Joulua kohden

Joulukalenteri

Teksti Paavo Niskasaaren ja kuvat lapsenlasten ja suvun!

Keskiviikko 11.12.2019

Odottaja tarvitsee hyvät hermot. Puttaalan mökin Taavalla ja Ollilla oli sellaiset. Joulun alla ”piuhat” olivat tiukoilla. Lapset olivat puhuneet muutamia viikkoja joulusta. Joulukuun ekaviikolla se mainittiin harvoin. Joululaulujen kuulumisen tiheys toi viestin tulevan juhlan lähestymisestä ja lapset puhelivat siitä enemmän ja enemmän. Vanhemmat päättivät yllättää lapset. Mökin joulunaikaan kuului kutsua jonakin lauantaina sukua rakentamaan joulua.

   - Sopiiko, jos kutsumme ”joulunrakentajat” lauantaiksi meille? Taava tiedusteli lapsiltaan.

   - Joo, joo. Hienoa. Nyt hankitaankin suuri kuusi pihaan ja laitetaan siihen uudet valot. Jouluseimen tekeminen lumesta taitaa myös onnistua, kun tuota nuoskalunta on sadellut paljon, Toivo sanoi.

   - Me autetaan kyllä. Olemme puhdistaneet lumesta alueen jolle hoijakka rakennetaan! Aksu kuulutti kuusivuotiaan tarmolla.

   - Minä voin serkkujen kanssa talutella Heilaa! Liinakin intoili.

   Lauantain aamupäivällä saapui serkkuja ja heidän vanhempiaan Puttaalaan. Olli oli puhdistanut lumen pois pellon reuna – alueelta, jotta siihen voi autoja. Taava ja Olli toivottivat vieraat tervetulleiksi taloon. ”Joulunrakentajat” olivat jo tottuneet, että täällä syötäisiin ensin riisipuuro. Päälle juotaisiin hyvät kahvit pipareineen ja torttuineen. Vasta sitten käytäisiin tomerasti joulun tekemiseen. Lyhyt valoisa aika piti käyttää tarkoin, jotta ehdittiin kaikki päivän työt tehdä.

   Kun rakentajien vatsat oli huollettu puurolla, sopalla ja pipari – torttukahvilla, siirtyivät he pihalle. Pienimmät lapset kipittivät innoissaan shettisponi Heilin tarhan luo. Rohkeimmat heistä uskaltaisivat jopa talutella Heiliä. Muutama varttuneempi oli aina pienten mukana. Isä – Ollin mukaan kuusen hakuun lähti muutamia miehiä ja isompia poikia. Puttaalassa oli pihaan asetettu maahan kuuselle valmis metallinen putki, joten pakkaset eivät haitanneet pystytyshommia. Putkeen pyrittiin hankkimaan 5 – 7 metrin korkuinen kuusi.

   Varttuneista tytöistä ja pojista osa alkoi työstää seimiasetelmaa lumilinnan sisälle. Linna oli tehty aivan seimeä ajatellen. Eniten raskasta työtä vaati hoijakan (napakelkan) rakentaminen. Viime päivien runsaat lumisateet olivat lisänneet paikan puhdistamista. Olli – isä oli jo syksyllä juntannut pystypaalun peltoon. Pyöritettävän hoijakan varsi ylitti pystypaalun navan jonkin verran ja varsinainen kelkkaa pyörittävä varsi oli pidempi, jopa 5 – 6 metriä. Kelkka tai pulkka oli sidottu tukevasti siihen kiinni. Pyöritettäessä kelkan ura siistiytyi ja täten nopeus saatiin kasvamaan suuremmaksi. Lopulta hoijakkaa päästiin kokeilemaan.

   Tuvan leivinuuni oli lämmitetty myöhään edellisenä iltana. Joulunrakentamiskinkku alustoineen työnnettiin paistumaan uuniin, kun lämpö oli laskenut sopivaksi kinkun paistolle. Iltapäivällä tuotiin pihaan kesäpöytä, jolle aseteltiin tarjolle kahvia, mehua ja pientä suolaista sekä makeaa kahvileipää. Illan lähestyessä lämmitettiin sauna. Kylpemiseen tarvittiin suuren väkimäärän verran aikaa. Hämärän yltyessä pimeäksi, puhtoinen joulun tekijäporukka istui ruokapöytään, jonka kruunasi kinkku ja jouluiset laatikot ja uunilohi.

   Oravaperhe seuraili pitkin päivää mökin pihan joulurakentamisen touhuja. Illalla oli mukava katsella valaistua ja koristeltua kuusta. Saunasta leyhähteli mukavaa kesäisen saunavitsan tuoksua.

   - Nyt ette sitten mene saunaan, Selma varoitteli ja jatkoi: - Siellä ei ole nyt vesipalju käytössä, mutta vettä ja liukkautta siellä kyllä on. Mosse ja Mille voivat kertoa omasta märästä kokemuksesta Lunalle, Sinille sekä Noelille. Onneksi se saunareissu päättyi hyvin, vaikka meidän isoille lapsille se oli kova kokemus. Tällaiset kokemukset kannattaa kertoa nuoremmille ja näin viisastua jopa vahingosta.

Evia

Henna

Luna

Noel

Rilla