Joulukalenteri
Teksti Paavo Niskasaari, kuvat lapsenlapset ja suku
Sunnuntai 15.12.2019
Oravat nimesivät Tuomikuuseksi uuden
kotipuun. Entinen koti oli pudonnut ja hajonnut myrskyyn ja lumi oli sen
rippeet peittänyt. Samoin oli käynyt Millen ja Mossen kodin. Jouluvalosarja oli
tarttunut katkenneen kohdan alapuolella olevaan oksaan ja siellä se heilui
edelleen. Yöllä se oli ollut suorastaan metka, kun sen valot olivat saaneet
aikaan valokaaria tuulen voimakkuuden mukaan.
- Minä käyn nuo valot hakemassa tänne isän ja äidin kotia valaisemaan.
Mosse aprikoi.
Eikä siinä kauaa mennyt, kun Mosse oli jouluvalojen luona. Niiden
irrottaminen oli sitten oma temppunsa. Valosarjan toinen pää oli kiertynyt
oksan tyveen tiukalle ja tarttunut pihkan kanssa naavatuppaaseen. Mosse nousi
oksalle, joka näkyi Tuomikuusen kotiin. Oksalla hän huitoi isää ja Milleä
avuksi. Mille sattui juuri samaan aikaan katsomaan katkennutta kuusta päin ja
näki Mossen huitomisen. Hän pyysi isän kaveriksi ja yhdessä he lähtivät avuksi
jouluvalojen irrotustyöhön. Yhdessä he saivat valot irti kuusesta, mutta
pihkainen naavatupas oli niin tiukasti kiinni valoissa että he antoivat sen
olla siinä. Kolmistaan he lähtivät sitä viemään Tuomikuusen kotia kohti.
- Minun häntä on kiinni siinä pihkanaavatuppaassa, Mille sanoi ja
käännähti oksallaan.
Valosarja irtosi Millen ja isä – Ollin käpälistä ja Mille putosi
oksistoa alaspäin valosarjan kanssa. Välillä hän heilui edestakaisin oksien
seassa ja kohta taas putosi. Sama toistui useita kertoja, kunnes Mille istui
pöllämystyneenä maassa, valosarja ympärillään.
- Tulkaa katsomaan! Tuo valosarja taas liikkuu tuolla törmänrinnan
kuusessa? Pikku – Liina hehkutti kotiväelleen.
- Mitä siellä nyt tapahtuu? Aksu pölähti viereen.
- Se valo taas liikkuu! Äsken se selvästi putosi alaspäin ja nyt se
heiluu tuolla, tuolla ja taas se putosi vähän matkaa. Liina selosti.
Valon kadottua mökin lapset jatkoivat pienten männynkäpyjen ja pitkien
kuusenkäpyjen värjäämistä. He olivat aloittaneet työn jo eilen, mutta sitten
sähköjen katkettua, ei pystynyt mitään tekemään.
- Tänään, kolmantena adventtisunnuntaina, on todella valon tarvetta,
siksi sytytämme kolme kynttilää! Taava – äiti sanoi aamulla, kun oli vielä
pimeää.
- Ajatelkaa, päivä lyhenee vain viikon verran. Ensi sunnuntaina on
talvipäivän seisauspäivä. Olli puolestaan sivisti lapsiaan.
Nämä kuuntelivat tarkasti, mitä vanhemmat puhuivat. Usein kysymykset
joistakin päivällä puhutuista asioista ponnahtivat esiin vasta illalla tai
vaikka viikonkin päästä.
- Katsokaa tuonne, minne te veitte sen telkänpöntön! Se jouluvalo
loistaa sieltä nyt, Liina hehkutteli.
- Niinpä näkyy. Olisiko oravat sittenkin omineet sen pöntön pesäkseen?
Olli aprikoi.
Oravat olivat kuin olivatkin omineet pöntön kodikseen. Siinä oli tilaa
jopa lasten riehua, eikä pönttö liikahdellut ollenkaan. Mosse ja Mille aikoivat
tehdä oman kodon lähipuuhun. Iltahämärän lähestyessä he päättivät mennä vielä Heilin
talliin muutamaksi päiväksi. Selman ja Ollin perhe asettui iltapalan jälkeen
uuteen kotiin nukkumaan. Läheisyyden tunne antoi hyvän unen koko perheelle.
Aamulla Selma aivasteli ja hänen nenä oli tukkoisen oloinen.
- Saitko sinä tuolla Heilin tallissa vetoa, vai? Olli kyselee.
- En tiedä, minusta tuntuu kuin täällä olisi vähän sorsan hajua? Selma
sanoi.
- Vai sorsan hajua? Ehkä sitä vähän on, kun täällä ei vaihdu ilma niin
helposti kuin entisessä kodossa. Kyllä me siihen totutaan.
- Mistä ne tuolla mökissä tiesivät meidän tukalan kotitilanteen? Selma
kyselee mieheltään.
- Näkivät varmaan mökistään, että meidän pesäpuu oli poikki. Heiluva
jouluvalo sen paljasti. Olli sanoi.
Näin naapuri naapuria asumaan auttaa!
 |
| Armi |
 |
| Ilari |
 |
| Nooa |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti