Paavo Niskasaari, taidenäkymiä: Ja pimeys tuli

Joulukalenteri

Teksti Paavo Niskasaari ja kuvat lapsenlapset ja suku

Perjantai 13.12.2019

Myrsky ja sakea lumimyräkkä oli ohi. Pihoilla käytettiin kaikenlaisia lumensiirtokeinoja. Oven avaus paljasti lumen määrän. Sitä oli paljon. Portaiden lakaisu oli eka toimenpide. Taloissa mietittiin, mikä väline olisi tarpeeksi tehokas lumimäärien siirtoon. Niin pihat kuin talotkin pysyivät pimeinä. Oli palattu öljylamppujen aikaan. Niitä ei ollut ja nyt kynttilät valaisivat sisätilojakin. Nurkat pysyivät pimeinä. Kun talon sisään katsoi ulkopuolelta, kynttilän valo oli vaatimaton tuiju. Luonnonvoimat tulivat rajuina. Voimakas tuuli, sakea ja märkä lumikerros oli monille puille liian raskas taakka. Niitä kaatui jopa sähkölankojen päälle. Niinpä radiot kertoivat uutisissaan alueista, joissa sähköt eivät toimineet. Kymmenet tuhannet taloudet olivat pimeinä. Vain suurimmat lypsykarjatilat olivat hankkineet aggregaatit pääasiassa lehmien lypsyä varten. Ihmisten oli vain odotettava linjojen korjaajien työn tuloksia.

- Ada – mummo ja Juho – pappa olivat lähteneet kotoaan eilen tarkoituksena käydä Puttaalassa, tytön perheen luona. Lumisade oli tihentynyt heti heidän alkumatkan aikana. Tuuli oli noussut raivoihinsa. Lähes läpinäkymätön lumisade raivoavan myrskyn kanssa oli sotkenut näkyvyyden aivan olemattomiin.

- Tästä ei tule kerrassaan mitään, pappa oli sanonut auton liirautuessa melkein ojaan.

- Palataan takaisin kotiin, jos vielä sinne päästään! Mummo hätääntyneenä piteli kiinni oven rivasta.

Pappa ja mummo tarkkailivat auton kääntämispaikkaa ja kun sellainen löytyi, auto saatiin vaivoin käännettyä ja paluumatka takaisin kotiin alkoi. Heidän paluunsa ei käynytkään ilman vaikeuksia. Iso mänty oli menettänyt latvansa juuri heidän paluumatkansa tielle. Onneksi kaatuneen puun kohdalla oli ollut talo. Sen isäntä oli nähnyt puun katkeavan ja sen latvan putoavan tielle. Siinä olisi vaaran paikka kulkijoille. Hän oli hakenut moottorisahon ja katkoi juuri latvuksen vankkoja oksia ja näin pääsi pätkimään itse puuta. Lopulta atimoihin pyrkineet vanhukset pääsivät palaamaan takaisin kotiin. Ilman suurempia mutkia vanhukset ajelivat kotikylälleen. Siellä he huomasivat kylän olevan valoton. Näin he arvasivat myöskin oman kotinsa olevan sähkötön. Näin oli. Pimeässä he etsivät ja löysivät muutamia kynttilöitä valaisimiksi. Useiden talojen piipuista nousi savu. Rakennuksia oli jotenkin lämmitettävä.

Yön aikana myrsky laantui. Luntakin sateli vain hiljakseen. Pimeys laantui hämäräksi ja vihdoin valkeni joulukuiseksi kaamospäiväksi. Myrskyn tuhot tulivat päivänvaloon. Puttaalan pihan läheisen jokitörmän isoin kuusi oli katkennut poikki. Latvaosa oli pudonnut puun alla virtaavan joen penkalle.

- Katso isä! Oravien pesäpuu on katkennut juuri pesän yläpuolelta. Tuuli heiluttelee sitä heidän jouluvaloaan. Liina kirkaisi itku kurkussaan.

- Niinpä on ja missä ovat oravat? Ovatko ne hengissä? Olli – isä yritti rauhoittaa tilannetta.

- Missä, missä ovat oravat? Toivo ihmetteli.

- Minäpä saatan tietää ja käyn tuolla pienen mutkan? Aksu puki kiireissään vaatteita päälleen ja pujahti ulos.

Mihinkä tuo Aksu menee? Taava uteliaana tirkistelee ulos, ja jatkaa:

- Siellä on niin pimeää, ettei kerta kaikkiaan näe mitään. Tuonne tallin luo Aksu näytti menevän?

Sinnehän poika meni. Avasi varovasti Heilin tallin oven. Samalla hän kuuli muutamia nopeita rapsahduksia tallin ylisiltä.

- Täällä ne ovat olleet, arvasin minä, poika tuumi.

Tuvassa olijat odottivat pojan saapumista kysymyksiä jo valmiina huulillaan. Aksu tuli sisälle. Hän riisui hitaasti vaatteitaan. Mutta hän huomasi kysymystulvan olevan tulossa.

- Minä tiedän! Aksu sanoi vaitonaisesti.

Puttaalan väki tiesi, että asiaa ei kannattanut enempiä udella. Joskus se paljastuisi.