Joulukalenteri
Teksti Paavo Niskasaari, kuvat lapsenlapset ja suku
Taivas oli kirkas ja kuulas.
Aamunpunainen loimotus enteili auringonnousua. Pilvenhattaraakaan ei näkynyt.
Törmän puut seisoivat ylvään suorina. Ei tuullut yhtään. Uuden lumen valoisuus
tuli esille paremmin ennen auringonnousua. Näin alkoi sunnuntaiaamun vietto
Puttaalan puhtoisessa mökissä. Se oli totta, kun heillä oli lauantaisin totuttu
puhdistamaan talo perin pohjin. Matotkin olivat saaneet ulkoraikkautta ja sievää
tamppausta. Olli – isä oli huolehtinut Heilin ravinnosta ja siisteydestä. Nyt
Heili piehtaroi uudessa lumessa nautinnollisesti. Lintulaudalle vietiin uusia
siemeniä ja pähkinöitä.
Mitähän sitä tuonne oravien pesään kuuluu, Olli pohti. Näytti siltä,
jotta äiti – orava olisi ollut tukevoitumaan päin. Olikohan uusi poikue siellä
kasvamassa. Ihme ja kumma, jouluvalo siellä vilkutteli? Ei edes patteri ollut
loppunut, ja miten kummassa ne raahasivat tuon valon sinne!
Tuvassakin istuttiin mietteliäinä.
- Eikö nyt ole toinen adventtisunnuntai? Saanko etsiä kynttilän ja
sytyttää sen tuon ensimmäisen viereen? Liina touhusi.
- Saat tietenkin, äiti vastasi. Avaan pian radioin, kun sieltä kuuluu
Jumalanpalvelus ja ehkä kuulemme myös jouluisia lauluja, hän jatkoi.
Puttaalassa oli sunnuntaiaamuisin usein riisipuuroa tarjolla. Jouluksi
sen kaveriksi keitettiin sekahedelmä- tai luumukiisseliä. Muulloin lapset
halusivat puuron keskelle voisilmän ja päälle sitten sokeria ja kanelia.
- Olen miettinyt näiden oravien elämää? Toivo alkoi ja jatkoi: - Aika
yksitoikkoista se on. Voitaisiinko me kehitellä heille jotain virikkeitä?
- Joo, joo. Hyppiä vaan puusta puuhun päivät pitkät? Aksu jatkoi.
- Mutta ei niillä ole kyläkauppaa, josta voisi ostaa ruokaa – siemeniä,
käpyjä, vaatteita, kirjoja? Liina – tyttönen toi esille näkemyksensä.
- No höhlä, eihän niiden tarvitse ostaa vaatteita, niillähän on turkki.
Ja ruokaa on metsät täynnä, eikä ne osaa lukea. Toivo ilmoitti.
- Isihän vie niille ruokaa? Liina tokaisi.
- Niitä on vain muutamia oravia, jotka saavat meiltä ruokaa. Suurin osa
elää metsissä ja niillä on siellä myöskin vihollisia, isä, eikö olekin? Aksu
kysyi.
Näin pohdittiin oravien elämää mökin tuvassa. Ajatus virikkeistä sai
innostusta. Katsottiin netistä oravien laitteita. Kovin vähän siellä niitä oli.
- Meidän naapurissa oli joskus orava pirtissä. sille oli ripustettu
omatekoinen pyörä kattohirteen. Naapurin isäntä kertoi heidän oravansa
pyörittäneen sitä jaloillaan pitkiä aikoja, joskus oikein hurjasti, Olli
muisteli. Itse en ole sitä nähnyt, mutta sellaisen me voisimme tuonne ulos
tehdä. Kait me saataisiin jonkinmoinen riippusilta tuonne kellarin katon ja
lähimmän ison koivun välille? Näkisimme, alkaisivatko oravat sitä yhtään
käyttämään.
- Oih, voih, oravaäiti Selma vaikeroi.
- Mikä sinulla nyt on? Olli – isä kysyi.
- On semmoiset tuntemukset, jotta nyt ne tulee! Voisitko sinä mennä
hakemaan kätilöorava Miinan? Selma sanoi miehelleen.
Olli otti pitkiä loikkia puusta puuhun, kun meni hakemaan Miinaa. Tämän
pesä oli lähellä Tumppuniemen kuusikkoa. Ollin piti oikein huhuilla siellä,
jotta löytäisi Miinan. Yhdessä he palailivat Isokuusen pesälle. He ehtivät sinne
juuri, kun Selman ensimmäinen vauvaorava syntyi. Vanhemmat lapset, Mille ja
Mosse odottivat jännittyneinä pesän ulkopuolella. Heidän mielestään jouluvalot
vilkkuivat voimakkaammin, kuin koskaan ennen. Iltapäivän ollessa jo pitkällä,
tuli Olli – isä sanomaan odottaville, mitä kuului.
- Nyt teille on syntynyt 2 siskoa ja 1 velipoika ja äitinne voi hyvin.
Saatte tulla vauvoja kohta katsomaan, kun Miina – kätilö lähtee kotiinsa.
Voisitko sinä Mosse lähteä häntä saattamaan kotiinsa, kun iltakin on näin
pitkällä. Syökää tuossa ulko – oksalla muutamia siemeniä ja pähkinöitä, joita
olen sinne majan taa piilottanut. Antakaa Miinalle myös!
- Kiitos isä, kun tulit kertomaan hyviä uutisia. Mille henkäisi.
- Minä voin lähteä Miinaa saattamaan. Isä, olisiko sinne Tumppuniemeen
helpompi mennä noiden pienempien puiden kautta? Mosse uteli.
Puttaalaan saapui sunnuntai – ilta. Päivä oli mennyt aivan huomaamatta.
Toivo ihmetteli tuvassa:
- Missä ne oravatkin ovat. En ole nähnyt niitä ruokailemassa. Tuolla,
niiden pesällä näyttäisi kyllä koko päivän liikkuvan muutakin, kuin nuo
jouluvalot. Onkohan siellä joku sairaana?
Pimeä laskeutui nopsasti kun taivas meni pilveen. Sitten alkoi tuulla.
Se toi mukanaan suuria lumihiutaleita. Valkoista joulua kohden mentiin
varmemmin ja varmemmin.
- Viimeiset kouluviikot ennen joulua alkavat, Toivo kehaisi.
- Niin, ja silloin alkavat tontut kuljeskella ja katsella, onko lapset
kiltteinä, Liina unisena pohti.
- Huomenna kyllä kirjoitan joulupukille, mitä lahjoja toivon, Aksu,
melkein jo nukkuvana tuhisi.
 |
| Luna |
 |
| Luna |
 |
| Rilla |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti