Sorsan tuoksua

Joulukalenteri

Teksti Paavo Niskasaari, kuvat lapsenlapset ja suku

Sunnuntai 15.12.2019

Oravat nimesivät Tuomikuuseksi uuden kotipuun. Entinen koti oli pudonnut ja hajonnut myrskyyn ja lumi oli sen rippeet peittänyt. Samoin oli käynyt Millen ja Mossen kodin. Jouluvalosarja oli tarttunut katkenneen kohdan alapuolella olevaan oksaan ja siellä se heilui edelleen. Yöllä se oli ollut suorastaan metka, kun sen valot olivat saaneet aikaan valokaaria tuulen voimakkuuden mukaan.

   - Minä käyn nuo valot hakemassa tänne isän ja äidin kotia valaisemaan. Mosse aprikoi.

   Eikä siinä kauaa mennyt, kun Mosse oli jouluvalojen luona. Niiden irrottaminen oli sitten oma temppunsa. Valosarjan toinen pää oli kiertynyt oksan tyveen tiukalle ja tarttunut pihkan kanssa naavatuppaaseen. Mosse nousi oksalle, joka näkyi Tuomikuusen kotiin. Oksalla hän huitoi isää ja Milleä avuksi. Mille sattui juuri samaan aikaan katsomaan katkennutta kuusta päin ja näki Mossen huitomisen. Hän pyysi isän kaveriksi ja yhdessä he lähtivät avuksi jouluvalojen irrotustyöhön. Yhdessä he saivat valot irti kuusesta, mutta pihkainen naavatupas oli niin tiukasti kiinni valoissa että he antoivat sen olla siinä. Kolmistaan he lähtivät sitä viemään Tuomikuusen kotia kohti.

   - Minun häntä on kiinni siinä pihkanaavatuppaassa, Mille sanoi ja käännähti oksallaan.

   Valosarja irtosi Millen ja isä – Ollin käpälistä ja Mille putosi oksistoa alaspäin valosarjan kanssa. Välillä hän heilui edestakaisin oksien seassa ja kohta taas putosi. Sama toistui useita kertoja, kunnes Mille istui pöllämystyneenä maassa, valosarja ympärillään.

   - Tulkaa katsomaan! Tuo valosarja taas liikkuu tuolla törmänrinnan kuusessa? Pikku – Liina hehkutti kotiväelleen.

   - Mitä siellä nyt tapahtuu? Aksu pölähti viereen.

   - Se valo taas liikkuu! Äsken se selvästi putosi alaspäin ja nyt se heiluu tuolla, tuolla ja taas se putosi vähän matkaa. Liina selosti.

   Valon kadottua mökin lapset jatkoivat pienten männynkäpyjen ja pitkien kuusenkäpyjen värjäämistä. He olivat aloittaneet työn jo eilen, mutta sitten sähköjen katkettua, ei pystynyt mitään tekemään.

   - Tänään, kolmantena adventtisunnuntaina, on todella valon tarvetta, siksi sytytämme kolme kynttilää! Taava – äiti sanoi aamulla, kun oli vielä pimeää.

   - Ajatelkaa, päivä lyhenee vain viikon verran. Ensi sunnuntaina on talvipäivän seisauspäivä. Olli puolestaan sivisti lapsiaan.

   Nämä kuuntelivat tarkasti, mitä vanhemmat puhuivat. Usein kysymykset joistakin päivällä puhutuista asioista ponnahtivat esiin vasta illalla tai vaikka viikonkin päästä.

   - Katsokaa tuonne, minne te veitte sen telkänpöntön! Se jouluvalo loistaa sieltä nyt, Liina hehkutteli.

   - Niinpä näkyy. Olisiko oravat sittenkin omineet sen pöntön pesäkseen? Olli aprikoi.

   Oravat olivat kuin olivatkin omineet pöntön kodikseen. Siinä oli tilaa jopa lasten riehua, eikä pönttö liikahdellut ollenkaan. Mosse ja Mille aikoivat tehdä oman kodon lähipuuhun. Iltahämärän lähestyessä he päättivät mennä vielä Heilin talliin muutamaksi päiväksi. Selman ja Ollin perhe asettui iltapalan jälkeen uuteen kotiin nukkumaan. Läheisyyden tunne antoi hyvän unen koko perheelle. Aamulla Selma aivasteli ja hänen nenä oli tukkoisen oloinen.

   - Saitko sinä tuolla Heilin tallissa vetoa, vai? Olli kyselee.

   - En tiedä, minusta tuntuu kuin täällä olisi vähän sorsan hajua? Selma sanoi.

   - Vai sorsan hajua? Ehkä sitä vähän on, kun täällä ei vaihdu ilma niin helposti kuin entisessä kodossa. Kyllä me siihen totutaan.

   - Mistä ne tuolla mökissä tiesivät meidän tukalan kotitilanteen? Selma kyselee mieheltään.

   - Näkivät varmaan mökistään, että meidän pesäpuu oli poikki. Heiluva jouluvalo sen paljasti. Olli sanoi.

   Näin naapuri naapuria asumaan auttaa!

Armi

Ilari

Nooa