn minä?

   Vielä aamuhämärän aikaan mökin tietä lähestyy valot. Sitten ajaa pihaan pieni maasturi. Ulos pujahtavat Taavan vanhemmat, Ada ja Juho. Nämä ovat mielissään, kun heidän apunsa kelpaa. Ada käveleekin suoraan keittiöön ja utelee:

   - Onko piparitaikina valmis. Juho voisi Ollin kanssa piirtää meille vähän erilaisemman piparitalon kaavan, me yritämme rakennella sen.

   - Me lähdemme tuonne ulos pikapuoliin skruuvailemaan jotain, Olli valistaa.

   - Kyllä te ehditte oikein hyvin sinne. Kahvin jälkeen piirrätte meille nuo kaavat! Ada puhisee.

   - Kyllä täällä herrot mennöö muillakin! Aksu päristelee, ja jatkaa:

   - Tuo Toivo on aivan toivoton. Iltakaudet se harjoittelee sitä Herodes – osaa tuolla meidän yhteisessä makuuhuoneessa. Minä näen ja kuulen unissanikin ”Katsokaatte nyt tuota murijaanein kuningasta”, ja osoittaa sillä puumiekalla minua? Menköön vaikka ulos tai Heilin luo talliin harjoittelemaan!

   Oravien pesäkuusen luo, Heilin tallin nurkille, Puttaalan – mökin sisälle ja mökin ulkopuolelle leviää joulun tuoksut, paistettujen pipareiden hehkuttaessa sitä.

   - Mokomat, kun nuo piparit tuoksuvat niin hyviltä! Kait meidätkin kutsutaan kohta piparikahveille? Juho tuumaa.   

Alina

Evia

Luna

Noel

Touko

Tuukka

Sorsan tuoksua

Joulukalenteri

Teksti Paavo Niskasaari, kuvat lapsenlapset ja suku

Sunnuntai 15.12.2019

Oravat nimesivät Tuomikuuseksi uuden kotipuun. Entinen koti oli pudonnut ja hajonnut myrskyyn ja lumi oli sen rippeet peittänyt. Samoin oli käynyt Millen ja Mossen kodin. Jouluvalosarja oli tarttunut katkenneen kohdan alapuolella olevaan oksaan ja siellä se heilui edelleen. Yöllä se oli ollut suorastaan metka, kun sen valot olivat saaneet aikaan valokaaria tuulen voimakkuuden mukaan.

   - Minä käyn nuo valot hakemassa tänne isän ja äidin kotia valaisemaan. Mosse aprikoi.

   Eikä siinä kauaa mennyt, kun Mosse oli jouluvalojen luona. Niiden irrottaminen oli sitten oma temppunsa. Valosarjan toinen pää oli kiertynyt oksan tyveen tiukalle ja tarttunut pihkan kanssa naavatuppaaseen. Mosse nousi oksalle, joka näkyi Tuomikuusen kotiin. Oksalla hän huitoi isää ja Milleä avuksi. Mille sattui juuri samaan aikaan katsomaan katkennutta kuusta päin ja näki Mossen huitomisen. Hän pyysi isän kaveriksi ja yhdessä he lähtivät avuksi jouluvalojen irrotustyöhön. Yhdessä he saivat valot irti kuusesta, mutta pihkainen naavatupas oli niin tiukasti kiinni valoissa että he antoivat sen olla siinä. Kolmistaan he lähtivät sitä viemään Tuomikuusen kotia kohti.

   - Minun häntä on kiinni siinä pihkanaavatuppaassa, Mille sanoi ja käännähti oksallaan.

   Valosarja irtosi Millen ja isä – Ollin käpälistä ja Mille putosi oksistoa alaspäin valosarjan kanssa. Välillä hän heilui edestakaisin oksien seassa ja kohta taas putosi. Sama toistui useita kertoja, kunnes Mille istui pöllämystyneenä maassa, valosarja ympärillään.

   - Tulkaa katsomaan! Tuo valosarja taas liikkuu tuolla törmänrinnan kuusessa? Pikku – Liina hehkutti kotiväelleen.

   - Mitä siellä nyt tapahtuu? Aksu pölähti viereen.

   - Se valo taas liikkuu! Äsken se selvästi putosi alaspäin ja nyt se heiluu tuolla, tuolla ja taas se putosi vähän matkaa. Liina selosti.

   Valon kadottua mökin lapset jatkoivat pienten männynkäpyjen ja pitkien kuusenkäpyjen värjäämistä. He olivat aloittaneet työn jo eilen, mutta sitten sähköjen katkettua, ei pystynyt mitään tekemään.

   - Tänään, kolmantena adventtisunnuntaina, on todella valon tarvetta, siksi sytytämme kolme kynttilää! Taava – äiti sanoi aamulla, kun oli vielä pimeää.

   - Ajatelkaa, päivä lyhenee vain viikon verran. Ensi sunnuntaina on talvipäivän seisauspäivä. Olli puolestaan sivisti lapsiaan.

   Nämä kuuntelivat tarkasti, mitä vanhemmat puhuivat. Usein kysymykset joistakin päivällä puhutuista asioista ponnahtivat esiin vasta illalla tai vaikka viikonkin päästä.

   - Katsokaa tuonne, minne te veitte sen telkänpöntön! Se jouluvalo loistaa sieltä nyt, Liina hehkutteli.

   - Niinpä näkyy. Olisiko oravat sittenkin omineet sen pöntön pesäkseen? Olli aprikoi.

   Oravat olivat kuin olivatkin omineet pöntön kodikseen. Siinä oli tilaa jopa lasten riehua, eikä pönttö liikahdellut ollenkaan. Mosse ja Mille aikoivat tehdä oman kodon lähipuuhun. Iltahämärän lähestyessä he päättivät mennä vielä Heilin talliin muutamaksi päiväksi. Selman ja Ollin perhe asettui iltapalan jälkeen uuteen kotiin nukkumaan. Läheisyyden tunne antoi hyvän unen koko perheelle. Aamulla Selma aivasteli ja hänen nenä oli tukkoisen oloinen.

   - Saitko sinä tuolla Heilin tallissa vetoa, vai? Olli kyselee.

   - En tiedä, minusta tuntuu kuin täällä olisi vähän sorsan hajua? Selma sanoi.

   - Vai sorsan hajua? Ehkä sitä vähän on, kun täällä ei vaihdu ilma niin helposti kuin entisessä kodossa. Kyllä me siihen totutaan.

   - Mistä ne tuolla mökissä tiesivät meidän tukalan kotitilanteen? Selma kyselee mieheltään.

   - Näkivät varmaan mökistään, että meidän pesäpuu oli poikki. Heiluva jouluvalo sen paljasti. Olli sanoi.

   Näin naapuri naapuria asumaan auttaa!

Armi

Ilari

Nooa

  

Myrsky vei oravien kodin!

Joulukalenteri

Teksti Paavo Niskasaari, kuvat lapsenlapset ja suku

Lauantai 14.12.2019

 Puttaalan mökin väki oli sytyttänyt puilla lämpiävään hellaan pienet tulet.

   - Savu näyttää hyvin menevän, joten lisään uuniin puita ja voimme keitellä tällä hellalla ruokaa ja kahvia. Samalla saamme tänne vähän lisää lämpöä, minulla ainakin alkaa olla kylmä. Saapa nähdä, kauanko sähköt ovat poissa. Taava tapaili.

   Väki oli kokoontunut ruokapöydän ääreen lounaalle. Puuhellalla oli ollut helppo valmistaa kaikki ruuat kerralla. Keittiöön ja tupaan oli levinnyt mieluisalta tuntuvan tuoksun lisäksi lämpöä.

   - Minä olen miettinyt? Toivo aloitti.

   - Jaa, niin mitä? Kaikki kyselemään.

   - Meillä on siellä venevajassa vähän vaurioitunut telkän pönttö. Jos sitä vähän lyhentäisi sahalla ja laittaisi uuden pohjan, kävisikö se noille orvoille oraville pesäpöntöksi? Toivo jatkoi.

   - Mikä ettei! Mennäänpä syönnin jälkeen katsomaan, voiko sitä korjata? Isä sanoi.

   Kaikki, Taavaa lukuun ottamatta, taapersivat rantaa kohden paksussa lumihangessa. Liinaa oli väliin kannettava sylissä. Lumi oli nietostanut venevajan ylt’ylejään. Olli oli ottanut lumikolan mukaan tarpeen varalta. Sitä tarvittiin. Oven takaa löytyi vanha, melko hyvässä kunnossa oleva telkänpönttö.

   - Viedään tämä verstaalle ja katsotaan, mitä sille pitäisi tehdä! Olli mietteliäänä katseli pönttöä.

   Päivä oli edennyt iltapäivän puolelle, kun sähkövalot saavuttivat Puttaalan. Mökin miehet katselivat pönttöä?

   - Se pitäisi ensin puhdistaa? Eikö vain? Aksu toisti.

   - Sahataan se matalammaksi, harjataan sitten. Asetellaan pohja siihen sitten. Isä sanoi.

   - Tulisitteko kahville ja mehulle? Taava huuteli ovelta.

   - Meillä on tämä kohta valmis, tulemme sitten.

   Päiväkahvien jälkeen Olli, Toivo ja Aksu lähtivät viemään uudistettua oravien asuinpesää törmän reunan lähellä kasvavaan kuuseen. He päättivät asettaa sen entisen pesäkuusen lähelle, vain pari kuusta ja muutama koivu jäi väliin. Kuusi oli tiheäoksainen, paksu, ikikuusi. He tarvitsivat a-tikkaat, jotta uusi pesä olisi tarpeeksi korkealla puussa. Helppoa pesänlaitosta ei tulisi.

   - Isä, nuo jatkettavat tikkaat yltävät korkealle ja minä voisin kiivetä niitä myöten pesäpaikalle asti. Toivolla välähti.

   Näin tehtiin. Toivo kiipesi pönttö sylissään aivan aiotulle pesäpaikalle. Kiinnitys tehtiin manillanarulla. Sen pitäisi kestää monenlaisia säitä.

Shettisponi Heili kuunteli tallin nurkissa raivoavaa myrskyä. Se haistoi myös voimakkaan lumisateen. Heilin asettautuessa makuulle, tulivat Mille ja Mosse - oravalapset hänen viereensä ja hän kuuli oravaperheen vanhempien hiljaisen keskustelun. Selma – äiti väliin itkeskeli ja Olli – isä koetti häntä lohduttaa.

   - Katso nyt näitä vauvoja, heillä ei ole mitään hätää, Olli puhui vaimolleen.

   - Mutta, entä huominen päivä? Selma niiskautti.

   - Huomisella on omat murheensa. Kuuntele, kuinka Heili melkein kehrää nyt, kun meidän vanhemmat lapset ovat hänen vierellään pahnoilla. Olli kehui ja jatkoi:

   - En ollut tiennytkään, jotta Mosse oli tutustunut Heiliin ja miten hän olikaan luonut hyvän suhteen tähän! Kyllä sinä, vaimoni olet kasvattanut upeita nuoria näistä lapsistamme, että kiitos sinulle Selma.

   - Älähän nyt! Tulen aivan hämilleni, mutta ei näitä kiitoksia liian usein saa, joten pidän sen sisälläni, sydämeni syvimmässä pohjukassa. Orava - äiti Selma liikuttuneena sanoi miehelleen.  

   Oravaperhe oli seurannut tallin ylisiltä miesväen touhuja. He arvelivat, jotta apupesää nämä heille asentaisivat. Kun miehet olivat menneet mökkiin sisälle, lähti Mosse – poika isänsä kanssa katsastamaan apupesää. Se todettiin jopa paremmaksi, kuin myrskyn tuhoama oli ollut. Kun he etsisivät sinne mukavasti pehmusteita, uusi koti voitaisiin ottaa käyttöön.

Alina

Iiro

Luna

Miio

Minna

Noel

Noel

      

Ja pimeys tuli

Joulukalenteri

Teksti Paavo Niskasaari ja kuvat lapsenlapset ja suku

Perjantai 13.12.2019

Myrsky ja sakea lumimyräkkä oli ohi. Pihoilla käytettiin kaikenlaisia lumensiirtokeinoja. Oven avaus paljasti lumen määrän. Sitä oli paljon. Portaiden lakaisu oli eka toimenpide. Taloissa mietittiin, mikä väline olisi tarpeeksi tehokas lumimäärien siirtoon. Niin pihat kuin talotkin pysyivät pimeinä. Oli palattu öljylamppujen aikaan. Niitä ei ollut ja nyt kynttilät valaisivat sisätilojakin. Nurkat pysyivät pimeinä. Kun talon sisään katsoi ulkopuolelta, kynttilän valo oli vaatimaton tuiju. Luonnonvoimat tulivat rajuina. Voimakas tuuli, sakea ja märkä lumikerros oli monille puille liian raskas taakka. Niitä kaatui jopa sähkölankojen päälle. Niinpä radiot kertoivat uutisissaan alueista, joissa sähköt eivät toimineet. Kymmenet tuhannet taloudet olivat pimeinä. Vain suurimmat lypsykarjatilat olivat hankkineet aggregaatit pääasiassa lehmien lypsyä varten. Ihmisten oli vain odotettava linjojen korjaajien työn tuloksia.

   - Ada – mummo ja Juho – pappa olivat lähteneet kotoaan eilen tarkoituksena käydä Puttaalassa, tytön perheen luona. Lumisade oli tihentynyt heti heidän alkumatkan aikana. Tuuli oli noussut raivoihinsa. Lähes läpinäkymätön lumisade raivoavan myrskyn kanssa oli sotkenut näkyvyyden aivan olemattomiin.

   - Tästä ei tule kerrassaan mitään, pappa oli sanonut auton liirautuessa melkein ojaan.

   - Palataan takaisin kotiin, jos vielä sinne päästään! Mummo hätääntyneenä piteli kiinni oven rivasta.

   Pappa ja mummo tarkkailivat auton kääntämispaikkaa ja kun sellainen löytyi, auto saatiin vaivoin käännettyä ja paluumatka takaisin kotiin alkoi. Heidän paluunsa ei käynytkään ilman vaikeuksia. Iso mänty oli menettänyt latvansa juuri heidän paluumatkansa tielle. Onneksi kaatuneen puun kohdalla oli ollut talo. Sen isäntä oli nähnyt puun katkeavan ja sen latvan putoavan tielle. Siinä olisi vaaran paikka kulkijoille. Hän oli hakenut moottorisahon ja katkoi juuri latvuksen vankkoja oksia ja näin pääsi pätkimään itse puuta. Lopulta atimoihin pyrkineet vanhukset pääsivät palaamaan takaisin kotiin. Ilman suurempia mutkia vanhukset ajelivat kotikylälleen. Siellä he huomasivat kylän olevan valoton. Näin he arvasivat myöskin oman kotinsa olevan sähkötön. Näin oli. Pimeässä he etsivät ja löysivät muutamia kynttilöitä valaisimiksi. Useiden talojen piipuista nousi savu. Rakennuksia oli jotenkin lämmitettävä.

   Yön aikana myrsky laantui. Luntakin sateli vain hiljakseen. Pimeys laantui hämäräksi ja vihdoin valkeni joulukuiseksi kaamospäiväksi. Myrskyn tuhot tulivat päivänvaloon. Puttaalan pihan läheisen jokitörmän isoin kuusi oli katkennut poikki. Latvaosa oli pudonnut puun alla virtaavan joen penkalle.

   - Katso isä! Oravien pesäpuu on katkennut juuri pesän yläpuolelta. Tuuli heiluttelee sitä heidän jouluvaloaan. Liina kirkaisi itku kurkussaan.

   - Niinpä on ja missä ovat oravat? Ovatko ne hengissä? Olli – isä yritti rauhoittaa tilannetta.

   - Missä, missä ovat oravat? Toivo ihmetteli.

   - Minäpä saatan tietää ja käyn tuolla pienen mutkan? Aksu puki kiireissään vaatteita päälleen ja pujahti ulos.

   Mihinkä tuo Aksu menee? Taava uteliaana tirkistelee ulos, ja jatkaa:

   - Siellä on niin pimeää, ettei kerta kaikkiaan näe mitään. Tuonne tallin luo Aksu näytti menevän?

   Sinnehän poika meni. Avasi varovasti Heilin tallin oven. Samalla hän kuuli muutamia nopeita rapsahduksia tallin ylisiltä.

   - Täällä ne ovat olleet, arvasin minä, poika tuumi.

   Tuvassa olijat odottivat pojan saapumista kysymyksiä jo valmiina huulillaan. Aksu tuli sisälle. Hän riisui hitaasti vaatteitaan. Mutta hän huomasi kysymystulvan olevan tulossa.

   - Minä tiedän! Aksu sanoi vaitonaisesti.

   Puttaalan väki tiesi, että asiaa ei kannattanut enempiä udella. Joskus se paljastuisi.

Iiro

Iiro

Luna

Miio

Noel

Vanamo

   

Nooa

Myrsky ja oravat?

Joulukalenteri

Teksti Paavo Niskasaari, kuvat lapsenlapset ja suku.

Torstai 12.12.2019

Valkea joulu! Se on jokaisen suomalaisen unelma.

   - Mitä siellä luvattiin huomiseksi? Taava kysyy mieheltään.

   - Sataa vettä, lunta tai on pakkasta!

   - Höpö, höpo! Eihän voi sataa vettä ja lunta ja olla pakkasta? Taava epäilee.

   - Miksei, huomenna – tai jo tänä iltana se nähdään. Olli varmistaa.

   Ilmojen haltija on ollut jo useita viikkoja arvaamaton. Ennuste kuin ennuste on osunut oikeaan! Koko päivän on ollut nuoska keli. On tihuuttanut lunta ja vettä kaikissa olomuodoissaan. Kuinka ollakaan, iltapuolella taivas alkaa selkiintyä ja pakastuu. Sitä ei kestä, kuin hetken. Voimakas tuuli alkaa puhaltaa lounaasta ja äityy suorastaan myrskyksi.

Isokuusen oravat ihmettelevät. Kuusi natisee ja ritisee. Oksia ja havuneulasia lentelee ilmassa. Pesäpuu ja kaikki sen lähellä olevat puut taipuvat puhurin voimasta. Oravien koti heilahtelee puoleen ja toiseen.

   - Nyt on pakko lähteä pesästä varapesään, kun ei tiedä mille sivulle pesää milloinkin heilahdetaan! Jopa meidän kotimme on vaarassa pudota puusta. Olli – oravaisä sanoo painokkaasti.

Selma – äiti miettii huolestuneena, Miten selvitä kolmosien kanssa.

   - Minä voisin tietää, minne me voisimme mennä! Mosse esittää.

   - Kerro pian! Selma hokee.

   - Olemme muutaman kerran leikkineet Millen ja näiden kakaroiden kanssa sitä lasten piiloleikkiä. Kerran löysin aukon Heilin tallin ylisille. Olen siellä väliin oleillutkin. Heilillä ei ole ollut mitään oleiluani vastaan. Mosse selittää.

   - Ja Heili tykkää meistä. Olen istunut sen vieressä oljilla. Heili varoo, ettei vahingoita minua. Mille kehuskelee.

   - Nyt kyllä jo pelottaa siihen malliin, jotta jotain on kokeiltava! Olli pohtii.

   Voimakas tuulenpuuska saa oravien pesäpuun taipumaan melkein luokille. Se heilahtaa takaisin pystyyn. Rapina vain kuuluu, kun katkeilleita oksia sinkoilee sinne tänne. Oravaperhe pitelee kiinni sieltä mistä vain se on mahdollista. Noel sinkoutuu joen suuntaan ja sen siskokset putoavat oksa oksalta puuta alaspäin. Tyttöoravien parkaisut ja itku saa isä- ja äitioravien vakuuttuneeksi lähdöstä.

   - Mosse ja Mille, tulkaa te oppaaksi! Ohjatkaa näitä pieniä turvallisesti tallia kohden, Olli – isä sanoo.

   Tuuli puistelee pieniä oravalapsia puolelta toiselle. Väliin he pyörivät tuulen mukana, kunnes saavat kiinni jostakin. Lopulta he saapuvat tallin vierelle. Ylisille nousu on vaikeaa. Lopulta koko oravaperhe on ylisillä. Heili kuuntelee tuulen huminaa tallin ulkopuolelta. Sitten kuuluu muutakin rapinaa. Oravathan sieltä tulevat häntä tervehtimään.

   - Kukaan ei kyllä usko minua! Olin näkevinäni semmoisen oravaperhematkueen, joka piteli toisistaan kiinni? Väliin tuulenpuuska ja lumimyräkkä heitti koko retkueen nurin. Osa pyöri lumen ja tuulen mukana muutaman metrin. Kohta he taas saivat kiinni toisistaan ja jatkoivat matkaa! Taava – äiti kertoi ihmeissään.

   - Taidat nähdä tuolta tuiskun seasta vaikka joulutonttuja? Isä luki lehteä ja velmuili keinutuolistaan.

   - Huh! Nyt sammui valot. Ulkona on lähes pimeä. Siellä on hornamainen tuuli ja lumisade. Onneksi ehdin tuoda tuohon uunin eteen halkoja. Saamme ainakin lämpöä jos vaikka sähkökatkos on pidempään, totesi Olli.

Ella

Fanni

Noel

Oliver

Tuure

  

Joulua kohden

Joulukalenteri

Teksti Paavo Niskasaaren ja kuvat lapsenlasten ja suvun!

Keskiviikko 11.12.2019

Odottaja tarvitsee hyvät hermot. Puttaalan mökin Taavalla ja Ollilla oli sellaiset. Joulun alla ”piuhat” olivat tiukoilla. Lapset olivat puhuneet muutamia viikkoja joulusta. Joulukuun ekaviikolla se mainittiin harvoin. Joululaulujen kuulumisen tiheys toi viestin tulevan juhlan lähestymisestä ja lapset puhelivat siitä enemmän ja enemmän. Vanhemmat päättivät yllättää lapset. Mökin joulunaikaan kuului kutsua jonakin lauantaina sukua rakentamaan joulua.

   - Sopiiko, jos kutsumme ”joulunrakentajat” lauantaiksi meille? Taava tiedusteli lapsiltaan.

   - Joo, joo. Hienoa. Nyt hankitaankin suuri kuusi pihaan ja laitetaan siihen uudet valot. Jouluseimen tekeminen lumesta taitaa myös onnistua, kun tuota nuoskalunta on sadellut paljon, Toivo sanoi.

   - Me autetaan kyllä. Olemme puhdistaneet lumesta alueen jolle hoijakka rakennetaan! Aksu kuulutti kuusivuotiaan tarmolla.

   - Minä voin serkkujen kanssa talutella Heilaa! Liinakin intoili.

   Lauantain aamupäivällä saapui serkkuja ja heidän vanhempiaan Puttaalaan. Olli oli puhdistanut lumen pois pellon reuna – alueelta, jotta siihen voi autoja. Taava ja Olli toivottivat vieraat tervetulleiksi taloon. ”Joulunrakentajat” olivat jo tottuneet, että täällä syötäisiin ensin riisipuuro. Päälle juotaisiin hyvät kahvit pipareineen ja torttuineen. Vasta sitten käytäisiin tomerasti joulun tekemiseen. Lyhyt valoisa aika piti käyttää tarkoin, jotta ehdittiin kaikki päivän työt tehdä.

   Kun rakentajien vatsat oli huollettu puurolla, sopalla ja pipari – torttukahvilla, siirtyivät he pihalle. Pienimmät lapset kipittivät innoissaan shettisponi Heilin tarhan luo. Rohkeimmat heistä uskaltaisivat jopa talutella Heiliä. Muutama varttuneempi oli aina pienten mukana. Isä – Ollin mukaan kuusen hakuun lähti muutamia miehiä ja isompia poikia. Puttaalassa oli pihaan asetettu maahan kuuselle valmis metallinen putki, joten pakkaset eivät haitanneet pystytyshommia. Putkeen pyrittiin hankkimaan 5 – 7 metrin korkuinen kuusi.

   Varttuneista tytöistä ja pojista osa alkoi työstää seimiasetelmaa lumilinnan sisälle. Linna oli tehty aivan seimeä ajatellen. Eniten raskasta työtä vaati hoijakan (napakelkan) rakentaminen. Viime päivien runsaat lumisateet olivat lisänneet paikan puhdistamista. Olli – isä oli jo syksyllä juntannut pystypaalun peltoon. Pyöritettävän hoijakan varsi ylitti pystypaalun navan jonkin verran ja varsinainen kelkkaa pyörittävä varsi oli pidempi, jopa 5 – 6 metriä. Kelkka tai pulkka oli sidottu tukevasti siihen kiinni. Pyöritettäessä kelkan ura siistiytyi ja täten nopeus saatiin kasvamaan suuremmaksi. Lopulta hoijakkaa päästiin kokeilemaan.

   Tuvan leivinuuni oli lämmitetty myöhään edellisenä iltana. Joulunrakentamiskinkku alustoineen työnnettiin paistumaan uuniin, kun lämpö oli laskenut sopivaksi kinkun paistolle. Iltapäivällä tuotiin pihaan kesäpöytä, jolle aseteltiin tarjolle kahvia, mehua ja pientä suolaista sekä makeaa kahvileipää. Illan lähestyessä lämmitettiin sauna. Kylpemiseen tarvittiin suuren väkimäärän verran aikaa. Hämärän yltyessä pimeäksi, puhtoinen joulun tekijäporukka istui ruokapöytään, jonka kruunasi kinkku ja jouluiset laatikot ja uunilohi.

   Oravaperhe seuraili pitkin päivää mökin pihan joulurakentamisen touhuja. Illalla oli mukava katsella valaistua ja koristeltua kuusta. Saunasta leyhähteli mukavaa kesäisen saunavitsan tuoksua.

   - Nyt ette sitten mene saunaan, Selma varoitteli ja jatkoi: - Siellä ei ole nyt vesipalju käytössä, mutta vettä ja liukkautta siellä kyllä on. Mosse ja Mille voivat kertoa omasta märästä kokemuksesta Lunalle, Sinille sekä Noelille. Onneksi se saunareissu päättyi hyvin, vaikka meidän isoille lapsille se oli kova kokemus. Tällaiset kokemukset kannattaa kertoa nuoremmille ja näin viisastua jopa vahingosta.

Evia

Henna

Luna

Noel

Rilla

Tylsää

Joulukalenteri

Teksti Paavo Niskasaari, kuvat lapsenlapset ja suku

Oravien kotopaikassa Isokuusessa on tohinaa. Kolmikon vanhempien päivään kuuluu syöttämistä ja syöttämistä. Selma – äidin päänsärkynä on vauvojen pukeutuminen kastetilaisuuteen. Nimikiistakin on jo ollut!

   - En kyllä laita pojalle nimeä Kurre, en vaikka? Selma kovistelee Olli – miestään.

   - Oisko sitten parempi nimi Volvo, kun kerran Mosse jo on? Olli säkenöi.

   - Höpöksi meni koko nimien miettiminen! Oletko sinä varannut jo Naavaparta – papan kasteoravaksi?

   - En ole, jos näille ei edes nimiä löydy. Olli vastaa mieli maassa.

   Oravalasten kastepäivä varmistuu. Nimet on löydetty. Poikavauva – oravan vaatteena on naavarengas kaulan ympärillä, tyttövauva – oravat ovat saaneet kaulaansa heinägranssit, joihin on sidottuna pienenpieniä katajanmarjoja. Kastetilaisuus suoritetaan pesän vierellä, lähekkäin olevilla oksilla. Mosse ja Mille ovat uuraasti keräilleet oksille pehmusteiksi naavaa. Selma katselee ylpeänä lastensa aikaansaannoksia. Jouluvalokoriste on siirretty kastepaikan ympärille. Olli – isä on vanhempien lastensa kanssa juossut edestakaisin lintujen ruokintapaikan ja kotipesän väliä. Jokaisella reissulla on tuotu vähän syötävää kastejuhlaan. Naavakupeissa on nyt siemeniä ja erilaisia pähkinöitä. Kaikki on valmista. Kasteorava Naavapartaa vain ei kuulu!

   - Menetkö Olli katsomaan, onko hänelle tullut vakavakin este? Selma kehottelee.

   Ollin loikkiessa kohden Naavaparran kotia, kuulee hän jo kaukaa etäistä koiran haukuntaa. Matkan edistyessä koiran äreä ääni kuuluu vain voimakkaammin ja voimakkaammin. Lähellä Naavaparran pesää Olli huomaa orava – papan olevan sykeröllä pienehkön männyn latvapuolella. Koira on noussut puuta vasten ja haukkuu voimakkaasti. Papan piilopuun lähistöllä ei ole toista puuta hyppymatkan etäisyydellä.  Tässä tämä este oli. Olli miettii konstia, miten saada koira pois puun luota siksi aikaa, kun pappa ehtisi loikkia maan kautta turvallisten kuusten huomaan. Yritetään kieroutta, ei tässä muukaan auta. Olli laskeutuu lähestymiskuusen juurelle ja sieltä nakuttaa koiralle. Koira huomaa heti Ollin ja lähtee vauhdilla sitä kohden. Olli hyppii muutamien kuusien alapuolella siksakkia ja kun koira lähestyy Ollia, hän nousee nopeasti puuhun. Koira jää nyt läähättäen haukkumaan Ollia. Tällä välin on Naavaparta keksinyt Ollin konstin ja hyppää kiireellä muutamat loikat maassa ja saavuttaa kuusirivin, johon kipuaa nopeasti.

   Kastejuhlan väki sai odotella tovin aikaa, ennen kuin Naavaparta ja Olli – isä saapuivat paikalle. He saivat lämpimän vastaanoton juhlaväeltä.

   - Annetaan Naavaparran vähän hengähtää ennen kastejuhlaa, hän on varmaan vähän väsynyt tulomatkan rasituksista, Selma sanoi.

   Niin saatiin kastetilaisuus käyntiin. Naavaparta istui vakaasti oksalla, nojaten pesäkuusen runkoon. Juhlaväki oli kiertynyt ympärille. Kastelapset eivät meinanneet pysyä hetkeäkään paikalla, vaikka Selma niitä yritti pidellä lähellään.

   - Pojalle annetaan nimeksi Noel ja tytöille Luna ja Sini, Naavaparta sanoi.

   Kaikki olivat nimiin tyytyväisiä. Naavaparta oli niin tyytyväinen, että syötyään nukahti oksalle. Hänen untaan vartioi Mosse.

Puttaalan mökin väki vietti rauhaisaa tiistaipäivää omissa askareissaan. Liina ja Aksu seurasivat oravien touhuja väliin lumileikeissään pihalta ja sitten taas tuvan pöydän äärestä. Melkein yhteen ääneen he alkoivat selittää: - Mitä ne nuo oravat tänään oikein ovat touhunneet? Ne ovat kiitäneet milloin kotikuuseen päin, milloin sieltä lintulaudalle päin? Aksu alkoi selittämään.

   - Niin, ja minä näin, kun ne liikutteli sitä jouluvaloa! Liina tomerana jatkoi.

   - Oiskoon niillä myöskin näitä joulutouhuja meneillään? Taava – äiti puntaroi.

   - Joo, varmaan on joulukiireitä? Toivo iski silmää äidilleen.

Joulu teki tuloaan niin talojen, mökkien kuin eläintenkin elämään.

Noel

Luna

Minna

Oliver