Paavo Niskasaari, taidenäkymiä

Joulukalenteri

Teksti Paavo Niskasaari ja kuvat lapsenlapset + suku

Itsenäisyyspäivä 6.12.2019

Sattumuksia!

Juhlan tuntua oli ilmassa. Toivo oli käynyt heti aamupuuron jälkeen vetämässä Puttaalan talon salkoon lipun. Liina ja Aksu kiirehtivät ulos katsomaan lipun nostoa. Toivo – veli oli vielä unten mailla.

Isokuusessa oli jo herätty. Aamukäpyjen nakertelu oli tehty. Oravalapset Mille ja Mosse olivat tulleet vanhempiensa luo aamukävyille.

- Katsokaa, nyt on juhlapäivä. Puttaalan isäntä nostaa lipun tankoon. Tulkaa pian katsomaan! Olli – isä kurkisti pesäaukosta sisään ja kutsui perhettään oksalle.

Siellä, viereisillä oksilla istuen he tunsivat kokevansa juhlaa, kun lippu nousi paikalleen tangon huipulle. Tuulenpuuska hulmautti sen täysin auki. Sininen risti valkealla pohjalla oli upea näky. Lippu liehahteli tuulen voiman mukaan juuri heidän pesäkuusen korkeudella.

- Tulkaa lapset katsomaan, kun Helsingin Tähtitorninmäen siniristilippu vedetään salkoon, Olli – isä ilmoitteli perheelleen, ja jatkoi: - Sitten siellä lauletaan ”Siniristilippumme…ja Terve Suomeni maa”. Se on juhlallista kuunneltavaa.

Olli asteli laulujen jälkeen pihalle. Hänen tehtävänä oli valjastaa Heili, matala shettisponi, reslan eteen (alun perin poroajoneuvo). Puttaalassa oli perinteisesti ajelutettu lapsia hevosvaljakolla itsenäisyyspäivänä, kun maassa oli lunta riittävästi rekikeliin. Juuri kun hän sai Heilin reen eteen, kuului tieltä auton ääni. Olli arvasi Ada – mummon sieltä ajelevan Lillin kanssa. Eikö niin vain ollutkin. Kun Ada ajoi pihaan, hän katsoi pitkään ja kummissaan Heiliä valjastettuna reen eteen, ettei muistanut jarruttaa ajoissa. Niin siinä sitten kävi, jotta auto ajoi ladon seinään kiinni. Lopulla nopeus oli kuitenkin niin matala, jotta ihmeempiä vaurioita autolle ei tullut. Ada säikähti niin paljon, jotta hän pyörtyi. Onneksi hän ehti sammuttaa moottorin.

- Mummi, mummi, Lilli hoki itkuisena, mummii..

- Mitenkä tässä näin kävi? Toivo juoksi kyselemään.

Ada – mummi availi jo silmiään, voihki siinä vähän. Hän yritti nousta autosta, mutta jalat tuntuivat olevan hyytelöä. Hänen oli istuttava takaisin autoon.

- Ota Ada nyt aivan rauhallisesti, Toivo sanoi ja jatkoi: - Kohta sinä pystyt nousemaan ylös. Autolle ei käynyt juuri mitenkään, eikä Lillille. Loukkasitko sinä itseäsi?

- En kai, ei koske ainakaan mihinkään, Ada sanoi. Minä ihmettelin tuota Heiliä reen edessä, jotta unohdin istuvani auton ratissa. No, eiköhän tästä jo päästä ylös, huh, vähän huippaa!

Väki lähti mökkiin sisälle. Ada asettui vähäksi aikaa makoilemaan tyttärensä kehotuksesta. Lapsilla oli jo kiire ulos. Siellä odotti Heili ja sen perään satuloitu resla. Reen pohjalle oli Olli tuonut heiniä pehmikkeeksi. Niiden päälle oli aseteltu rekipeitto. Yön aikana oli satanut lunta ja sitä sateli hiljakseen edelleen. Lasten polville aseteltiin peittoja rekiretken ajaksi. Heili lähti rivakasti vetämään reslaa. Lasten äänet olivat ihastuneita. Rekimatkat pyrittiin tekemään lyhkäisiksi, jotta kaikki ehtisivät tekemään rekiajelun. Vapaat lapset olivat kasanneet lumilinnojen luo lunta ja pyöritelleet siitä palloja lumisotaa varten. Pojat asettuivat toiseen linnaan ja tytöt toiseen. Näin alkoi lumisota ja sitä jatkui aina siihen asti, kun Taava – äiti huuteli heidät sisälle juomaan kuumaa mehua, syömään kuumia makkaroita ja joulutorttuja. Ketään tarvinnut toista kertaa käskeä.

Korjaan tuosta eilisen päivän kuvatekstiä, kun märät oravapojat makoilevat Puttaalan uunin pankolla pyyheliinan mutkassa kuivumassa kylpytynnyriuinnistaan! Kuvan oli tehnyt Fanni!