Paavo Niskasaari, taidenäkymiä

Joulukalenteri

Teksti Paavo Niskasaari, kuvat lapsenlapset + suku

Keskiviikko 4.12.2019

Kuuseen rakennetaan mökki!

- Olisipa meilläkin piilomökki, sellainen kuin on Veetillä? Toivo unelmoi.

- Mikset rakenna? Ladossa on vaikka miten paljon joutolautaa, levyä ja lankkua. Meillä on kaikki vermeet, mitä rakentaja työssään tarvitsee. Olli – isä vakuutti.

Tämä keskustelu käytiin syyskesällä, ennen koulujen alkua. Toivo sisaruksineen muutamien naapurin lasten kanssa aloitti majan rakentamisen. Ensin pohdittiin sitä, mihin maja rakennettaisiin. Lähimäntyjen oksat olivat liian korkealla ja harvassa. Heidän voimillaan ei sinne olisi mitään rakennettu. Törmän vierustan vanhat kuuset näyttivät hyviltä majan rakentamiseen.

- Tuo olisi hyvä piilopaikka, Veeti sanoi, ja jatkoi: - Se on tiheä ja vahvaoksainen. Hankalaa vain on tavaroiden hyysääminen oksistoa ylöspäin.

- Pitää varmaan karsia muutamia oksia. Näin pystymme liikkumaan kuusessa ylös - ja alaspäin, ja viemään tarvikkeita ja välineitä rakennustöihin, Toivo totesi. Pyydetäänkö isä katsomaan, voimmeko me tuohon kuuseen rakentaa!

Olli – isä oli juuri tullut katsastamaan lasten rakennuspuuhia ja kuullut Toivon pyynnön.

- Voitte rakentaa. Ehkä mieluummin siihen naapurikuuseen, mitä ajattelitte. Jää vähän väliä tuohon oravien pesäkuuseen.

Piilomökin rakentaminen alkoi. Toivo muisti vajassa seisovat tikkaat. Ne he ensimmäisenä kantoivat paikalle. Ne olivat justiin sopivan pitkät yltämään ensimmäisiin paksumpiin kuusenoksiin. Tikkailta Toivo ja Veeti punnersivat oksien väliin. Oksa oksalta he kipusivat ylöspäin.

- Tässä on hyvä paikka. Tähän ei näy maasta hyvin, vai mitä Aksu? Toivo kysyy.

- Minä en näe kuin vähän sinisen housun vilauksia, Aksu selittää.

Niin löytyi rakennusoksat. Pojat kipusivat alas. Hakivat kottikärryt ja menivät latoon valitsemaan rakennustarpeita. Siellä oli kaikenlaista tavaraa, joita mökin rakentamiseen voitiin käyttää.

- Otetaan nuo lyhyemmät laudat aluslaudoiksi. Niihin pitää varmasti kairata reiät päihin, jotta ne voidaan sitoa puun ympärille. Eiköhän meillä ole näitä jo alkutarpeiksi? Toivo arveli.

Sitten kärrättiin kottikärry kuusen luo. Muutaman kerran se oli kaatua, mutta apulaiset saivat pidettyä sen suorassa. Niinpä päivän tuloksena he saivat mökin pohjan tehtyä. Sitten äiti huusi heitä syömään. He kokosivat tavarat kottikärryyn ja veivät sen latoon odottamaan uutta rakennuspäivää.

Isokuusen oravat olivat seuranneet tarkasti lasten touhuja.

- Majaa ne tekevät. Se on varmaan vähän kuin piilomaja, Selma arveli.

- Onneksi tekevät sen tuonne meistä vähän kauemmas, Olli sanoi.

Lasten lähdettyä tauolle, menivät oravalapset, Mille ja Mosse tutkimaan rakennelmaa. Hataralta se heistä kuitenkin näytti. Mille kokeili jokaista lautaa, kestäisikö se hänen painoaan. Kuinka ollakaan, kun hän oli niiden kestosta varma, lauta antoi periksi ja huiskis – Mille putosi. Hän säikähti niin pahasti, ettei hoksinut ottaa kiinni mistään oksasta, vaan poikkoili sinne ja tänne ja lopulta istui maassa. Hänen turkkinsa oli kauttaaltaan naavan, havuneulojen ja pienten oksien peitossa.

- Tsik, tsik. Mille, sattuiko sinuun? Mosse huuteli.

- Ylpeyteeni vain, kun olin niin tyhmän rohkea. Nyt turkkini on naavan ja havuneulojen peitossa. Ja ne pistelevät. Tuletko kaveriksi niitä kiskomaan turkistani pois? Mille kysyi.

Oppia ikä kaikki. Oravalasten vanhemmat olivat iloisia, kun mitään pahempaa ei sattunut.