Paavo Niskasaari, taidenäkymiä: Myrsky vei oravien kodin!

Joulukalenteri

Teksti Paavo Niskasaari, kuvat lapsenlapset ja suku

Lauantai 14.12.2019

Puttaalan mökin väki oli sytyttänyt puilla lämpiävään hellaan pienet tulet.

- Savu näyttää hyvin menevän, joten lisään uuniin puita ja voimme keitellä tällä hellalla ruokaa ja kahvia. Samalla saamme tänne vähän lisää lämpöä, minulla ainakin alkaa olla kylmä. Saapa nähdä, kauanko sähköt ovat poissa. Taava tapaili.

Väki oli kokoontunut ruokapöydän ääreen lounaalle. Puuhellalla oli ollut helppo valmistaa kaikki ruuat kerralla. Keittiöön ja tupaan oli levinnyt mieluisalta tuntuvan tuoksun lisäksi lämpöä.

- Minä olen miettinyt? Toivo aloitti.

- Jaa, niin mitä? Kaikki kyselemään.

- Meillä on siellä venevajassa vähän vaurioitunut telkän pönttö. Jos sitä vähän lyhentäisi sahalla ja laittaisi uuden pohjan, kävisikö se noille orvoille oraville pesäpöntöksi? Toivo jatkoi.

- Mikä ettei! Mennäänpä syönnin jälkeen katsomaan, voiko sitä korjata? Isä sanoi.

Kaikki, Taavaa lukuun ottamatta, taapersivat rantaa kohden paksussa lumihangessa. Liinaa oli väliin kannettava sylissä. Lumi oli nietostanut venevajan ylt’ylejään. Olli oli ottanut lumikolan mukaan tarpeen varalta. Sitä tarvittiin. Oven takaa löytyi vanha, melko hyvässä kunnossa oleva telkänpönttö.

- Viedään tämä verstaalle ja katsotaan, mitä sille pitäisi tehdä! Olli mietteliäänä katseli pönttöä.

Päivä oli edennyt iltapäivän puolelle, kun sähkövalot saavuttivat Puttaalan. Mökin miehet katselivat pönttöä?

- Se pitäisi ensin puhdistaa? Eikö vain? Aksu toisti.

- Sahataan se matalammaksi, harjataan sitten. Asetellaan pohja siihen sitten. Isä sanoi.

- Tulisitteko kahville ja mehulle? Taava huuteli ovelta.

- Meillä on tämä kohta valmis, tulemme sitten.

Päiväkahvien jälkeen Olli, Toivo ja Aksu lähtivät viemään uudistettua oravien asuinpesää törmän reunan lähellä kasvavaan kuuseen. He päättivät asettaa sen entisen pesäkuusen lähelle, vain pari kuusta ja muutama koivu jäi väliin. Kuusi oli tiheäoksainen, paksu, ikikuusi. He tarvitsivat a-tikkaat, jotta uusi pesä olisi tarpeeksi korkealla puussa. Helppoa pesänlaitosta ei tulisi.

- Isä, nuo jatkettavat tikkaat yltävät korkealle ja minä voisin kiivetä niitä myöten pesäpaikalle asti. Toivolla välähti.

Näin tehtiin. Toivo kiipesi pönttö sylissään aivan aiotulle pesäpaikalle. Kiinnitys tehtiin manillanarulla. Sen pitäisi kestää monenlaisia säitä.

Shettisponi Heili kuunteli tallin nurkissa raivoavaa myrskyä. Se haistoi myös voimakkaan lumisateen. Heilin asettautuessa makuulle, tulivat Mille ja Mosse - oravalapset hänen viereensä ja hän kuuli oravaperheen vanhempien hiljaisen keskustelun. Selma – äiti väliin itkeskeli ja Olli – isä koetti häntä lohduttaa.

- Katso nyt näitä vauvoja, heillä ei ole mitään hätää, Olli puhui vaimolleen.

- Mutta, entä huominen päivä? Selma niiskautti.

- Huomisella on omat murheensa. Kuuntele, kuinka Heili melkein kehrää nyt, kun meidän vanhemmat lapset ovat hänen vierellään pahnoilla. Olli kehui ja jatkoi:

- En ollut tiennytkään, jotta Mosse oli tutustunut Heiliin ja miten hän olikaan luonut hyvän suhteen tähän! Kyllä sinä, vaimoni olet kasvattanut upeita nuoria näistä lapsistamme, että kiitos sinulle Selma.

- Älähän nyt! Tulen aivan hämilleni, mutta ei näitä kiitoksia liian usein saa, joten pidän sen sisälläni, sydämeni syvimmässä pohjukassa. Orava - äiti Selma liikuttuneena sanoi miehelleen.

Oravaperhe oli seurannut tallin ylisiltä miesväen touhuja. He arvelivat, jotta apupesää nämä heille asentaisivat. Kun miehet olivat menneet mökkiin sisälle, lähti Mosse – poika isänsä kanssa katsastamaan apupesää. Se todettiin jopa paremmaksi, kuin myrskyn tuhoama oli ollut. Kun he etsisivät sinne mukavasti pehmusteita, uusi koti voitaisiin ottaa käyttöön.